Messi

Rotu: Novascotiannoutaja
Sukupuoli: Uros
Syntymäaika: 27.9.2012
Paino: 22kg
Emo: Mäkiharjun Keep That Feeling On "Emmi", omistaja Harri Käpylä.
Isä: FI JVA Myrock's Timon Stone "Jedi", omistaja Eeva Antila.
MH-luonnekuvaus suoritettu 7.6.2014.
Lonkat B/B (kuvattu 25.7.2014)
Kyynärät 0/0 (kuvattu 25.7.2014)

Koirakuume iski meidän perheeseen v. 2012, ja omaksi roduksemme valikoitui energinen rotu novascotiannoutaja. Alunperin meille oli tulossa vahvana vaihtoehtona bordercollie, mutta löysimme kuitenkin sopivan etäisyyden päästä Mäkiharjun Kennelin Raahesta, joka kasvatti kultaisia noutajia ja novascotiannoutajia. Perehdyimme rotuun etukäteen ja kävimme katsomassa Raahessa Mäkiharjun kennelissä kahta eri novascotiannoutajan pentuetta. Pennut olivat aivan häkellyttävän ihania tapauksia ja pentuvierailun jälkeen saimme kasvattajalta ihanan puhelun, että meille on valikoitunut yksi pentu. Sitten alkoikin koiratarvikkeiden hankinta ja ahkera koirankasvatuskirjojen lukeminen ennen pennun astumista talouteemme! Meillähän ei siis ollut aiempaa kokemusta mistään koirasta, ja jouduimme siis aloittamaan kaiken ihan alusta ja perehtymään perin pohjin koiran kasvatukseen ja koulutukseen. Tällä hetkellä tosin tuntuu, että koira olisi ollut meillä aina eikä varmasti osata enää ikinä elää ilman koiraa! Messi on valloittanut sydämemme ja tullut tasavertaiseksi perheenjäseneksi. Messin nimi juontaa juurensa jalkapalloon, ja Messi onkin nimetty useana vuonna peräkkäin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi valitun Lionel Messin mukaan. Messin virallinen nimihän on "Zupreme touch" eli vapaasti suomennettuna "äärimmäinen kosketus", kuten myös Lionel Messillä on äärimmäinen kosketus jalkapalloon, sen verran taitava jalkapalloilija hän on!

Pallohullu pienestä pitäen.
                                       
Täältä tulee Messi!
                       
Messi oli pentuna tosi puuhakas tapaus ja kokeili terävillä hampaillaan kaiken mahdollisen keittiönpöydän jaloista kodinhoitohuoneen seinänkarmeihin ja tapettiin, varpaat ja sukat olivat myös kovalla koetuksella, sormista puhumattakaan. Taisipa tästä ajasta jäädä muutama muisto joihinkin vaatekappaleisiinkin, kun hampaat iskeytyivät milloin mihinkin kiinni. Sisäsiistiksi Messi oppi yllättävänkin nopeasti, etuna varmasti se kun asumme omakotitalossa ja pihalle oli helppoa ja vaivatonta viedä pentu usein tarpeilleen. 

Olemme panostaneet Messin peruskoulutukseen ja arkea helpottavaan käyttäytymisen ohjaamiseen. Messin kanssa on käyty läpi useita eri kursseja ja myös kotioloissa treenattu säännöllisesti. Messi on aina innokas tekemään kaikkia juttuja ja kokeilemaan uusia asioita. Tästä päästäänkin sitten Messin luonteeseen. Messihän on hyvin perinteinen tolleri, eli rodunomaisesti energinen, touhukas, utelias, valpas, leikkisä, rohkea, hyvän työmoraalin omaava. Messi kaipaa paljon tekemistä ja nauttii kaikenlaisista aktiviteeteista. Messillä on noutajan lempeä luonne ja hän on hyvin ihmisrakas ja perhekeskeinen kiltti koira, mutta omaa toki tollereille tyypillistä kovapäisyyttä. Messillä on myös "vahtikoiran vikaa" ja hän ilmoittaa tosi herkästi kaikki meille tulijat ja meiltä lähtijät :) Puolisoni harrastaa luontovalokuvausta, joten Messi on paljon mukana luonnossa valokuvausreissuilla ja on tainnut joutua eräänkin kerran hoitamaan myös linssiluteen virkaa :) Messi toimii meillä säännöllisesti valokuvauskohteena ja hänen tekemisiään on kiva kuvata. Onpas Messi päässyt myös tollerikalenterin (tolenteri 2014) maaliskuun kuvaksi ja tolenteri 2015 toukokuun kuvaksi! Messi kulkee minun mukana myös sauvakävelylenkeillä, yleensä teemme vajaan 7km:n lenkkejä kovalla vauhdilla!

