keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 paketissa!

Nyt kun mennään vuoden viimeisiä viikkoja, on perinteisen kuluneen vuoden "lopputilityksen" aika. Tässä seuraavaksi koontia meidän harrastusvuodesta 2016.

Näyttelyt:
Kehässä pyörähdettiin vuoden 2016 aikana yhteensä seitsemän kertaa Suomessa ja yhdesti Ruotsin puolella Piteåssa. Tässä kohtaa voisin todeta, että laatu korvaa määrän! Tuloksena näyttelyistä seitsemän kertaa ERI-arvosana, seitsemän kertaa SA, otettiin vastaan kotimaan kolmas ja viimeinen serti, yksi kertaa VSP ja yksi kertaa ROP, kaksi kertaa vara-cacib, joista toinen vahvistuu oikeaksi cacibiksi ja yksi kertaa cacib. Kotimaan cacibit on siis kasassa, joten seuraavaksi katseet kohti Suomen rajojen ulkopuolta ja ulkomaan näyttelykehiä. Puolessa välissä kansainvälisen näyttelyvalion / muotovalion titteliä!

Mejä:
Vuoden (tai oikeastaan kesän) 2016 aikana kahlattiin läpi yhteensä viisi mejäkoetta. Alkukausi alkoi toukokuussa vähän hapuilevasti, talven jäljiltä tulokseksi kahdesta ensimmäisestä kauden mejäkokeesta VOI3 ja VOI0. Sen jälkeen muutettiin hieman treenaustaktiikkaa, joka tuotti tulosta ja ilmeisesti kuun asennot oli taivaalla oikeassa kohdassa, koska meidän mejä-tykki lähti tästä eteenpäin tekemään huippuvarmaa suoritusta ja teki kolmessa seuraavassa mejäkokeessa yhteen putkeen kaikki kolme VOI1-tulosta huimilla pisteillä VOI 44, VOI 46 ja VOI 48. Kaikki voittajaluokan ykköstulokset tehtiin puolentoista kuukauden sisällä ja kiitokseksi lajiin panostamisesta saavutettiin lopulta Suomen jäljestämisvalion titteli 3-vuotiaalle Messille. Aivan mahtavaa! Kesän hyvä tulostaso poiki sitten sen verran, että oltiin ihan tosissaan kiinni piirimestaruuskokeisiinkin, mutta jäätiin harmillisesti ensimmäiselle varasijalle ja olimme ensimmäinen koirakko, kuka ei mahtunut kuuden koiran mejäkokeeseen. Piirimestaruuskokeisiin oli tänä vuonna todella korkea keskiarvoluku, millä pääsi kokeeseen mukaan. Vuonna 2016 yksi tavoite jäi vielä toteutumatta, eli Ruotsin jälkikoe. Meidän piti mennä 2.10.2016 Ruotsin mejäkokeeseen, mutta harmillisen sairastumisen vuoksi jouduttiin perumaan. Ensi kesänä sitten uusiksi tämä suunnitelma!

Rally-toko:
Rallytokossa startattiin vuoden 2016 aikana yhteensä neljä kertaa. Erilaisten kommelluksien ja huonon tuurin johdosta tulossaavutus oli laiha, ainoastaan yksi ykköstulos (joka oli itse asiassa jo toinen ykköstulos, jatkoa vuoden 2015 aikana saavutetulle ykköstulokselle). Se puuttuva kolmas ykköstulos antaa vielä odotuttaa itseään ja sitä myötä uusi koulutustunnus RTK1. Ehkäpä tämäkin toteutuu vuoden 2017 aikana!

En ole vielä ehtinyt katsella ensi vuoden näyttelytarjontaa enkä rally-tokotarjontaa, mejästä puhumattakaan. Olemme nyt ansaitusti viettäneet rentoa loppuvuotta aktiivisen harrastusvuoden päätteeksi ja Messi on saanut viettää tavallisen kotikoiran elämää ilman sen suurempia treenaamisia tai reissuja. Ensi vuoden päällimmäisinä tavoitteina olisi Ruotsin mejäkokeen toteutuminen ja siitä tietenkin se ykköstulos, niin Messi valioituisi myös Ruotsin jäljestämisvalioksi. Kyllä me taidetaan myös Suomen metsissä rämpiä ensi kesänäkin! Toki tuo puuttuva yksi tulos Rally-tokostakin olisi tervetullut ja sitä myötä koulutustunnuksen saaminen. Näyttelyissä varmaankin kyllä pyörähdetään myös ensi vuonna, mutta kotimaasta me ei voida ottaa enää mitään vastaan, joten kyllä se suunta on kohti ulkomaan kehiä ja kahden cacibin metsästämistä.

Huomenna käyn vielä hakemassa oman harrastusseurani palkinnon valioitumisesta, oma seura muistaa jäseniään, ketkä ovat saavuttaneet mm. valiontittelin kuluneen vuoden aikana. Yksi pysti lisää ja ai että se tuntuu jo etukäteen hienolta! Kuluneen vuoden kohokohdaksi nostan ehdottomasti Messin valioitumisen! Se on kovan työn ja treenin tulosta ja olen niin ylpeä Messin saavutuksesta!

Terveisin Anu

tiistai 8. marraskuuta 2016

Kuulumisia ja lihashuoltoa

Nyt onkin vierähtänyt jokunen tovi, etten ole käynyt blogia päivittämässä ja kertomassa kuulumisia tätä kautta. Oikeastaan tämä "hiljaiselo" on joka loppuvuoden tilanne: kaikki kesän aktiviteetit, kilpailut ja muut koiraharrastukset on taputeltu pakettiin ja syksyn / alkutalven hiljaiselo tarkoittaa meillä sitä, että Messi saa nauttia kotikoirana olemisesta eikä tarvitse reissata missään. En ole käynyt tätä blogiakaan nyt vähään aikaan päivittämässä, koska me ei olla tehty nyt mitään erikoista. Nautitaan vaan luvan kanssa laiskottelusta ja vuodenajan vaihtumisesta ilman mitään paineita tai suunnitelmia suuntaan eikä toiseen. Nyt loppuvuodelle meillä ei siis ole minkäänlaisia suunnitelmia ja otetaan kaikki ilo irti tästä kiireettömästä loppuvuodesta. Paljon toki ulkoillaan ja lenkkeillään sekä ihastellaan uuden vuodenajan vaihtumista syksystä talveksi. Pakkasta on jo ollut ihan riittävästi, mutta lumi puuttuu. On täällä Oulussa sentään hentoinen valkea lumipeite maassa mutta ihan vain nimeksi asti. Kunnon lumi antaa vielä odotuttaa itseään. 

Meillä oli tässä syksyllä live-kohtaaminen kolmen hirven kanssa, kun olin Messin kanssa meidän vakkarilenkillä luontopolulla lähimetsässä. Siellä on mm. kauriiden ruokintapaikkoja ja suolakiviä pitkin luontopolkua ja ihmettelinkin itsekseni kun Messi pyrki useaan eri otteeseen kävelymme aikana aina tiettyyn ilmansuuntaan ja aavistelin, että jotakin se sieltä haistaa. Messi oli vapaana metsässä, mutta pysytteli nätisti lähettyvillä. Yhtäkkiä kuuluikin hirveää rytinää ja kolme hirveä ampaisi yhdeltä kauriiden ruokintapaikalta pakoon ihan meidän nokan edestä pusikon takaa ja oli sekunnin sadasosasta kiinni, että sain napattua Messin pannasta otteen, muuten se olisi ampaissut hirvien perään ja soronoo sille tielle häipynyt! Kyllä säikähdin sitä hirvilaumaa, kun viimeinen tömistelijä oli iso sarvipäinen uroshirvi pitkine koipineen. Loppumatkan pidin sitten Messiä kytkettynä hihnassa, sen verran hirvet säikyttivät enkä uskaltanut pitää Messiä enää vapaana, jos se häipyy hirvien perään tai jostakin puskan takaa ilmestyy vielä lisää hirviä.

Nyt kun meidän mejäkausi on saatu taputeltua kasaan niin varasin Messille hieronta-ajan meidän vakkarihierojalta Saaralta (Fysiotus). Minulla on ollut tapana käyttää Messiä lihashuollossa keväisin ennen kisakauden alkamista ja syksyisin kisakauden päätteeksi. Kesä on kuitenkin meille sitä hektisintä aikaa ja Messi joutuu antamaan itsestänsä kaiken irti rankoissa maastoissa. Tänäkin kesänä on rämmitty kilometritolkulla suossa, rämeessä, hakkuualueilla ja hypitty isoja metsäojia yli sekä melkein kontattu kaatuneiden puiden ali. Kilpailujen lisäksi siihen päälle vielä treenailua omassa lähimaastossa. Kyllä tuli tämänpäiväinen hierontatunti Messille tarpeeseen. Lihaksisto sai Saaralta hyvää palautetta. Pahoja jumeja ei ollut, mutta selkeästi pari kipukohtaa, joihin Messi reagoi. Kokonaisuudessaan selkä oli symmetrisesti molemmilta puolilta käsittelyn tarpeessa, sen Messi osoitti olemuksellaan selkeästi, että selässä oli ne makeimmat kohdat. Hyvin saatiin nyt ensimmäisellä hierontakerralla paikat paremmaksi, mutta päätettiin ottaa Saaran kanssa vielä toinen hierontatunti ensi viikolle, niin sitten on koko koira tip top kunnossa! 

Alla olevat kuvat on tältä päivältä (kännykkälaatua, kun ei ollut kamera mukana).

Lavat ja yläselkä käsittelyssä.


Takareisi käsittelyssä.

Nautiskelua!
Terveisin Anu

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Juhlapäivä tuli ja meni!

Messi vietti eilen 27.9.2016 4-vuotis syntymäpäiväänsä hillitysti. Uusi lelu luvattiin Messille, mutta se odottaa vielä kaupassa. Tähän neljään vuoteen on mahtunut ihania tunteita ja tilanteita koiraharrastusten, kilpailujen, treenien ja yhdessäolon merkeissä. Messin kasvua ja kehitystä on ollut ihana seurata ja saada kokea hänen kanssaan paljon. Hyviä muistoja riittää. Luonto on myös saanut minun elämässäni ihan uuden merkityksen koiran hankkimisen myötä ja ympäröivää luontoa ja luonnon kulkua tulee seurattua ihan eri silmällä eri vuodenaikojen mukaan. Täytyykin siis todeta, että koira on opettanut paljon uutta ja tuonut paljon sisältöä meidän perheen elämään. Iloista ja elinvoimaista koiraa on kiva seurata, toilailuineen ja pöhköilyineen! Tollerin kanssa elämä ei ole koskaan tylsää ja tollerin kanssa saa nauraa monille hauskoille kommelluksille!

Hieno koira tästä tuli! Minun paras ystävä! Kiitos kasvattaja-Sarille ja Messin vanhempien omistajille tästä rakkaus-pakkauksesta!


Meillä on hieman vaakalaudalla tulevan sunnuntain 2.10 Piteån reissu ja Ruotsin jälkikoe. Hieman on tullut mutkia matkaan ja lähipäivinä selviää, joudutaanko perumaan koko reissu. Se olisi kyllä harmittavaa, mutta joskus asiat täytyy laittaa tärkeysjärjestykseen. Mahdollinen poisjäänti ei johdu Messistä vaan omistajan sairastumisesta. 

Terveisin Anu

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Mejätreenejä ja muita kuulumisia

Olemme viime aikoina treenailleet Ruotsin jälkikaavion mukaisesti mejää. Kahdet treenit on nyt pidetty ja tosi hyvillä fiiliksillä olen treenien suhteen! Ensimmäisellä kerralla tein jäljen sekä sorkalla että verisienellä. Treenattiin lähtöruutua 25m x 25m ja muutenkin sijoittelin jäljelle tapahtumat tismalleen tuon alla olevan Ruotsin jälkikaavion mukaisesti. Katkot suorilla osuuksilla ja ns. paluujälki (mukailee suomen katkokulmaa). Tosi varman oloisesti meni ensimmäiset treenit ja Messi haisteli hanakasti sorkan hajua. Lähtöaluekin haisteltiin tarkasti ja Messi meni aika lailla suoraan veretyksen alkuun ja siitä sitten jäljestyshommiin.Toinen treenikerta pidettiin vähän vaikeutettuna, eli edelleen sorkan laahausjälki mutta tällä kertaa veretys tiputtamalla. Noin metrin - parin metrin välein pieni loraus verta maahan. Ensimmäinen treenijälki oli 24 tunnin ikäinen ja toinen treenijälki 17 tunnin ikäinen. Hyvin sujui toisetkin treenit ja näissä toisissa treeneissä meillä oli ampuja mukana. Ruotsin mejäkokeessa ammutaan kesken jäljestyksen noin 50-100m ennen kaatoa. Laukauksen jälkeen Messille tuli hetkellinen tuumaustauko ja Messi meni ampujan viereen istumaan. Mitäs nyt? Pitäisikö paikantaa mistä ääni tuli vai jatkaa hommia? Parilla kehoituksella homma jatkui oikeaan suuntaan ja sorkka löytyi. Tätä ampumista meidän pitää vielä treenata, selvästi Messi vähän ihmetteli että mikä oli homman nimi kun kesken työskentelyn ammutaan. Suomen mejäkokeissahan laukauksensietotesti on ennen metsään menemistä, mutta Ruotsissa se on koesuorituksen aikana ja koira joudutaan hetkeksi pysäyttämään kesken työskentelyn.




Messi on piirimestaruus mejäkokeeseen ensimmäisenä varalla. Peruutus jos ilmaantuu niin me ollaan niin mukana PM-taistoissa! Pikkuisen jäi pisteet uupumaan keskiarvosta, millä pääsee suoraan mukaan mutta odotellaan rauhassa miten tässä vielä käy. Hyvä jäljestyskausi ollut niin olisi suorastaan kunnia päästä mukaan PM-mejään. PM-mejäkoe on ensi viikonloppuna Limingassa, joten odotellaan vielä ainakin alkuviikko ilmaantuuko peruutuksia. Meillä on ensi lauantaina myös rallytokokoe, sitä kuuluisaa viimeistä puuttuvaa tulosta jahdataan että saataisiin vihdoin ja viimeinen se koulutustunnus RTK1. 

Messi kävi nyt kuluneella viikolla eläinlääkärissä rokotuksissa. Eläinlääkäri kehui, kuinka Messi oli hyvinvoivan oloinen ja näköinen koira. Käytin Messiä myös puntarilla ja Messi painoi 21,6 kg. Koko aikuis-iän Messin paino on ollut noin 21-22kg välissä, ei paljoa ole vaihdellut. Terveen ja hyvinvoivan koiran kanssa on mukava jatkaa harrastuksia ja kilpailuja!

Terveisin Anu

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Tollershow ja Oulu KV

Näyttelyntäyteinen viikonloppu takana vaihtelevissa keleissä! Lauantaina pyörähdimme kehässä Nallikarissa Tollershowssa, jonne oli ilmoitettu reilut 100 tolleria. Sää olisi saanut olla parempi, vesisateessa kuluikin koko päivä ja lämpötila oli huikeat +10 astetta. Oli kiva nähdä tuttuja ja etelä-suomen tollerivieraita. Messi kilpaili avoimessa luokassa, jossa oli 13 urosta. Messi oli hienosti avoimen luokan toiseksi paras uros ja sai SA:n. Tuomari antoi vain kolmelle urokselle SA:n. Messi sai tuomarilta osallistumisoikeuden myös "paras pää ja ilme"-kilpailuun, mutta ei jääty sinne asti enää odottelemaan kurjassa säässä. Messi sai oikein kauniin arvostelun, tuomarina oli norjalainen Börge Espeland: "Lovely outline. Beautiful head and expression. Nice eyes. Strong neck. Would like more angulation and forechest. Excellent topline. Strong in loin and back. Nice bone and feet. Moves with good drive from the back, front ok. Nice coat and colour." Paras uros - kehässä kärkipaikat vei valio- ja käyttöluokan urokset. Siellä olikin oikein vahvoja ja komeita yksilöitä! 


Sunnuntaina oli sitten Oulu KV ja tuomarina serbialainen Matejevic Devic Milosava. Todella tiukkis vaikutti olevan ja kuulinkin että myös edellisenä päivänä hän oli ollut todella tiukka niille roduille, joita hän oli arvostellut. Messi oli hänen arvostelemanaan pelkkä EH. Kaikki olisi pitänyt olla tämän tätin mielestä vahvempaa, kehittyneempää ja muodokkaampaa. Pelkkä puutelista oli Messin arvostelu: "Correct head lines, strong neck. Topline should be more stronger. Deep chest. Correct front angulation. Forechest could be more developed...välissä sanoja, joista ei saa selvää...could be more stronger and firmer (en saanut selvää, että mikä pitäisi olla vahvempi ja tiukempi/muodokkaampi). Tuloksena siis puhdas AVO EH. 

Tässä oli meidän näyttelyt toistaiseksi tänä vuonna. En ole mihinkään nyt ilmoittautunut ja pidämmekin nyt kunnolla taukoa. Suomesta me ei tarvita näyttelyistä enää mitään, joten katseet on kohti ruotsin näyttelykehiä ja kolmannen cacibin metsästämistä. 

Meillä on tulossa syyskuun alussa rallytokokisat Oulussa ja lokakuun alussa mejäkokeet Piteåssa Ruotsissa. Olen hakenut myös syksyn piirimestaruuskokeeseen Liminkaan, nähtäväksi jää riittääkö Messin VOI-luokan pisteet 44, 46 ja 48. Kuusi koiraa mahtuu PM-mejään. 

Messi taisi nyt sopivasti aloitella karvanlähtöäkin kun viimeiset näyttelyt on ohi. Tässä pikkuhiljaa on alkanut viikon - parin sisään tiputtaa karvaa, mutta toistaiseksi vielä maltillisesti.

Terveisin Anu

maanantai 1. elokuuta 2016

Hellettä ja kesäisiä puuhia!

Huh huh, nyt on kyllä hiki virrannut edelliset pari viikkoa, kun on ollut hellejaksoa yötä päivää! Koiran kannalta huono, koska näillä helteillä ei kerta kaikkiaan voi tehdä juuri mitään eikä liikuttaa koiraa kovin paljon. Meillä on kyllä jäänyt pitkät lenkit ja kovempi urheileminen ihan minimiin viime aikoina, joten toivotaan kylmempiä kelejä niin päästään taas kuntoilemaan ja liikkumaan ilman rajoitteita!

Messin tämän päivän aktiviteetti oli uiminen meressä, kovassa tuulessa, joten aallokkoa piisasi. Se ei Messin polskuttelua hidastanut, Messi uiskenteli aaltojen seassa ja haki vesidamia innokkaasti merestä. 



Reilun viikon päästä on tollershow ja Oulu KV. Sen jälkeen ei olekaan näyttelyitä meillä tiedossa pitkään aikaan ja pidämme varmaankin taukoa niistä hommista. Loppukesän suunnitelmissa on rallytokoilua (yhdet rallytokokilpailut) ja syksymmällä Piteån mejäkokeet Ruotsissa, mahdollisesti sitä ennen myös täällä Oulun lähettyvillä yhdet mejäkokeet. Pitäisi alkaa tuota Ruotsin jälkikaaviota treenailemaan, sain jälkikaavion itselleni treenimateriaaliksi ja kylläpäs se näytti aika mielenkiintoiselta niin muodon kuin tapahtumienkin suhteen. Mielenkiinnolla lähden Messin kanssa sitä treenailemaan ja uutuutena on myös ampuminen kesken jäljestyksen. Ja veretyksessä käytetään verta ja lisänä hirvensorkkaa, jota vedetään perässä. Katkokulmatkin poikkeaa Suomen katkokulmista ja mukaan mahtuu myös paluujälki. Nähtäväksi jää, mitä Messi tuumaa :)

Terveisin Anu

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kemi KV ja mejäsuunnitelmia

Kävin tänään Messin kanssa Kemin KV-näyttelyssä. Tuomarivaihdoksen vuoksi tollereita tuomaroi tänään Tuula Pratt. Tälle päivälle sattui todella paahtavan helteinen sää, joten kuumaa ja hikistä oli! Minulla ei ollut tälle päivälle oikeastaan mitään tavoitteita eikä Messi toisaalta tarvinnut tänään mitään tiettyä tulostakaan, koska meillä on jo kotimaan cacibit kasassa ja seuraavat cacibit tarvitsemme Suomen rajojen ulkopuolelta. Sertejäkään ei voida ottaa enää vastaan, joten tämä olikin sitten tällainen "käydään kehässä vain pyörähtämässä huvin vuoksi" - näyttely.

Messi oli tänään AVK ERI2 SA PU2 VARA-CACIB ja arvostelu kuului näin:
"Antaa pitkärunkoisen vaikutelman, miellyttävä ilme, tosin pää voisi olla kokonaisuudessaan hieman vahvempi. Kaunis kaula. Hyvä säkä. Pehmeyttä selkälinjassa. Riittävät raajojen kulmaukset. Hyvä rintakehän muoto. Oikein hyvät sivuliikkeet, melko leveät edestä. Hyvä hännän kiinnitys, kaunis väri ja hyvä turkki."



Nälkä kasvaa syödessä näissä mejähommissakin, joten meillä on nyt vakavasti harkinnassa hakeutuminen syyskuun piirimestaruuskilpailuihin ja lisäksi meille on tarjottu mahdollisuutta osallistua lokakuun alussa Piteån mejäkokeeseen. Sinne on lähdössä tuttua noutajaporukkaa ja Messille on tarjottu yhtä paikkaa. Me lähtisimme porukalla tavoittelemaan myös ruotsin jälkivalion titteliä. Messin ollessa nyt Suomen Jälkivalio, Ruotsista riittää yksi ainoa ykköstulos valioitumiseen myös Ruotsin Jälkivalioksi. On tämä kyllä sellainen laji, että se vie mennessään!

Nyt meillä ei olekaan mitään pakollisia koiramenoja muutamaan viikkoon ja voidaan ottaa rennosti. Seuraavat näyttelyt on elokuun puolessa välissä tollershow ja Oulu KV. Eilen otettiin ihan ex tempore pienet rallytokoharkat Heidin&Milon sekä Katin&Gittan kanssa. Treenit menivät hyvin ja Messi oli oikein säpsäkkänä ja iloisesti mukana touhussa. Kilpailuissa me varmaan jännitetään liikaa, mutta nyt kun oli rentoa ja iloista puuhaa ilman paineita niin tosi hyvin sujui! Ehkä me siis haetaan vielä se yksi puuttuva tulos koulutustunnuksesta.

Terveisin Anu



sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Uunituore FI JVA!

Tänään 17.7.2016 starttasimme Hailuodossa mejäkokeessa. Hailuoto on tullut tutuksi meille jo aiempien mejäkokeiden perusteella ja maastot ovat hyviä. Olimmekin tänään jännän äärellä, koska Messiltä puuttui yksi ykköstulos jälkivalion tittelistä. Sääolosuhteet olivat tänään vaihtelevat, saatiin välillä vettä niskaan ihan kunnolla, mutta päivän aikana myös aurinko näyttäytyi ja lopulta tulostenjulkaisun aikana päällämme jylläsi sitten vaihteeksi kova ukkonen ja kaatosade. Messille tuli arvonnan päätteeksi jälki numero 17 ja pääsimme lohkossamme toiseksi viimeisenä jäljestämään puolen päivän jälkeen. Kyllä minua jännitti, täytyy myöntää! Messi lähti hyvin liikkeelle jäljestyshommiin ja suoritti katkokulman hyvin. Katkokulmalta jatkettiin suoraan todella isolle hakkuualueelle, jossa tuuli rupesi pyörittämään Messiä ja jälki meni vähän hakemiseksi, mutta hienosti selvittiin hakkuualueelta takaisin metsämaastoon. Sen jälkeen kaikki sujui oikein mallikkaasti viimeiselle kulmalle asti. Viimeinen kulma teetätti Messillä työtä. Kulma oli jäkälämaastossa ja Messillä kesti aikaa löytää oikea suunta, mutta hienosti sekin sitten löytyi hakemisen jälkeen ja loppumatka mentiin jälleen oikein mallikelpoisesti suoraan kaadolle. Tuloksena siis viimeinen VOI1 44 pistettä ja Suomen jäljestysvalion titteli! 

Tuomarina toimi Tuula Svan ja arvostelu oli: "Messi ohjataan hyvin jäljelle ja se aloittaa maa- ja ilmavainuisen jäljestyksen. Kaikilla osuuksilla pieniä tarkastuslenkkejä jäljen sivuun. Ensimmäinen kulma, jolla katko, jäljentekijöiden jälkiä veretyksen alkuun, toinen kulma hieman oikaisten ja kolmas kulma laajasti lenkittäen, kunnes seuraava osuus löytyy. Makauksista ensimmäinen ohi, muut osoitetaan hyvin nuuhkimalla ja pysähtymällä. Kaadolle suoraan, jonka pikaisesti nuuhkaisee. Kaadosta saisi olla kiinnostuneempi."

Niin monta paikkakuntaa, niin monta metsää, tuhansia sääskiä ja paarmoja, vettä taivaan täydeltä tai paahtavaa hellettä, kyykäärmehavaintoja, hirvenjälkiä, hakkuualueita, suota, ojia. Mukaan on mahtunut pettymyksiäkin mutta myös huikeita onnistumisen kokemuksia! Sanattoman kiitollinen ja onnellinen meidän 3-vuotiaasta karvaisesta ystävästämme! Tässä on treenien ja kovan työn tulos. Emme ole koskaan halunneet luovuttaa, vaikka pettymyksiäkin on tullut, koska meillä on ollut aina luotto Messin kykyihin. Tämä kesä on kaikin puolin kruunannut meidän rakkaan harrastuslajin, kolmella peräkkäisellä VOI1-tuloksella jälkivalioksi!



Terveisin Anu

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Oulu KV 9.7.2016 ja kesän saavutusten pohdintaa

Käytiin eilen pyörähtämässä Oulun KV-näyttelyssä. Tuomarina oli suomalainen Jari Partanen, joka edusti kuitenkin Norjaa, koska hän on asunut käsittääkseni jo pitkään Norjassa ja tuomaritiedoissa hänet mainittiin olevan Norjasta. Symppiksen oloinen, leppoisa, nauravainen ja iloinen oli tämä nuorehko miestuomari, miellyttävä kokemus!

Tollereita oli 13kpl. Messi sai luokkavoiton avoimessa luokassa, ollen ainoa uros joka sai avoimessa luokassa SA:n. Valioluokassa olleet kaksi urosta (inttivalioita) saivat molemmat myös SA:n joten PU-kehässä juoksi kaksi valiota ja Messi ainoana avoimen luokan uroksena. Lopputuloksen saattoikin arvata näiden monen maan valiotitteliurosten kanssa, että he veivät kärkikaksikon ja Messi oli siis lopulta AVK ERI1 SA PU3 saaden vara-cacibin, joka onneksemme vaihtuukin oikeaksi cacibiksi, koska kaksi muuta urosta on jo inttivalioita niin Messin vara-cacib muuttuu cacibiksi. Näin ollen minun tämän kesän tavoite on jo nyt täyttynyt, Messillä on kaksi kotimaan cacibia jo plakkarissa! Toisin sanoen ollaan siis puolessa välissä kohti inttivalion titteliä! Suomestahan me ei enää edes tarvittaisi cacibeja, koska seuraavat kaksi pitää olla kahdesta eri maasta. Ruotsi minulla on varmasti seuraava kohdemaa ja sitten mietin mistä lähden metsästämään neljättä. Kuitenkin 1 vuoden 1pvän säännöllä meidän viimeinen cacib voi tulla vasta 20.6.2017 joten ei ole kiirettä! Ensimmäisen ja viimeisen cacibin välillä on oltava yksi vuosi ja yksi päivä. Messi sai ensimmäisen cacibin Rovaniemi KV:ssä 19.6.2016.

Messin arvostelu kuului näin:
"Kaunis rotutyyppi ja koko. Varsin hyvä pää, jossa oikeat linjat. Hieman isot korvat. Oikea tiivis kaula. Hyvä eturinta. Hieno rinnan syvyys ja pituus. Oikea lantio. Hienot tehokkaat liikkeet. Ystävällinen käytös. Hieno karva, väri ja värimerkit."


