perjantai 31. tammikuuta 2014

Talkoo- ja viikonloppusuunnitelmia sekä päivityksiä

Ilmoittauduin tänään Oulun seudun kennel- ja agilityseuran järjestämiin virallisiin agilitykilpailuihin talkoilemaan. Kilpailut ovat 22. - 23.2.2014 ja ne pidetään Active Dogin lämpimässä hallissa Haukiputaalla Martinniemessä. Koska kuulun järjestävään tahoon, minulla on talkoovelvoite. Olen ollut aiemmin talkoilemassa toko-kilpailuissa ilmoittautumispisteessä, jossa minun piti antaa kilpailunumero, kuitata ilmoittautuminen ja tarkistaa rokotukset. Olin myös kanttiiniemäntänä. Talkoilu antaa hyvän mahdollisuuden verkostoitua ja seurata siinä sivussa koirien huippusuorituksia. Otan talkoilut kokemusten kartuttamisen kannalta, ja talkoissa aika kuluu nopeasti.

Viikonlopusta on tulossa lumisateinen ja lauha, ainakin säätiedotusten mukaan, joten ulkoilua on ainakin tiedossa ja Messiä voisi käyttää pitkästä aikaa koirapuistossa juoksemassa ja tapaamassa muita koiria. Ehdoton suosikkimme Oulun koirapuistoista on Muurahaispuisto Puolivälinkankaalla / Takalaanilassa. Se taitaakin olla Oulun koirapuistoista uusin ja nykyaikaisin, koska se on vasta remontoitu. Koirapuisto on todella iso ja siellä on tilaa juosta. Sinne kokoontuukin aika usein afgaaninvinttikoiria kimppatreffeille ja afgaanit mahtuvat juoksemaan siellä ja hyödyntävät koko tilan temmeltämiseen. Tässä koirapuistossa käy todella sosiaalisia ja hyväkäytöksisiä koiria monesta eri rodusta ja jotenkin on mukavan hyvähenkinen ilmapiiri juuri tässä koirapuistossa ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi toisilleen. Olenpas törmännyt tässä koirapuistossa pariin Mäkiharjun kennelin kasvattiinkin.

Päivitin hieman mejä- ja näyttelysivuja tulevan kesän suunnitelmien osalta.

Terveisin Anu


keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Hampurilaisvahti

Messi on aina tosi kiinnostunut kaikesta, mikä liittyy ruokaan. Messillä on tarkka ja herkkävainuinen kuono, joten mikään ruokaan liittyvä ei jää Messiltä huomaamatta. Tänään Messi päätti päivystää hampurilaisen edessä ja varmistaa, josko sieltä sittenkin tipahtaisi pienen pieni murunen! Messillä on taipumusta kerjätä ruokaa, tai ainakin vahtia kymmenen sentin etäisyydeltä kuka syö mitäkin :)

Ehkä yksi pieni pala tippuisi eteeni?!?
Terveisin Anu

tiistai 28. tammikuuta 2014

Hankintoja Saksasta

Teen säännöllisesti hankintoja zooplussan kautta (www.zooplus.fi) ja tänään tein jälleen uuden tilauksen suoraan Saksasta. Olen tehnyt hintavertailuja Oulun eläinkauppojen ja zooplussan välillä, ja todennut että jotkut tietyt tuotteet kannattaa tilata, saa nimittäin halvemmalla Saksasta suoraan kotiovelle ilmaiseksi toimitettuna kuin ostaa esim. eläinkaupasta. Zooplussalla oli nyt menossa talviale, ja hyödynsin erittäin hyvän ruokatarjouksen Royal caninin medium adult 15+3kg säkki, yhteensä 18kg extrasäkki reilu 50e. Tuohon määrään ja hintaan ei saa vastaavaa mistään eläinkaupasta ja täällä joutuu pulittamaan vastaavasta kilomäärästä (18kg) noin 100e. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin myös tilaamaan agility fun & sport agilityrata-setin, jota olen pitkän aikaa harkinnut ja välillä se on tuolta loppunutkin valikoimista, mutta nyt oli hyvässä tarjouksessa tuo setti, niin päätin vihdoin hankkia sen. Settiin kuuluu neljä rataestettä: aitaeste, pujottelueste (12-osainen sarja pujottelukeppejä), rengas hyppyharjoitteluja varten sekä pussi/tunneli, yhteishintaan 99e. Vastaavasti, jos lähtisi ostamaan näitä neljää estettä erikseen kappale kappaleelta niin yksi este maksaa noin 30-40e/kpl Oulun eläinkaupoissa. Tämä setti odottaakin sitten ensi kevättä ja kun lumi sulaa, niin perustan takapihallemme agilityradan. 

