tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014 ja katse kohti tulevaa!

Tämän vuoden uutena ja tuoreena blogin pitäjänä ajattelin summata minun koiramaista vuotta 2014. Messin blogin perustin tammikuun 2014 lopussa, ajatuksena oli kertoa elämästä touhukkaan tollerin kanssa ja jakaa niin treeni/näyttely/kilpailu - kuin arkisen elämän touhujakin. Nyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä (30.12) olen julkaissut tähän mennessä 113 tekstikirjoitusta noin yhdentoista kuukauden aikana, ja blogini sivuilla vierailijoita sekä blogini lukijoita on ollut tähän päivään mennessä reilut 6500. Kiitokset kaikille niille, joita blogini on tähän asti kiinnostanut! Blogia on ollut mukava kirjoittaa, ei vain muille jaettavaksi vaan ihan myös omaksi iloksi, tavallaan päiväkirjamaisesti kaiken oleellisen on saanut tänne kirjoitettua ylös ja talteen, kaikkiin muistoihin on kiva palata blogin kirjoitusten kautta.

Mitä kaikkea me tehtiinkään vuonna 2014? 
- Treenattiin tokoa ALO/AVO tasoisessa ryhmässä tammikuu-toukokuu 2014
- Treenattiin agilityä jatkoalkeisryhmässä kesä-elokuu 2014
- Treenattiin agilityä jatko / kilpa1 koulutusryhmässä syyskuu-joulukuu 2014
- Käytiin kuuden kerran lyhytkurssi Rallytokon alkeita loka-marraskuussa 2014

Lisäksi viisi mejäkoetta, joista "värisuora" tuloksia AVO1, AVO2 ja AVO3, kaksi mejäkoetta meni nollatulokseksi. Ensimmäinen mejäkoestartti otettiin Hailuodossa 1.6.2014 ja viides mejäkoestartti (samalla kauden viimeinen mejäkokeemme) otettiin Iissä 24.8.2014. Yhtä AVO1-tulosta vaille siirtyminen voittajaluokkaan!

Kolmet näyttelyt käytiin läpi. Toukokuussa Oulun KV-näyttelyssä Messi oli NUO ERI1 SA PU4, heinäkuussa Oulun KV-näyttelyssä NUO ERI1 ja elokuussa Iin ryhmänäyttelyssä kahdeksantoista tollerin kehässä NUO ERI1 SA PU1 SERTI ROP.

Terveystutkimuksetkin tehtiin. Messi kävi loppukesästä 2014 virallisissa lonkka-kyynär kuvauksissa. Lonkat olivat B/B ja kyynärät 0/0. Silmiä ei ole vielä tutkittu. 

Kesäkuussa 2014 osallistuttiin MH-luonnekuvaukseen Virpiniemessä. MH-luonnekuvaus vahvisti omaa käsitystäni Messin luonteesta, persoonasta ja käyttäytymisestä. Tulokset olivat hyvin Messin oloiset ja näköiset, ei tullut yllätyksiä. Parissa osioissa Messin tulkittiin olevan varauksellinen ja pidättyväinen, ei mm. lähtenyt etäleikkiin eikä kovin mielellään oudon ihmisen talutettavaksi kymmenen metrin matkaa. Pelotteluosioissa Messille tuli puolustus- ja vihareaktioita sekä myös pelkoreaktioita, mutta hän palautui kaikista tosi nopeasti eikä jäänyt jäljellejäävää vihaa eikä pelkoa. Hyvin noutajamaisen luonnekuvauksen tuloksen Messi kaikkinensa sai.

Ja toki olemme ulkoilleet paljon, uineet, leikkineet ja tutustuttu uusiin ihmisiin erilaisten koiraharrastusten myötä ja saatu paljon uusia tuttavuuksia niin ihmisistä kuin koiristakin!