Nuuskat huulessa kehän reunalla. Minun nuuskamuikkunen!
Olen tässä myös hieman pohdiskellut meidän tämän kesän saavutuksia. En voi olla muuta kuin onnellinen ja ylpeä, koska tänä kesänä tuntuu että kaikki on mennyt niin putkeen kuin vaan mennä voi! Kevään alkukankeuksien jälkeen Mejä sujuu nyt paremmin kuin hyvin ja Messi on enää yhtä tulosta vaille Suomen jäljestysvalio! Sama juttu Rallytokossa, yhtä tulosta vaille koulutustunnus RTK1. Ja näyttelyissä kaksi cacibia jo plakkarissa, kaksi puuttuu kansainvälisen näyttelyvalion tittelistä. Messi täyttää syksyllä neljä vuotta ja hieno kesä on ollut tähän mennessä, Messi alkaa olemaan valmisrakenteinen hieno koira ja kuonokin toimii Mejässä! Mitään muuta en koiralta voi toivoakaan ja Messi on kaikin puolin unelmieni täyttymys, ensimmäinen ja ainoa koirani, jolla tulee aina olemaan ikimuistoinen paikka sydämessäni.   

Seuraavat suunnitelmat on näyttelyiden osalta Kemi KV, Oulu KV ja Tollershow sekä mejään on lähtenyt parit ilmoittautumiset jo eteenpäin. Ollaan myös varasijalla ensi viikonlopun Hailuodon mejäkokeeseen. Rallytokoon menemme vasta syksyllä jahtaamaan sitä yhtä puuttuvaa tulosta.

Terveisin Anu

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kohti unelmaa! Viittä vaille Suomen Jälkivalio!

Olimme tänään Pudasjärvellä Suomen sileäkarvaiset noutajat ry:n juhannusmejäkokeessa. Paikalla oli kaksi tuomaria ja yhdeksän koiraa, joista kolme oli avoluokkalaisia ja kuusi voittajaluokkalaisia. Meille tuli arvonnan päätteeksi jälki numero kuusi, jonka pääsimme jäljestämään omassa luokassamme kolmantena. Jäljestyksen pääsimme aloittamaan noin klo 12 keskipäivällä ja lämpötila oli tuolloin auton mittarista katsottuna +22. Ei liian paahtavan kuuma keli, mutta ihan tarpeeksi lämmin ja hiki tuli! Ennen jäljelle menoa sain Messin nesteytettyä hyvin ja Messi nukkui autossa ilmastointi päällä viileässä hyvät tirsat ennen jäljestyksen aloittamista. Lisäksi Messi kävi virtaavassa ojassa kahlaamassa sen verran, että sain vatsan ja alimmat karvat hyvin kasteltua ja ihon viileäksi ennen koitosta. Aurinko kyllä porotti tosi lämpimästi eikä pilviä näkynyt juurikaan taivaalla.

Melkoinen tunnemylläkkäpäivä tuli tästäkin päivästä, nimittäin Messi jäljesti aivan loistavasti kovat pistelukemat VOI1 48 pistettä ja oli kokeen toiseksi parhain koira! Kyllä minä olen niin ylpeä ja onnellinen Messistä ihan liikutukseen asti ja on ollut aivan mahtavaa saada näitä onnistumisen kokemuksia nyt monta peräjälkeen: Iin mejäkoe muutama viikko sitten VOI1-tuloksella, Rovaniemen näyttelyssä viikko sitten ROP ja CACIB ja nyt vielä tämä toinen VOI1-tulos kruunasi kaiken! Aivan mahtavaa, että ollaan nyt tässä pisteessä, yhtä tulosta vaille Suomen Jälkivalio, huh huh! Unelmasta en ole koskaan luopunut ja nyt se on jo näin lähellä, ihan käsinkosketeltavissa. Tämän kesän kruunaisi ehdottomasti valioituminen vielä tämän kauden kokeessa, hui kamalaa! Messi taitaa seurata isänsä Jedin tassunjälkiä, Jedihän on jäljestänyt itsensä hienosti Suomen Jälkivalioksi jo aiemmin.

Tuomarina toimi Mikko Taipaleenmäki ja arvostelu kuului näin:
""Lähtö rauhoitettu ja ohjattu. Koira jäljestää kaikki osuudet jälkitarkasti ja ripeävauhtisesti käyttäen maa- sekä ilmavainua. Kolmannella ja neljännellä osuudella pieniä tarkistuksia jäljen sivuun. Katkokulma rengastaen, jäljen alku löytyy vaivatta. Toinen kulma tarkasti. Kolmas kulma tarkasti. Makauksista ensimmäinen ohi, toinen, kolmas ja neljäs merkataan erittäin hyvin. Kaato nuuhkitaan ja jäädään paikoilleen. Hyvä suoritus koiralta ja ohjaajalta."

Maastot olivat hyviä ja aika nopeakulkuisia. Messin aika oli tänään 26 minuuttia. Riistahavaintoina ei ollut millään jäljellä juurikaan metsäkanalintuja, mutta erään jäljen tuntumassa oli ollut jäljelle autolla ajaessa noin viidenkymmenen poron lauma, joka oli onneksi hajaantunut ja lähtenyt päinvastaiseen suuntaan kuin missä jäljen alku oli. Autoilijat olivat varoneet, ettei lauma säikähdä ja lähde pinkomaan juuri jäljelle päin. Tosi hyvä tuuri, siinä olisi koiralla varmaan mennyt pasmat kunnolla sekaisin, jos olisi joutunut lähtemään viidenkymmenen poron sotkemalle jäljelle!




"Elämä on opettanut meille, ettei rakkaus ole toinen toisensa tuijottamista silmiin, vaan katsomista yhdessä eteenpäin samaan suuntaan."
- Antoine De Saint-Exupery teoksesta "Lentäjän Odysseia"



"Maailman parhaita ja kauneimpia asioita ei voi nähdä eikä liioin koskettaa. Ne täytyy tuntea sydämellä"
-Helen Keller
Terveisin Anu

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Rovaniemi KV 19.6.2016

Huh huh, reilun 12 tunnin näyttelyreissu takana Rovaniemelle, mutta kyllä kannatti! Messi oli tänään 21 tollerin kehässä AVK ERI1 SA PU1 CACIB ROP! Tuomarina Pekka Teini, joka on yksi miellyttävimmistä suomalaisista miestuomareista, mitä tiedän! Pekalta saa ihanan laadukkaat arvostelut ja hän kohtelee koiria sekä omistajia asiantuntevasti ja perustelee aina valintansa, miksi koira on hyvä. Messin arvostelu kuului seuraavasti: 
"Keskikokoinen hyvin liikkuva ja voimakkuusasteeltaan ihanneuros. Tyylikäs pää ja miellyttävä ilme. Hieman lyhyt kaula, muuten hyvä rakenne. Pitkä rintakehä ja hyvä lantio. Kaunis pitkä häntä. Erinomaiset kulmaukset. Tasapainoinen kokonaisuus." 
Tuomarilla oli ROP-kehässä vaikeuksia päättää, viekö narttu vai uros voiton. Tuomari asetteli meidät jo kertaalleen vierekkäin ja pyöritteli ROP ja VSP ruusukkeita käsissänsä, mutta totesi sitten ääneen, että hän tarvitsee vielä miettimisaikaa ja juoksutti meitä vielä uudemman kerran kehässä peräkkäin. Sen jälkeen hän sanoi, että kyllä uros vie tänään voiton ja Messi saavutti tänään siis kaiken, mitä saavutettavissa oli. Kyllä oli tänään siis oikein onnistunut ja ihana päivä! Jäätiin vielä päivän päätteeksi ryhmäkehäänkin. Kokemuksena mukava, mutta ei sijoituttu. Kolmen kärkeen nousivat ykköseksi amerikancockerspanieli, kakkoseksi englanninspringerspanieli ja kolmoseksi kultainen noutaja. Oli silti hienoa olla mukana ryhmäkehässä edustamassa tollereiden parasta yksilöä tänään!