Meidän toiseen mummolaan on tulossa reilun parin viikon päästä kääpiövillakoiran pentu, joten päätin soittaa mummolle ja kysäistä, josko heille tilattaisiin samalla kertaa tarvikkeita, kun oli hyviä tarjouksia zooplussalla ja niinpä päädyttiin tilaamaan ihanan pinkki flexitalutin ja vaalean lila nailontalutin. Pentu on siis tyttö ja hänelle tehdään tyttömäisiä hankintoja, värit tietenkin prinsessalle soveltuvia :) Messi pääsee piakkoin tekemään tuttavuutta pienen pennun kanssa. Kokoero onkin sitten melkoisen suuri, kääpiövillakoirat painaa noin 4-5kg ja meidän tolleri 20-21kg, mutta eiköhän ne leikit suju kokoerosta huolimatta.

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ylösajava hiirikoira

Sunnuntai-aamumme alkoi vauhdikkaissa merkeissä, kun Messi bongasi keittiön lattialta pienen hiiren. Meillä on kuulunut viime aikoina hiirien rapinaa katon rajasta (ullakolta) sekä seinien välistä ja talon rakenteista. Autotallistamme olemme bonganneet useamman kerran yhden hiiren vipeltämässä autotallin lattialla. Pitkän pakkasjakson vuoksi ulkona asustelevat hiiret ovat kaiketi hakeutuneet lämpimämpiin sisätiloihin ja rakennuksiin. Pihallamme olevat lintujen ruokintapaikat (auringonkukansiemeniä) ovat varmaan ylläpitäneet myös pienten metsähiirien ja päästäisten talvenviettoa asutuksen läheisyydessä. Tämä aamu tosiaan sai lennokkaan herätyksen, kun ylös noustuamme jäin ihmettelemään, mitä Messi oikein touhuaa keittiössä, kun kuului hirveä tassujen tepastelu ja ryntäily edes takaisin keittiössä. Mennessäni katsomaan tilannetta keittiöön, Messi ajatti pientä hiirulaista takaa suoraan kohti minua. Saimme hiiren napattua pieneen muovirasiaan Messin ansiosta, joten täytyy todeta, että meillä on noutajan lisäksi myös ylösajavan lintukoiran ominaisuuksia saaliin ajattamisesta, joten meillä on ylösajava hiirikoira! Hiiren ollessa muovirasiassa, Messiä kovasti kiinnosti hiiren touhut ja yrittipä hän etsiä lisää hiiriä, kova nuuhkiminen kuului kun Messi yritti epätoivoisesti saada lisää hiiriä jahdattavakseen!

Siellä on ja pysyy!
Olen tehnyt vielä viime hetken fiksauksia ja ulkoasumuutoksia blogiin, sekä lisäillyt hieman tekstiä välilehdille. Kiitos kaikille, jotka ovat löytäneet tämän blogin ja päässeet tutustumaan Messin elämään! Katselukertoja on ollut parin päivän sisällä noin 300 kertaa, hieno aloitus ja olen tyytyväinen!

Terveisin Anu

lauantai 25. tammikuuta 2014

Fiilistelyä merellä ja saaressa

Messi pääsi tänään ulkoilemaan ja retkeilemään Halosenniemeen meren rannalle ja Hälin saarelle. Puolisoni otti Messin mukaan ja joukkoon liittyi myös muutama ystävä sekä jackrusselinterrieri Vilma. Itse en ollut paikan päällä eikä kuvamateriaalia tullut tältä reissulta myöskään puolisoni ottamana. Messillä oli ollut mukava reissu ja Vilman kanssa oli kirmaillut meren jäällä tuhatta ja sataa, myös keppejä oli heitelty ja noudettu mielellään. Meren jäätä pitkin porukka oli tarponut kohti Hälin saarta. Hälin saarella oli taukopaikka ja pakolliset makkaranpaistot, olipas Messikin saanut nuotiomakkaraa evääksi. Kotiin tuli väsynyt koira muutaman tunnin reissulta ja ilta on mennyt aika lailla nukkuessa. Mukavaa vaihtelua Messin päivään tällaiset monen tunnin ulkoilut ja aktiviteetit!

Terveisin Anu

Tausta-ajatus

Päätin perustaa tollerillemme Messille oman blogin, koska Messin kuulumisia on kiva jakaa muiden koirahenkisten ihmisten kanssa ja kertoa mitä kaikkea olemme Messin kanssa touhunneet. Facebook-päivitykseni kun tuppaa yleensä olemaan "Messintäyteisiä", joten päädyin kanavoimaan Messin elämän kuulumiset tätä kautta, tosin en lupaa jatkossakaan etteikö Messiä näkyisi myös facebookissa :)

Olen perheellinen oululainen nainen, ja Messi on meidän perheemme ensimmäinen koira. Tämä blogi tulee kuvaamaan arkea oranssin karvakasan kanssa.

Terveisin Anu

perjantai 24. tammikuuta 2014

Blogi avattu!

Tervetuloa tutustumaan novascotiannoutaja Messin blogiin, jota ylläpitää oululainen perheellinen nainen. Koiran myötä Messin omistajat ovat hurahtaneet koiramaailmaan!

Terveisin Anu