Vuoden 2015 aikana suunnitelmissa on edelleen kiertää muutama näyttely (joista ensimmäinen korkataan Raahessa tammikuun 2015 lopussa ja samalla korkataan myös avoin luokka). Lisäksi kesän 2015 suunnitelmiin kuuluu ehdottomasti mejäkokeet, tähän lajiin jäi palava into! Ensi kesän tavoitteena olisi saada Messi voittajaluokkaan ja sitä myötä tavoittelemaan jälkivalion titteliä. Lisäksi me jatketaan Rallytokoa helmikuussa 2015 ja yhdeksi tavoitteeksi voisinkin asettaa mahdollisesti ensimmäisen rallytoko-kisastartin vuoden 2015 aikana, jännää! Mehän ei olla vielä ikinä osallistuttu mihinkään virallisiin agility-toko- tai rallytokokilpailuihin, joten aluevaltaus olisi kiva tehdä näin ensi alkuun rallytokossa. Muut tavoitteet tulevat paljon myöhemmin eikä Messi ole kilpailukunnossa agilityssä eikä tokossakaan, paljon on vielä treenattavaa, mutta rallytoko meillä sujuu parhaiten ja varmimmiten tällä hetkellä. Myös rodunomaista treeniä tehdään vuoden 2015 aikana ja mahdollisesti keväällä ilmoittaudutaan jollekin taipparikurssille. Taipparitkin olisi kiva saada joskus läpi. Tällä saralla riittää meillä vielä paljon treenattavaa.

Oikein ihanaa loppuvuotta kaikille!

Terveisin Anu

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pakkaspäivien kuvasaldoa

Nyt on tullut ulkoiltua normaalia enemmän, vaikka onkin ollut kirpakka pakkanen jo monen päivän ajan. Lomalla ollessa se ei kuitenkaan haittaa! Eilen ja tänään on saatu tasaisen harmaita kuvia, koska aurinko ei ole pilkahtanut pilven takaa ollenkaan. Jospa niitä aurinkoisia hankikuvia vielä saadaan, kevättä kohti mennään ja vuosikin vaihtuu kohta! Alla olevat kuvat on otettu meren rannasta ja meren jäältä.

Pakkasta -22.

-22 pakkanen ei menoa paljon hidasta!

Valokuvaajalla ollut vähän tylsää?!?

Messin jäälinna.

Kuuraparta.


Terveisin Anu

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivän touhuja

Joulunvietosta on selvitty kunnialla läpi ja tänään Tapaninpäivänä oli sopiva ajankohta lähteä pitemmäksi ajaksi ulkoilemaan. Pakkanen oli kirpakka (-17), mutta ihana auringonpaiste lämmitti mieltä. Messi pääsi metsään ja myös meren rannalle, jonne olikin muutamassa päivässä kehittynyt kestävä jää rannan tuntumaan. Ohessa kuvamateriaalia tältä päivältä.


Ah, tuoreita jälkiä, pakko mennä!



Loppusyöksy kepin luo.

Kuurankukka :)

Mihin suuntaan seuraavaksi?

Tätä mieltä olen valokuvaamisesta...siinä sulle!

Hipsin hipsin varovasti jäällä...



Terveisin Anu

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Talvinen kuvapläjäys

Eilinen oli vasta esimakua talviselle metsälenkkeilylle, tänään Messi pääsi pitkälle parin tunnin metsälenkille ihanan talviseen metsään. Ihania tuoreita jälkiä ja hajuja metsä pullollaan!

Nuuh nuuh!



Ah, tuoreita jälkiä!



Sori, nyt ei ehdi poseeraamaan, pitää tarkistaa yksi haju!
Luova tuumaustauko.
Terve, mää oon Messi. Ai miten niin täällä on muka lunta?!?
HII-O-HOP!
Pois alta, täältä tullaan!
Pakollinen poseerauskuva.
Terveisin Anu

lauantai 20. joulukuuta 2014

Kuva puhukoon puolestaan!

Meillä on talvi. Ihanan valkoinen maa! Nautitaan tästä pitkän ja märän syksyn jälkeen!


Terveisin Anu

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kaamoksen kaatajaisen päivitystä!

Pitkä tovi on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä, mutta syykin on selkeä: hiljaiseloa, kaamosta, märkää, harmaata, loskaa eikä olla tehty mitään erityistä! Agilitykurssimme päättyi enkä ole hakenut jatkokoulutuspaikkaa harrastusseuramme kevätkauden 2015 ryhmiinhaussa. Ajattelin, että pidetään nyt pieni hengähdystauko aktiivisesta harrastuselämästä ja keskitytään tekemään muuta, toisinsanoen rodunomaisia nouto- ja palautustreenejä. Uudet kaninkarva- ja fasaanidami odottavat vielä(kin) korkkaamista. Aletaan niiden kanssa piakkoin treenaamaan. Mutta jotta ei ihan tylsistyttäisi ja unohdettaisi muutakin treenaamista, niin ilmoitin meidät helmi-maaliskuussa olevaan rallytokon ALO/AVO - kurssille, yhteensä kuusi kertaa. Rallytoko oli tässä syksylläkin meillä treeniohjelmistossa (lyhytkurssi) ja tykästyin lajiin. Messikin teki innokkaana kylttejä ja liikkeitä.

Tänään koitti VIHDOIN se päivä, että satoi valkoisen lumipeitteen maahan ja koko ajan sataa lisää! Aamulla taidetaan päästäkin kunnolla jo lumitöihin. Messi oli aivan innoissaan lumesta ja iltalenkillä kiskoi hihnassa koko matkan ja kuono haisteli maata, mentiin myös melkoista siksakkia kun hajujen perässä piti poukkoilla tien reunalta toiselle reunalle ja takaisin. Kylläpä voi koirakin näköjään nauttia puhtaasta lumesta ja hajurikkaasta maasta! Tänään koitti VIHDOIN myös se päivä, että Messi pääsi suihkuun ja shampoopesulle. Olenkin odottanut sopivia kelejä tätä varten ja nyt oli suihkun aika lopultakin. Messillä on "miehinen" tuoksushampoo kookos-lime, ja sillä käsittelin koko koiran päästä varpaisiin ja hännänpäähän asti. Tulipas ihanan raikkaan tuoksuinen ja ennenkaikkea PUHDAS koira pitkän syksyn ja rapakelien jälkeen. Suihkun jälkeen Messi veti rallia sisällä ja matot saivat kyytiä, Messi piehtaroi ympäriinsä ja matot meni rullalle. Kunnon suihkunjälkeishepulit! Messi näyttää nyt tosi muhkealta vastapestyine karvoineen, melkoinen leijonaharja ja niinkuin olisi ilmakuivauksen saanut kuivausrummussa! Antaa turkin nyt kunnolla kuivahtaa, huomenna on harjaamisen aika niin saadaan karvat ojennukseen.

Huomenna odottaakin ihanan luminen metsälenkki, pitää varata paljon aikaa ulkoilulle lumisessa metsässä ja Messi pääsee luontoon juoksemaan!

Terveisin Anu

lauantai 29. marraskuuta 2014

Voihan lumen puute ja muita ajatuksia!

Alkaa pikkuhiljaa jo tuskastuttamaan tuo ankeus, märkyys ja harmaus ulkona, ARGH! Kaipaan lunta, ja paljon! Pakkastakin kiitos, mutta sopivasti, ei liikaa. Messi on edelleen pesemättä talvea varten, ei näillä rapakeleillä kannata alkaa edes yrittämään turkin pesua. Toki tassut ja mahan alus pyyhitään / kuivataan joka ulkoilun jälkeen, tarpeen mukaan käytetään myös mahan alus pesulla kylppärissä, mutta koko koiruus on kunnon shampoopesua vailla. Pysyvää lunta siis odotellessa, kookos-lime miehinen tuoksushampoo odottaa Messiä :) 

Olen tässä kovasti miettinyt, ilmoitanko Messiä tammikuun Raahen näyttelyyn. En tiedä, mistä tämä edes kiikastaisi, omaa laiskuutta varmaan. Tilaamani uudet ja hienot näyttelytaluttimetkin odottavat jo kehään pääsyä. Meidän pitäisi korkata avoin luokka, ja siellä on tietysti paljon enemmän muita uroksia samaan aikaan kehässä kuin juniori- ja nuorisoluokassa. Haastetta siis tuolle meidän 2-vuotiaalle, jolle muut urokset eivät ole se kaikista miellyttävin asia. Vastakkainasettelua ja kukkoilua saattaa tulla pienistäkin ärsykkeistä ja toisen koiran lähettämistä signaaleista. Osaa se Messikin toki machoilun aloittaa. Huoh, voi hormoonit! Tässä kun ikää alkaa tulemaan Messille lisää eikä kaikkea voi enää laittaa nuoren iän piikkiin, niin havaittavissa on, että Messi ei todellakaan ole pehmeä uros, kovuutta ja luonteensärmää löytyy! Omena ei kauas puusta putoa, nämä piirteet taitavatkin tulla Messin isän puolelta (Myrock's Timon Stone, Jedi). Jedi on myös hyvin maskuliininen uros isolla egolla varustettuna ja kovapäisyyttä löytyy. Messi on myös jännä tapaus, että kytkettynä ollessaan ilmenee tuota kukkoilua ja räyhäämistä, mutta vapaana ollessaan (jos muutkin koirat ovat vapaana), ei ilmene minkäänlaista ongelmaa. Se on se kuuluisa hihna ja hihnaräyhääminen! Messin kanssa voidaankin ihan huoletta käydä koirapuistoissa, Messi tulee siellä hyvin toimeen muiden urosten kanssa, nartut tosin on AH, niin ihania ja ei mene montaa sekunttia kun Messi hyppää jo niiden selkään. Narttujen kanssa samaan koirapuistoaitaukseen me ei mielellään olla enää mentykään tämän hormoonihirviön kanssa, se ei jätä narttuja rauhaan! Ellei ole sitten niin kova narttu joka näyttää kaapin paikan, niitä Messi uskoo kertaheitolla. Säyseämmät tapaukset Messi jallittaa alta aikayksikön.

Treenattiin tänään takapihalla agilityn hyppyestettä. Messillä on tullut hypyn suhteen joku ihme mörkö, se ei nimittäin meinaa alkaa mielellään enää hyppäämään esteen yli ja saan todellakin houkutella että innostuu hyppäämään. Putken ja tunnelin suhteen ei ole vastaavaa ongelmaa, niitä tekee tosi mielellään. Meidän tämän syyskauden agilitykurssi alkaa olla loppusuoralla enkä ole hakenut tässä vaiheessa enää jatkokurssipaikkaa ensi kaudeksi. Me taidetaan nyt huilata ainakin alkuvuosi enkä ole ilmoittautunut millekään kurssille enkä koulutusryhmään. Olen ajatellut, että alkaisin hetkeksi keskittymään noutotreeneihin, ja täällä Oulussa käynnistyykin vapaamuotoinen kimpparyhmä noutoasioihin keskittyen. Tämä ryhmä tulikin nyt kuin tilauksesta! Ensimmäinen vapaamuotoinen treeni-ilta olisi jo ensi maanantaina, mutta harmillisesti se menee päällekkäin meidän agilityn kanssa.

Ohessa muutama lumeton kuva tämän päivän metsälenkiltä.



Keppihulluus. "Jos mää tästä yhden tolpan otan mukaani". 
Terveisin Anu

tiistai 25. marraskuuta 2014

Pentulaatikon tuoksuja

Tänään on nuuhkuteltu pikkuruisia viiden viikon ikäisiä koiravauvoja. Yksi nuoli minun puseron nappia ja nukahti syliin. Toinen puri sormenpäästä ja kolmas tunkeutui jalkojen väliin. Messillä oli melkoinen "turvatarkastus" kun kotiin tultiin, taidettiin haista melkoisille tekstiviesteille. Kävimme siis alustavasti katsomassa cockerspanielipentuetta, ja kyllähän nämä pienet otukset valloittivat sydämen. Avoimin mielin kävimme pentuihin tutustumassa, nähtäväksi jää, tuleeko meille yhtään. Houkutus on kuitenkin suuri!

Jotakin hyödyllistä myös tälle päivälle, nimittäin Messin kulmahampaiden hammaskiven rapsuttelu sitä varten tarkoitetulla metallisella välineellä. Ihanasti antaa tuo koiruus itseään käsitellä, ei mitään ongelmaa! Kita vain auki ja käskysana "PAIKKA", muutamassa minuutissa hammaskivi pois ja koira melkein nukahti käsittelyyn. Pääsee NIIN paljon helpommalla kun kotioloissa käsittelee koiran tarpeelliset toimenpiteet kuin että kiikuttaa eläinlääkäriin. Eläinlääkärikin tuumasi syksyllä, kun kurkkasi Messin suuhun, että osta itse väline ja rapsuttele hammaskivi pois. Ei sitä paljoa ollut, kahdessa kulmahampaassa ohut kerros pienellä alueella. Kevyellä otteella lähti kaikki pois.