Nakkia, nakkia, sulla on nakkia!


TÄ, ollaank's me koiranäyttelyssä?!?


ROP Mäkiharjun Zupreme Touch, VSP Aitoc's Avon Esta Est Kiara.
Onnen hetkiä! Jee, me voitettiin!


Terveisin Anu








lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kemi rallytoko 11.6.2016

Kävimme tänään Kemissä rallytokokisoissa. Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa, eli huonosti meni! Messi oli vireetön ja rata meni jälleen hajujen haisteluksi. Messi oli radalla 49.koira ja ratana oli ulkonurmikenttä. Lyhyesti sanottuna: ei halua, ei motivaatiota, ei virettä joten kaikkea muuta oheistoimintaa Messi kehitteli radalla. Kyltit meni suht koht ok, yhden vain uusin, mutta virhepisteitä tuli mm. koira pois asennosta enemmän kuin 0,5 metriä, taluttimen kiristyminen ja puutteellinen yhteistyö. Sählättiin myös kaksi kertaa -10 pistettä maininnalla "koira ohjaajan väärällä puolella". Nämä tulivat siitä, kun Messi jättäytyi minun taakse haahuilemaan ja jäi haistelemaan minun taakse ihania hajuja. Nyt saisi kyllä nämä höpötykset jo loppua ja koira saada paremmin toimimaan. Kesä ehkä huilataankin tässä lajissa ja kokeillaan syksyllä uudestaan. En luovuta, koska enää yksi tulos puuttuu ja sitä me jahdataan niin kauan että onnistuu! Välillä tämä harrastaminen on tämmöistä ja nyt pitää vain löytää Messille tekemisen meininki tässä lajissa. Joku klikki meillä tässä nyt valitettavasti on.

Rata oli kyllä mukava ja monipuolinen!
Lähtövalmiina keskittyneenä!
Päästiin kyltille nro 1. Ah hajuja!
Myös spiraalin aikana haisteltiin.
Viikon päästä suuntana Rovaniemi KV.

Terveisin Anu

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Ii mejäkoe 29.5.2016, ja kuinkas sitten kävikään!

Saimme alkuviikolla tiedon Iin mejäkokeen peruutuspaikasta, ja päätimme ottaa peruutuspaikan vastaan, koska jonotimme kyseiseen kokeeseen varasijalla. Vaikka meidän tulostaso on tällä kaudella ollut heikohko (kaksi mejäkoetta VOI3 ja VOI0), niin luottaen kuitenkin täysin koiran kykyyn ja taitoihin, olemme päättäneet käydä näitä mejäkokeita läpi, koska parhaimmillaan koira osaa kyllä jäljestää, kun keskittyy siihen tekemiseen ja kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Kuinkas meidän sitten kävikään?!? Taisi olla planeettojen asennot ja kuunkierrot tänään kohdillaan, koska Messihän päätti räjäyttää pommin ja jäljesti tänään Iissä rankassa suo-hakkuu-räme maastossa tuomari Toni Tunkkarin tuomaroimana ensimmäisen VOI1-tuloksen pisteillä VOI 1 46pistettä ja luokkavoitto paras VOI-koira parhaimmilla pisteillä! Taisi tämä ohjaajakin saada hepulit kaadolla ja Messi sai valtavat kehut hienosta työstä, taisipa ohjaajalta päästä onnenkyyneleetkin siinä samalla! Kertakaikkiaan niin onnellinen ja tyytyväinen Messin tämänpäiväiseen suoritukseen, ja tämä valaa uskoa siihen, että kyllä tästä vielä jälkivalio tulee, kiirettä ei ole!

Pääsin tänään Messin kanssa arvonnassa ensimmäiselle jäljelle (VOI jälki nro 7), joten pääsimme aamuvarhain metsään ennen paahtavaa kuumuutta. Mikäs tässä onkaan arvostelua lukiessa, tuomari kehui koiran työskentelyä:
"Huolellisesti ohjattu lähtö. Koira merkkaa alkumakuun ja lähtee reipasvauhtiseen suoritukseen. Kaikki osuudet edetään jäljen päällä tai sen tuntumassa, tehden muutamia tarkistuksia kuitenkin aina riistan jälkien takia. Koiran työskentelyä on helppo lukea, minkä huomaa ensimmäisen osuuden alussa paikallistaen metson sekä kulmilla, jossa takamaasto tutkitaan ennen seuraavalle osuudelle siirtymistä. Katkokulman koira selvittää suoraan ilmavainulla, osittain kengänjälkiin tukeutuen. Makauksista ohittaa 1. ja 4, muut merkkaa erinomaisesti. Kaadon löytää ja jää nuuhkimaan sorkkaa". Jäljestyksen kesto 35 minuuttia.

Melko pian ensimmäisen osuuden alussa ampaisi metso lentoon yhdestä pusikosta suon reunalta. Tätä ennen Messi kovasti pyöriskeli pienellä alueella ja haki jotakin, pysyen kuitenkin jäljellä. Tuomari sanoikin jälkikäteen, että hän arvasi, että kohta lähtee lintu jostakin lentoon, kun Messi niin hanakasti pyöriskeli linnun lähettyvillä. Messi jäi linnun äkkilähtöä hetkeksi katsomaan, mutta ei onneksi ampaissut linnun perään eikä tarvinnut karjaista Messille niin että metsä raikaa! Tuomari kuitenkin sanoi takana, että ota koira lyhyelle narulle, että päästään lintupaikan ohi, jos siinä olisi esim. pesä tai useampikin metso lähettyvillä. Messi onneksi jatkoi tosi hyvin jäljestystä tämän lintuepisodin jälkeen ja liinaa sai höllätä pian löysemmälle ja pitemmälle. Messi ei onneksi tänään lähtenyt seuraamaan metsäteitä, kuten yleensä lähtee tarkistelemaan metsätien uria, jos osuu jäljelle. Parissa ojassa Messi kävi juomassa ja pulikoimassa, mutta jatkoi omatoimisesti matkaa kun oli saanut juotua tarpeeksi ja kasteltua itseänsä. Metsässä oli tosi kuuma eikä tuullut yhtään! Muutaman ylimääräisen tarkistuksen Messi teki hirvenjäljillä, mutta ei onneksi lähtenyt niitä sen kummemmin seuraamaan. Paljon oli siis häiriötekijöitä jäljellä, mutta tänään verijälki vei voiton kaikista mielenkiintoisista hajuista, onneksi!

Viikon päästä olisi mejäkoe Siikalatvassa, mutta olemme sinne varasijalla jonottamassa. Muihin mejäkokeisiin en ole nyt vielä ilmoittautunut, katselen mitä on kesän aikana tarjolla ja mihin päästään. Tällä hetkellä meillä nukkuu täyttä unta väsynyt tolleri, joka on tehnyt kunnon työpäivän tänään jäljestyshommissa! Hän on unensa ansainnut! Palkinnoissakaan ei ollut valittamista, sain uudet villasukat sekä kaikenlaista kosmetiikkaa (shampoota, hoitoainetta, body-tuoksua, käsihuuhdetta/käsidesinfiointiainetta) ja Messi sai ison pussin koiranherkkuja.


Iijoessa vilvoittelun jälkeen märän koiran kanssa poseeraus hyvissä fiiliksissä!
Terveisin Anu

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hailuoto mejäkoe 22.5.2016

Viikonloppumme viettoon kuului autolauttamatka Hailuodon saareen, jossa vietimme koko viikonlopun mejäkokeen parissa. Päätimme jäädä yöksi saareen ja majoituimme mejäkoepaikan läheisyyteen, kolmen kilometrin päähän maaseutumiljööseen hevoslaidunten lähettyville hyvinvarusteltuun mökkiin. Onneksi meille jäi myös vapaa-aikaa viikonlopun aikana ja piipahdimme parissa paikallisessa käsityömyymälässä sekä ajelimme saaren toisessa päässä hiekkarannan, kalastajamökkien ja majakan tuntumassa. Ehdinpäs piipahtaa myös paikallisessa puutarhassa, josta mukaan tarttui kaksi isoa kukkaa kotiinviemisiksi pihaamme koristamaan. Koko viikonlopun sää oli oikein hyvä, lauantaina jälkiä tehdessä paikoin jopa hikisen kuuma auringonpaiste, sunnuntai oli sitten viileämpi ja pilvisempi päivä, mutta aurinkokin näyttäytyi mukavasti aika ajoin. Yöllä oli satanut jonkin verran vettä, mutta jälkientekopäivä ja koepäivä olivat ihan kuivat. Minä olin verijälkien teossa lauantaina ja oppaana siis sunnuntaina. Puoliso ohjasi Messiä sunnuntaina kokeessa. Minä sain jäljenpurun jälkeen kämmenelleni punkin jostain, inhottava niljakas kipitteli minun kämmenellä ja huomasin sen vasta autossa...HYI! Hailuoto on tunnettu hyvin runsaasta punkkikannasta, ikävä kyllä. Messiltäkin bongattiin lauttarannassa kotiinlähdön yhteydessä yksi punkki etutassussa kävelemässä, se tarttui todennäköisesti ihan siinä rannassa kun käytiin meren äärellä heinikossa Messin kanssa. Punkkitarkastus tehtiin sitten kotona eikä löydetty onneksi käveleviä eikä kiinnittyneitä punkkeja. On nämä vaan niin inhottavia otuksia!

Tulos: VOI 0, tuomarina Tommi Sianoja.
"Messi nuuhkii alkumakuun ja lähtee rauhallista kävelyvauhtia etenevään sekä maa-, että ilmavainuiseen jälkityöhön. 1. ja 2. osuudella vain pikku pyörähdykset jäljen sivulla. Kolmannen alkua edetään aaltoillen jäljen sivulla. Sitten poistutaan niin kauaksi, että tuomitaan 1.hukka. Palautuksen jälkeen tarkastellaan suuntaa jäljen molemmin puolin, lopulta suunta selviää. Loppumatka osuudesta hyvin. Viimeisen osuuden alkupuolella oleva metsätien ura kääntää koiran pois jälkiuralta. 2.hukka. Osuuden loppupuolella tutkiskellaan pitkään sivullisten ihmisten jälkiä lopulta määrätietoisesti kohti tietä ja kolmatta hukkaa. Koe keskeytyy. Makauksista ensimmäinen ja toinen merkattiin hyvin pysähtyen ja nuuhkien. 3. ja 4. makaus vain nopeasti vauhtia hidastaen. Tänään muut metsän hajut veivät voiton verijäljestä."

Jospa se sinnikkyys toisi joskus vielä tuloksia! Liian paljon on sattunut matkan varrelle huonoa tuuria ja muuttuvia tekijöitä. Tuntuu, että meidän jokaisella jäljellä on jotakin ylimääräistä tai poikkeavaa. Tänään tosiaan oli viimeisellä osuudella sotkettu verijälkeä ja siellä oli eräs mies ja pari lasta talsineet sikin sokin. Messi kävi merkkaamassa yhden ison kiven, jonka päällä oli hypitty ja potkittu sammaleet kiven päältä pois. Mutta ei saa lannistua! Hienon työn Messi teki tänään, ongelmat alkoivat vasta loppuosuuksilla. Katkokulmakin suoritettiin hyvin. Me ei aiota luovuttaa! Parhaimmillaan hyvin toimiva koira, mutta metsään mahtuu kaikenlaista mielenkiintoista. Hirvenjäljille Messi ei ole tänä keväänä lähtenyt kertaakaan eikä ole välittänyt verijäljelle osuneista hirven jätöksistäkään. Jälkivarmuus on siltä osin ainakin parantunut huomattavasti eikä Messi ole enää niin hirvenjälkien vietävissä kuin esim. viime kesänä. 



Terveisin Anu

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Mejäkoe Oulainen 8.5.2016

Mejäkoeviikonloppu takana kuumassa Oulaisissa! Sää todellakin suosi viikonlopun jäljestäjiä ja tulikin tämän kevään lämpimin viikonloppu +21 astetta ja pilvetön taivas. Mejäkoe oli kahden tuomarin koe, joten 12 koiraa jäljesti ja kummassakin lohkossa oli neljä avoluokkalaista ja kaksi voittajaluokkalaista. Voittajaluokkalaiset pääsivät siis viimeiseksi jäljestämään ja tuossa vaiheessa iltapäivää oli jo todella lämmintä. Piti huolehtia koirien riittävästä juomisesta ja etsiskellä varjopaikkoja. Mejäkoemaastot olivat hyviä ja monipuolisia. Riistabongauksena hirvenjälkiä ja hirven lantakasoja, pari kyykäärmettä ja iso ukkometso.

Messi meni isännän ohjaamana toiseksi viimeiselle jäljelle noin klo 13.30 iltapäivällä ja tuloksena VOI3 tuomari Nina Kujalan arvostelemana: "Ohjattu lähtö. Messi jäljestää ilmavainulla jäljen yli aaltoillen tai jäljen sivussa. Ensimmäisen makauksen merkkaa nopeasti, muut syöden. Ensimmäisen kulman katkokulmalta ajautuu kauas jäljen sivuun, hukka. Toinen ja kolmas kulma rengastamalla. Aivan neljännen osuuden lopussa Messi ajautuu tuulen vaikutuksesta jäljen sivuun ja siitä aina tielle saakka, toinen hukka. Puhtaalta jäljeltä sorkalle, jonka omistaa nuuhkimalla." Tuomarin loppusanoin vauhdikas tolleri, ja hyvä siitä vielä tulee!

