tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus 2014 ja katse kohti tulevaa!

Tämän vuoden uutena ja tuoreena blogin pitäjänä ajattelin summata minun koiramaista vuotta 2014. Messin blogin perustin tammikuun 2014 lopussa, ajatuksena oli kertoa elämästä touhukkaan tollerin kanssa ja jakaa niin treeni/näyttely/kilpailu - kuin arkisen elämän touhujakin. Nyt vuoden toiseksi viimeisenä päivänä (30.12) olen julkaissut tähän mennessä 113 tekstikirjoitusta noin yhdentoista kuukauden aikana, ja blogini sivuilla vierailijoita sekä blogini lukijoita on ollut tähän päivään mennessä reilut 6500. Kiitokset kaikille niille, joita blogini on tähän asti kiinnostanut! Blogia on ollut mukava kirjoittaa, ei vain muille jaettavaksi vaan ihan myös omaksi iloksi, tavallaan päiväkirjamaisesti kaiken oleellisen on saanut tänne kirjoitettua ylös ja talteen, kaikkiin muistoihin on kiva palata blogin kirjoitusten kautta.

Mitä kaikkea me tehtiinkään vuonna 2014? 
- Treenattiin tokoa ALO/AVO tasoisessa ryhmässä tammikuu-toukokuu 2014
- Treenattiin agilityä jatkoalkeisryhmässä kesä-elokuu 2014
- Treenattiin agilityä jatko / kilpa1 koulutusryhmässä syyskuu-joulukuu 2014
- Käytiin kuuden kerran lyhytkurssi Rallytokon alkeita loka-marraskuussa 2014

Lisäksi viisi mejäkoetta, joista "värisuora" tuloksia AVO1, AVO2 ja AVO3, kaksi mejäkoetta meni nollatulokseksi. Ensimmäinen mejäkoestartti otettiin Hailuodossa 1.6.2014 ja viides mejäkoestartti (samalla kauden viimeinen mejäkokeemme) otettiin Iissä 24.8.2014. Yhtä AVO1-tulosta vaille siirtyminen voittajaluokkaan!

Kolmet näyttelyt käytiin läpi. Toukokuussa Oulun KV-näyttelyssä Messi oli NUO ERI1 SA PU4, heinäkuussa Oulun KV-näyttelyssä NUO ERI1 ja elokuussa Iin ryhmänäyttelyssä kahdeksantoista tollerin kehässä NUO ERI1 SA PU1 SERTI ROP.

Terveystutkimuksetkin tehtiin. Messi kävi loppukesästä 2014 virallisissa lonkka-kyynär kuvauksissa. Lonkat olivat B/B ja kyynärät 0/0. Silmiä ei ole vielä tutkittu. 

Kesäkuussa 2014 osallistuttiin MH-luonnekuvaukseen Virpiniemessä. MH-luonnekuvaus vahvisti omaa käsitystäni Messin luonteesta, persoonasta ja käyttäytymisestä. Tulokset olivat hyvin Messin oloiset ja näköiset, ei tullut yllätyksiä. Parissa osioissa Messin tulkittiin olevan varauksellinen ja pidättyväinen, ei mm. lähtenyt etäleikkiin eikä kovin mielellään oudon ihmisen talutettavaksi kymmenen metrin matkaa. Pelotteluosioissa Messille tuli puolustus- ja vihareaktioita sekä myös pelkoreaktioita, mutta hän palautui kaikista tosi nopeasti eikä jäänyt jäljellejäävää vihaa eikä pelkoa. Hyvin noutajamaisen luonnekuvauksen tuloksen Messi kaikkinensa sai.

Ja toki olemme ulkoilleet paljon, uineet, leikkineet ja tutustuttu uusiin ihmisiin erilaisten koiraharrastusten myötä ja saatu paljon uusia tuttavuuksia niin ihmisistä kuin koiristakin!

Vuoden 2015 aikana suunnitelmissa on edelleen kiertää muutama näyttely (joista ensimmäinen korkataan Raahessa tammikuun 2015 lopussa ja samalla korkataan myös avoin luokka). Lisäksi kesän 2015 suunnitelmiin kuuluu ehdottomasti mejäkokeet, tähän lajiin jäi palava into! Ensi kesän tavoitteena olisi saada Messi voittajaluokkaan ja sitä myötä tavoittelemaan jälkivalion titteliä. Lisäksi me jatketaan Rallytokoa helmikuussa 2015 ja yhdeksi tavoitteeksi voisinkin asettaa mahdollisesti ensimmäisen rallytoko-kisastartin vuoden 2015 aikana, jännää! Mehän ei olla vielä ikinä osallistuttu mihinkään virallisiin agility-toko- tai rallytokokilpailuihin, joten aluevaltaus olisi kiva tehdä näin ensi alkuun rallytokossa. Muut tavoitteet tulevat paljon myöhemmin eikä Messi ole kilpailukunnossa agilityssä eikä tokossakaan, paljon on vielä treenattavaa, mutta rallytoko meillä sujuu parhaiten ja varmimmiten tällä hetkellä. Myös rodunomaista treeniä tehdään vuoden 2015 aikana ja mahdollisesti keväällä ilmoittaudutaan jollekin taipparikurssille. Taipparitkin olisi kiva saada joskus läpi. Tällä saralla riittää meillä vielä paljon treenattavaa.

Oikein ihanaa loppuvuotta kaikille!

Terveisin Anu

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Pakkaspäivien kuvasaldoa

Nyt on tullut ulkoiltua normaalia enemmän, vaikka onkin ollut kirpakka pakkanen jo monen päivän ajan. Lomalla ollessa se ei kuitenkaan haittaa! Eilen ja tänään on saatu tasaisen harmaita kuvia, koska aurinko ei ole pilkahtanut pilven takaa ollenkaan. Jospa niitä aurinkoisia hankikuvia vielä saadaan, kevättä kohti mennään ja vuosikin vaihtuu kohta! Alla olevat kuvat on otettu meren rannasta ja meren jäältä.

Pakkasta -22.

-22 pakkanen ei menoa paljon hidasta!

Valokuvaajalla ollut vähän tylsää?!?

Messin jäälinna.

Kuuraparta.


Terveisin Anu

perjantai 26. joulukuuta 2014

Tapaninpäivän touhuja

Joulunvietosta on selvitty kunnialla läpi ja tänään Tapaninpäivänä oli sopiva ajankohta lähteä pitemmäksi ajaksi ulkoilemaan. Pakkanen oli kirpakka (-17), mutta ihana auringonpaiste lämmitti mieltä. Messi pääsi metsään ja myös meren rannalle, jonne olikin muutamassa päivässä kehittynyt kestävä jää rannan tuntumaan. Ohessa kuvamateriaalia tältä päivältä.


Ah, tuoreita jälkiä, pakko mennä!



Loppusyöksy kepin luo.

Kuurankukka :)

Mihin suuntaan seuraavaksi?

Tätä mieltä olen valokuvaamisesta...siinä sulle!

Hipsin hipsin varovasti jäällä...



Terveisin Anu

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Talvinen kuvapläjäys

Eilinen oli vasta esimakua talviselle metsälenkkeilylle, tänään Messi pääsi pitkälle parin tunnin metsälenkille ihanan talviseen metsään. Ihania tuoreita jälkiä ja hajuja metsä pullollaan!

Nuuh nuuh!



Ah, tuoreita jälkiä!



Sori, nyt ei ehdi poseeraamaan, pitää tarkistaa yksi haju!
Luova tuumaustauko.
Terve, mää oon Messi. Ai miten niin täällä on muka lunta?!?
HII-O-HOP!
Pois alta, täältä tullaan!
Pakollinen poseerauskuva.
Terveisin Anu

lauantai 20. joulukuuta 2014

Kuva puhukoon puolestaan!

Meillä on talvi. Ihanan valkoinen maa! Nautitaan tästä pitkän ja märän syksyn jälkeen!


Terveisin Anu

perjantai 19. joulukuuta 2014

Kaamoksen kaatajaisen päivitystä!

Pitkä tovi on vierähtänyt edellisestä blogipäivityksestä, mutta syykin on selkeä: hiljaiseloa, kaamosta, märkää, harmaata, loskaa eikä olla tehty mitään erityistä! Agilitykurssimme päättyi enkä ole hakenut jatkokoulutuspaikkaa harrastusseuramme kevätkauden 2015 ryhmiinhaussa. Ajattelin, että pidetään nyt pieni hengähdystauko aktiivisesta harrastuselämästä ja keskitytään tekemään muuta, toisinsanoen rodunomaisia nouto- ja palautustreenejä. Uudet kaninkarva- ja fasaanidami odottavat vielä(kin) korkkaamista. Aletaan niiden kanssa piakkoin treenaamaan. Mutta jotta ei ihan tylsistyttäisi ja unohdettaisi muutakin treenaamista, niin ilmoitin meidät helmi-maaliskuussa olevaan rallytokon ALO/AVO - kurssille, yhteensä kuusi kertaa. Rallytoko oli tässä syksylläkin meillä treeniohjelmistossa (lyhytkurssi) ja tykästyin lajiin. Messikin teki innokkaana kylttejä ja liikkeitä.

Tänään koitti VIHDOIN se päivä, että satoi valkoisen lumipeitteen maahan ja koko ajan sataa lisää! Aamulla taidetaan päästäkin kunnolla jo lumitöihin. Messi oli aivan innoissaan lumesta ja iltalenkillä kiskoi hihnassa koko matkan ja kuono haisteli maata, mentiin myös melkoista siksakkia kun hajujen perässä piti poukkoilla tien reunalta toiselle reunalle ja takaisin. Kylläpä voi koirakin näköjään nauttia puhtaasta lumesta ja hajurikkaasta maasta! Tänään koitti VIHDOIN myös se päivä, että Messi pääsi suihkuun ja shampoopesulle. Olenkin odottanut sopivia kelejä tätä varten ja nyt oli suihkun aika lopultakin. Messillä on "miehinen" tuoksushampoo kookos-lime, ja sillä käsittelin koko koiran päästä varpaisiin ja hännänpäähän asti. Tulipas ihanan raikkaan tuoksuinen ja ennenkaikkea PUHDAS koira pitkän syksyn ja rapakelien jälkeen. Suihkun jälkeen Messi veti rallia sisällä ja matot saivat kyytiä, Messi piehtaroi ympäriinsä ja matot meni rullalle. Kunnon suihkunjälkeishepulit! Messi näyttää nyt tosi muhkealta vastapestyine karvoineen, melkoinen leijonaharja ja niinkuin olisi ilmakuivauksen saanut kuivausrummussa! Antaa turkin nyt kunnolla kuivahtaa, huomenna on harjaamisen aika niin saadaan karvat ojennukseen.

Huomenna odottaakin ihanan luminen metsälenkki, pitää varata paljon aikaa ulkoilulle lumisessa metsässä ja Messi pääsee luontoon juoksemaan!

Terveisin Anu