Orange roan urospentu.
Terveisin Anu

tiistai 18. marraskuuta 2014

Koirahieronnassa

Käytin tänään Messiä ensimmäistä kertaa koirahierojalla, suositus saatiin agilitykurssimme kautta. Eipä ollut turha käynti, nimittäin Messin lavat ja niska olivat ihan tukossa, toisin sanoen lihasjumeja kyseisissä kohdissa. Messiä hierottiin yhteensä puolitoista tuntia ja tukokset saatiin hyvin aukaistua ja löystytettyä. Messin takaosa, eli reidet, saivat hyvät kehut ja reisien lihaskunto oli hyvä ja reidet olivat timmissä kunnossa. Ongelmana olikin etuosa. Lapojen ja niskan jumit voivat aiheutua monesta eri tekijästä, mutta Messillä ne oletettiin johtuvan ensinnäkin agilityharrastuksesta, jossa koiralle muodostuu etuosaan rasitetta esim. hypyn jälkeen alastulossa, kun koira varaa etutassuilla maahan ja saa alastulossa koko kropan painon etujalkojen varaan. Toiseksi, Messi ajottain vetää hihnassa, joten rasitusta voi kertyä niskaan ja lapojen seudulle. Lisäksi lihasjumit voivat tulla liian vähäisestä nesteytyksestä, pitäisi juoda enemmän vettä ja muistaa liikuntaharrastuksen jälkeen ns. palautuslenkki. Koirahieroja neuvoi minulle hyvän venytysliikkeen, jota koiralle voi opettaa ja tehdä namin avulla, tätä ruvetaan varmaankin nyt jatkossa kokeilemaan. Ohjeeksi saatiin käyttää Messiä uudelleen hieronnassa noin parin kuukauden päästä.

Messi oli aluksi vähän ihmeissään, mihin paikkaan hän joutuikaan ja mitä hänelle tehdään. Oli aluksi hieman varauksellinen ja kuunteli hierontahuoneessa kaikkia ääniä, joita kantautui oven takaa koirakylpylän ja aulan puolelta. Hieronnan edetessä Messi kuitenkin rentoutui ja aineenvaihdunta lähti liikkeelle, hän reagoi siihen läähättämällä ja syljen erityksellä. Hieronnan jälkeen Messi oli jo täysin rento ja hierojan antamat herkut maistuivat ja Messi teki jopa temppujakin käskystä hierojalle. Messi antoi hyvin käsitellä itseään ja malttoi pysyä makuulla kyljellään. Muistoksi reissusta ostimme paikan päältä uuden hienon ruoka-astian.

Tänään saapui myös tilaamani fasaani- ja kanidummy, en näyttänyt niitä vielä Messille vaan aletaan tässä treenaamaan ajan kanssa nouto- ja palautushommia ensin muilla jutuilla kuin näillä eläindummyillä ja otetaan nämä uutuudet käyttöön hieman myöhemmin. 

Tilasin tänään itselleni rotuaiheisen heijastinpipon novascotiannoutajan heijastinhahmolla. Pipo luvattiin toimittaa jo tämän viikon aikana. Valitsin pipon sävyksi musta-oranssin.

Hieronnan jälkimainingeissa.
Terveisin Anu

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

lauantai 15. marraskuuta 2014

Marraskuu matelee

Ei lunta. Pimeää, mutta onneksi viime päivät on olleet pakkasen puolella, niin loppui se alituinen ravan roiskuminen ja lian kantautuminen kotiin sisälle Messin mukana. Tassuja ei tarvitse joka ikisen ulkoilun jälkeen pyyhkiä eikä toimittaa koiraa heti sisälle päästyään suihkuun mahan ja jalkojen huuhteluun. 

Meidän arki kuluu tällä hetkellä lenkkeilyn ja "metsäilyn" parissa, toisin sanoen remmilenkkejä taajamassa lähialueella ja metsäulkoilua vapaana kirmatessa aina kun on päivänvaloa ja aikaa lähteä hieman kauemmas metsään. Agilityä treenataan kerran viikossa ja tokoakin kotioloissa aika ajoin. Siltikin, tylsää! Loppuvuosi on aina niin "ankeaa" kun mitään ei tapahdu eikä ole mitään extra-tekemistä. Ehkä vertaan liikaa meidän viime kesään, joka oli tosi hektinen kaikenmaailman koiramaisten asioiden parissa ja kaikki loppui kuin seinään syksyllä. 

Jotakin uutta sentään on tiedossa, vaihtelu virkistää! Olemme menossa koirahierojalle ensi viikolla. Agilitytreenien yhteydessä tuli puheeksi, että näitä harrastuskoiria olisi hyvä käyttää koirahierojalla, ihan vain ennaltaehkäisyn muodossa tai myös kartoittamassa koiran lihaskuntoa. Aktiivisilla harrastuskoirilla voi olla lihasjumeja ja jumipaikkoja, jotka eivät välttämättä oireile eikä kipuile lainkaan, mutta saattavat silti vaikuttaa koiran toimimiseen. Messillä menee tällä hetkellä agilityssä putkiesteet parhaiten, mutta hyppyesteillä on aika ajoin innottomuutta ja korkeita esteitä (50cm) ei hyppää niin mielellään kuin korkeutta tiputettuna esim. 40cm korkeus ei tuota sitten ollenkaan ongelmaa. Vähän jäätiin miettimään, voisiko taustalla mahdollisesti olla lihasjumi. Sain suosituksia eräästä alalla tunnetusta ja pidetystä eläinfysioterapeutista, mutta hänellä olikin monen kuukauden jonot ja ensimmäinen vapaa arki-ilta-aika meni helmikuulle 2015, HUPS! Työssäkäyvälle ihmiselle kun ei muut ajat käy, ja on aika mahdotonta järjestää Messille hieronta-aikaa muuten kuin arki-illoiksi tai viikonlopuiksi. Tämä kyseinen henkilö ei tee ollenkaan viikonloppuja. Myös eräs toinen koirahieroja, joka tekee myös kotikäyntejä ja hieroo koiria heidän omissa kodeissaan, oli aika buukattu iltaisin joten päädyin varaamaan hieronta-ajan sieltä, mistä se nopeiten järjestyi, eli HundSpa Oulu. Muodostan käyntimme jälkeen oman mielikuvan siitä, oliko hieroja hyvä vai vaihdetaanko toiseen. Avoimin mielin lähdemme kokeilemaan ja tutustumaan koirahierontaan, saapa nähdä mitä Messi tuumaa käsittelystä.

Olen tässä myös tilaillut Messille vähän treenimateriaalia netin kautta Petnapista ja ajattelin, että tässä loppuvuoden ja alkutalven aikana voisimmekin keskittyä pitkästä aikaa noutamiseen ja palautukseen. Messillä on jännä "suhde" dummyihin, hän kun pitää niitä enemmän leluina kuin työskentelyvälineinä ja dummyt saavat aika ajoin kyytiä Messiltä. Okei, hän on noutaja ja noutaminen on verissä, Messi kyllä ampaisee käskystä vauhdilla noutamaan, ja juoksee takaisin omistajan luo yhtä innokkaasti, mutta viime aikojen ongelmia onkin olleet:
A) Messi noutaa, ja jää sitten noudettavan esineen / dummyn kanssa parin metrin päähän omistajasta, tiputtaa esineen / dummyn maahan, nostaa sen tassuilla pystyasentoon ja alkaa järsimään.
B) Messi tulee esine / dummy suussa innokkaasti omistajan luo, mutta aloittaakin esineen / dummyn kanssa "kunniakierrokset", toisin sanoen juoksee ja kiertää omistajan ympäri ja lällättää esine / dummy suussa, että "arvaa vaan palautanko tätä sulle, tämä on mun!". 
Nämä ongelmakohdat tunnistan ja tiedostan oikein hyvin, niin olenkin päättänyt että nyt alkaa herra 2-vuotiaan tehotreenit noutamisen ja palauttamisen suhteen. Myös kiinnipitotreenejä tulen tekemään, ja irrottamistreenejä. Hyvänä käytännön apuna käytän yhtä omistamaani kirjaa "Sten Christoffersson: Lintukoirat. Koulutus ja metsästys". Tilasin tosiaan treenimateriaaliksi kanvasdummyn fasaanin nahkalla ja tavallisen dummyn kaninkarvalla. Lisäksi tilasin uuden palkkiopussukan treeneihin, kun entisestä meni kiristysnaru katki ja pussukka alkoi muutenkin näyttämään "aikansa eläneeltä". 

Messi on nyt lohiöljykuurilla ja sen jälkeen jatkan öljyn antamista rasvahappovalmisteella omega 3- ja omega 6 rasvahappoja, tämäkin on lohipohjainen valmiste, mutta hieman eri nimellä myydään kuin perinteistä lohiöljyä. Talvikaudet käytän suht koht säännöllisesti Messille lisäöljyä turkkia ja ihoa varten. Kesällä öljyjen antaminen jää vähemmälle ja oikeastaan ihan tauollekin. Lumen ja pakkasen sekä kylmän tuulen antama rasite turkille, iholle ja anturoille on pahempi kuin kesällä, jolloin nautitaan vain heinikosta ja lämmöstä.

Tämän päivän hauskin leikki. Särkeä jäätyneitä rapakoita ja syödä jäätä!

Terveisin Anu




lauantai 8. marraskuuta 2014

Talvisia kuvia

Lunta ja pakkasta -6. Aurinko ei valitettavasti näyttäytynyt, mutta pari tuntia vierähti metsäulkoilun parissa luonnossa. Ohessa uusia kuvia tältä päivältä:




Messi tekee lumienkeleitä.

Uusia lumisia hajuja, nuuskuti nuuskuti!

Noutaja passissa.
Meidän rallytoko-kurssi loppui toissapäivänä. Kurssista jäi hyvä fiilis ja lajina rallytoko vaikuttaa olevan mukavaa yhdessätekemistä koiran kanssa, pilke silmäkulmassa. Jossakin muodossa voitaisiin tätäkin lajia jatkaa joskus, aika helpolta vaikutti ja Messi suoriutui ratakylteistä hyvin. Nyt jatketaan vielä agilityä vuoden loppuun asti koulutusryhmässä ja sen jälkeen mietitään, mille aletaan :)

Terveisin Anu

tiistai 4. marraskuuta 2014

Mister toukokuu 2015

Mukavana uutisena saimme tänään kuulla, että Messi on päässyt rotunsa vuosikalenteriin "tolenteri 2015" toukokuun kuvaksi oheisella kuvalla. Messi on ollut myös tämän vuoden 2014 tolenterikalenterissa maaliskuun talvisena kuvana. Hieno juttu päästä jo toistamiseen peräkkäisinä vuosina kalenteriin, jota painetaan yli 300 kappaletta.

Tolenterikalenteri toukokuu 2015.
Parhaillaan sataa lunta, ja maa on peittynyt jo tuoreeseen lumeen valkoiseksi. On luvattu koko yöksi sankkaa lumisadetta, joten ihana herätä yön jälkeen aamulla ja todeta talvinen maisema! Saisi jo loppua nämä rapakelit ja pimeät maisemat. Varsinkin näin koiranomistajana rapakelit eivät ole kovin mieluiset, koira kantaa kaiken lian sisälle kotiin. Ohessa vielä pari uutta kuvaa viime viikonlopulta, näissä ei ole talvista maisemaa :)


Muurahaiskekon kingi!
Terveisin Anu

torstai 23. lokakuuta 2014

Rallytoko-treenit

Olin tänään jokatorstaiseen tapaan treenihallilla rallytoko-treeneissä. Me tosiaan otettiin Messin kanssa syksyn ohjelmistoon rallytokon lyhytkurssi, kuuden kerran kurssi. Kurssi on nyt puolessa välissä ja kylttejä olemme saaneet jo aika paljon käytyä läpi sekä tehty muutaman kyltin lyhyttä rataosuutta. Tänään meillä oli treeneissä mukana sivusta seuraajana Heidi, joka räpsi kuvia treenien aikana. Oheiset kuvat ovat siis Heidin ottamia. Hallin valaistus on aika huono, joten valitettavasti liikkeestä otetut kuvat eivät kunnolla tarkentuneet ja menivät sumeaksi. Onneksi kuitenkin muutama kelpo otos onnistui! Rallytoko on hauskaa yhdessätekemistä ja treeneistä jää aina hyvä fiilis. Minä tykkään ja Messi tykkää! Messillä on hyvä peruskoulutus tokosta ja siksi rallytokokin tuntuu helpolta kun taidot on jo olemassa. Tässäkin lajissa ohjaajan omalla liikkumisella on vaikutus koiran liikkumiseen. Jos minä olen epävarma ja varmistelen esim. kylteillä tai kävelen varovasti/hitaasti, niin Messikin hieman myötäilee ja on aavistuksen verran hidasliikkeinen. Heti kun itse rentoudun ja kävelen reippaammin, niin Messikin tulee paremmin mukana. En pidä poissuljettuna vaihtoehtona, etteikö me joskus voitaisi ottaa kisastarttikin tässä lajissa, nähtäväksi jää :)







Kuukausi sitten tilaamani "mittatilaustyö" näyttelyhihnat ovat vihdoin ja viimein valmiit ja sain niistä tänään kuvat. Nämä ovat tulossa postitse meille kotiin lähiaikoina. Ovat varmasti ihanat livenäkin!





Terveisin Anu