Vieläkin saisi jarruttaa Messin etenemistä maastossa, meinaa olla välillä sellainen höyryveturi että kiskoo tuhatta ja sataa ja pyrkii menemään lujaa. Jarrua jarrua vaan lisää liinan toisessa päässä! Harmillisesti Messi teki elämänsä ensimmäisen hukan katkokulmalla, aiemmin Messi on selvittänyt voittajaluokassa mejäkokeissa katkokulmat vaivattomasti. Nyt tuli myös harmillisesti toinen hukka ihan loppusuoralla, kun tuuli veti Messiä suoraan tielle jäljen sivussa ja sorkka oli melkein jo näköetäisyydellä. 

Ihan mukava mejäkauden startti, ensimmäinen koe tälle kaudelle ja tästä aiotaan jatkaa eteenpäin. Katseet jo kohti kahden viikon päästä olevaa seuraavaa mejäkoetta Hailuodossa!


Tämän kepin vien kotiin!
Terveisin Anu

maanantai 2. toukokuuta 2016

Rodunomaisia treenejä!

Vapun aurinkoinen ja lämmin viikonloppu kului mejätreenien merkeissä. Käytiin siis vappuaamuna 1.5 jälkitreeneissä lähimaastoissa. Messi kävi jäljestämässä edellisenä iltana veretetyn noin 17 tunnin ikäisen jäljen katkokulmalla. Jäljestäminen sujui hyvin ja varman oloisesti! Katkokulmakin ratkesi oppikirjan mukaisesti heti ensimmäisellä rengastamisella ja oikea suunta löytyi vaivattomasti. Viikon päästä startataankin meidän tämän kauden ensimmäisessä mejäkokeessa Oulaisissa. Menisipä yhtä hyvin kuin tämän kevään treeneissä! Messi on kyllä ollut lupaavan ja varman oloinen jälkitreeneissä, että sen suhteen on tosi luottavainen olo. Eri asia sitten itse kokeessa, riistarikkaissa maastoissa. Voittajaluokan kolme ykköstulosta vielä puuttuu jälkivalion tittelistä. Viime kesältä on tuloksena VOI 2 - tulos ja myös ne parit sähläysnollat voittajaluokasta sekä kaatosateen ja rankkakulkuisen maaston vuoksi yksi tuomarikeskeytys aikaylityksen vuoksi (lohduttavaa kuitenkin, että juuri tässä samaisessa kokeessa meni moni muukin voittajaluokan koira nollille aikaylityksen vuoksi).

Alla olevat kuvat on kännykkäräpsyjä.




Messi ja isäntä starttasivat taipparikurssin maastotreenit tänään Oulunsalossa. Tämäniltaisen treenin sisältönä oli muistipaikan rakentaminen, markkeeraus dameilla, varikseen tutustuminen ja laukauksiin totuttautuminen ampumaradan läheisyydessä. Hyvin oli pysynyt Messi hallinnassa vapaana häiriön alla ja oli tehnyt mitä pitikin. Damit haettiin virtaviivaisesti ja palautukset suoraan käteen. Passissa oleminen aiheutti vähän piipaamista, mutta tämä onkin tolleri! Varis myös kiinnosti Messiä, ensi kerralla sitten lokkiin tutustuminen. Ei ihan toivoton tapaus ja kehujakin oli tullut kouluttajalta hyvästä daminhaku työskentelystä! Tästä on hyvä jatkaa!

Täytyy lopuksi todeta, että kyllä treenaaminen on tällä hetkellä antoisaa ja helppoa, kun on osaava koira ja malttia/järkeä päässä, kun teinivuosien höyryäminen on mennyt ohi ja kyseessä on aikuinen koira! Hieno 3,5-vuotias Messi! Toivottavasti tänä kesänä syntyy myös kokeissa tuloksia! Tulevan kesän pääpainona meillä onkin mejäkokeet ja muutamat tärkeät näyttelyt, rallytokon yhtä puuttuvaa koulutustunnuksen tulosta unohtamatta! Ei kovin montaa vapaata viikonloppua mahdu meidän tulevaan kesäkauteen, joten aktiivinen koiramainen kesä tiedossa!

Terveisin Anu

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Kemi rallytoko 23.4.2016

Tänään starttasin Messin kanssa neljännen kerran rallytokon alokasluokassa. Meillä on kieltämättä ollut aika vaiherikas taival tässä lajissa, nimenomaan kilpailuissa, koska kaikenlaisia sähläyksiä ja sääntörikettä on mahtunut matkan varrelle, näistä olenkin täällä aiemmin jo kirjoitellut. Tänään siis yritimme tavoitella yhtä puuttuvaa hyväksyttyä tulosta ja saavuttaa koulutustunnus RTK1. Ei se piruvie vaan olekaan niin helppoa! Tänään Messi keksi uuden tempauksen radalla ja kirjaimellisesti haisteltiin rallytokorata läpi! Ihanan tuoksuinen ja hajurikas tekonurmimatto vei Messin mielenkiinnon ja lopputulos saavutettiin pisteillä 60/100, eli alle hyväksytyn pistemäärän. Pisteissä rokotettiin eniten siitä, kun kuono oli melkein koko radan läpi maassa. Messi kyllä teki kaikki kyltit ja liikkeet, mutta kaiken muun etenemisen ajan haisteli maata minun vierellä. Arvostelussa oli maininta "Koiraa jännitti radalla ja hajujen haistelu näkyi suorituksessa. Kannustava ohjaaja, joka on rallytokossa aina ihana asia!". Me varmaan tehdään tässä(kin) lajissa ennätys koestarttien määrällä. Ei muuta kuin kohti seuraavia pettymyksiä! Se viimeinen puuttuva tulos antaa vielä odotuttaa itseään ja näköjään jahdataan sitä pidemmän kaavan kautta. Meidän matkakumppanit Heidi ja Milo-tolleri starttasivat ensimmäisen kerran alokasluokassa ja heti ekalla kerralla mahtavalla tuloksella 94/100 joten onnea vielä huippuhienosta suorituksesta! Heidin kanssa jo suunniteltiin paluumatkalla seuraavaa rallytokokoetta, joten sinnikkäästi vaan eteenpäin! Rata oli tänään monipuolinen ja kiva, tosi paljon käännöksiä ja suunnanvaihtoja. Harmillisesti ei vain tänään ollut meidän parhain päivä.

Eilisestä päivästä vielä sen verran, että käytiin Messin kanssa mejähommissa 22 tunnin ikäisellä verijäljellä ja hienostihan se meni talvitauon jälkeen. Messi jäljesti varman oloisesti ja innokkaasti ja pysyi hyvin jäljellä. Tehtiin aika simppeli jälki, mukaillen voittajaluokan jälkeä eli makaukset suorille osuuksille ja yksi voittajaluokan kulma ilman makausta. Katkokulmaa ei tällä kertaa tehty, se on sitten seuraavana treenikertana vuorossa. Ollaan nyt laitettu kolmeen mejäkokeeseen ilmoittautumiset menemään.  Tavoitteethan on edelleen korkealla mejän suhteen, kohti jälkivalion titteliä!

Terveisin Anu