Ota nyt se kuva, kun poseeraan!

Äitee ja poika sauvalenkille lähdössä!
Olemme harrastaneet Messin kanssa mejää, agilityä, tokoa, rallytokoa ja käyneet pyörähtämässä myös näyttelykehissä. Näitä kaikkia aiotaan jatkossakin harrastaa jossakin muodossa ja joissakin lajeissa on otettu jo kisastarttikin.

Messi 7vkoa. Ensimmäinen päivä kotona.
                     
Vauva nukkumassa sorsa kainalossa.

Messin ensilumi Oulussa.
                
2013 Kevättalven auringossa meren jäällä.
                           
Linssilude 6kk.
                                     
Messi 6kk.
                                    
Messi 6kk.
                                              
Messi keväällä 2013. Ikä n. 8kk.
              
Messi kesällä 2013, ikä n. 9kk.
 
Messi kesällä 2013, noin 10kk.
                             
Kesän riemua 2013, Messi n. 10kk.
                            
Messi syksyllä 2013, ikä 1v.
                                           
Messi syksyllä 2013, ikä 1v.
                                     
Ensilumen riemua, loppuvuosi 2013. Messi 1v 2kk.
                           
Ensimmäiset jäät meressä loppuvuonna 2013 ja Messi haluaa uimaan!
        
Messi tammikuussa 2014, ikä 1v 4kk.





Messi maaliskuussa 2014, ikä 1v 6kk.
Messi huhtikuussa 2014, ikä 1v 7kk.
Messi kesäkuussa 2014, ikä 1v 9kk. 

Messi syyskuussa 2014 2 vuotta.





MH-luonnekuvaus suoritettu 7.6.2014. Messillä ikää 1v 8kk luonnekuvauksen aikana.

Tässä koontina luonnekuvauksen tulokset:

KONTAKTI
1a Tervehtiminen, 4 - ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen
1b Yhteistyö, 2 - lähtee mukaan haluttomasti
1c Käsittely, 2 - väistää tai hakee tukea ohjaajasta

LEIKKI 1 
2a Leikkihalu, 4 - leikkii, aloittaa nopeasti ja on aktiivinen
2b Tarttuminen, 3 - tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
2c Puruote ja taisteluhalu, 2 - tarttuu viiveellä, irrottaa/pitää, ei vedä vastaan

TAKAA-AJO
3a, b  1. kerta, 1 - ei aloita
3a, b 2. kerta, 1 - ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään

AKTIVITEETTITASO
4 Aktiviteettitaso, 4 - tarkkailevainen, toiminnot tai rauhattomuus lisääntyy vähitellen
ETÄLEIKKI
5a Kiinnostus, 3 - kinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja
5b Uhka/aggressio, 1 - ei osoita uhkauseleitä
5c Uteliaisuus, 1 - ei saavu avustajan luo
5d Leikkihalu 1 - ei osoita kiinnostusta
5e Yhteistyö 1 - ei osoita kiinnostusta

YLLÄTYS
6a Pelko, 5 - pakenee enemmän kuin viisi metriä
6b Puolustus/ aggressio, 1 - ei osoita uhkauseleitä
6c Uteliaisuus, 1 - menee haalarin luo, kun se on laskettu maahan / ei mene ajoissa
6d Jäljellejäävä pelko, 1 - ei minkäänlaisia liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
6e Jäljelle jäävä kiinnostus, 1 - ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä

ÄÄNIHERKKYYS
7a Pelko, 3 - väistää kääntämättä pois katsettaan
7b Uteliaisuus, 2 - menee räminälaitteen luo kun ohjaaja puhuu kyykyssä ja houkuttelee koiraa
7c Jäljellejäävä pelko, 3 - pieni niiaus tai nopeudenvaihtelu kerran, pienenee toisen ohituskerran jälkeen
7d Jäljellejäävä kiinnostus, 1 - ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan
AAVEET
8a Puolustus/aggressio, 3 - osoittaa useita uhkauseleitä
8b Tarkkaavaisuus, 4 - tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja
8c Pelko, 5 - peruuttaa enemmän kuin taluttimen mitan tai lähtee paikalta / pakenee
8d Uteliaisuus, 2 - menee katsomaan kun ohjaaja puhuu avustajan kanssa ja houkuttelee koiraa
8e Kontaktinotto aaveeseen, 4 - ottaa itse kontaktia avustajaan
LEIKKI 2
9a Leikkihalu, 3 - leikkii, aktiivisuus lisääntyy / vähenee
9b Tarttuminen, 3 - tarttuu esineeseen viiveellä tai etuhampailla
AMPUMINEN
10 Ampuminen, 5 - häiriintynyt, pelokas / yrittää paeta












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti