tiistai 29. huhtikuuta 2014

Ilmoittautuminen Mejäkokeeseen

Yhden vuorokauden asiaa harkittuani, lähti tänään virallinen ilmoittautuminen mejäkokeeseen (metsästyskoirien jäljestämiskoe). Eilen nimittäin alkoi ilmoittautumisaika, mutta olen tässä empinyt ollaanko me vielä valmiita ottamaan ensimmäinen kisastartti, mutta vuorokauden mietittyäni lähti sitten tänään ilmoittautuminen eteenpäin. Mejäkoe on 1.6 Hailuodossa (Oulun edustalla oleva asuttu saari). Sinne on lauttakuljetus mantereelta. Mejäkokeen järjestäjänä toimii Oulun seudun noutajakoirayhdistys, jonka jäsenenä olen. Mietinnässä on vielä, toimiiko mejäkokeen ohjaajana minä vai puolisoni, koska meitä molempia kiinnostaa mejäily. Nyt vain jännitetään, saadaanko koekutsu mejäkokeeseen ja mahdutaanko mukaan! Rajoitettu osallistujamäärä on 24 koiraa. Pitää alkaa henkisesti ja fyysisesti valmistautumaan, että on tulossa rankka kaksipäiväinen koeviikonloppu ja lautta-aikataulu antaa omat rajoitteensa kulkemiseen. Vaihtoehtoina nimittäin on joko jäädä koko viikonlopuksi saareen ja majoittautua siellä, tai varautua heräämään sunnuntai-aamuna aamuyöstä, koska ylimääräinen mejäkoetta varten tilattu lauttavuoro starttaa sunnuntai-aamuna klo 5.30!!! Ilmoittautuminen käynnistyy klo 7.30 ja ylituomarin puhuttelu alkaa klo 8.00. Lauantaina on hieman inhimillisempi aikataulu, alkaen klo 12 yhteiskokoontumisella ja lopetellaan noin klo 16-17 maissa verijälkien tekemisen jälkeen. 

Aloin tässä nyt sitten metsästämään virallista jälkiliinaa mejäkoetta varten, joka on tasan kuusi metriä. Meillä on itsellä kymmenen metrin jälkiliina treenejä varten, mutta se on liian pitkä kokeeseen. Oulun eläinkaupoissa myydään jälkiliinoja, jotka ovat joko 5m, 10m tai 15m. Myöskään netissä esim. zooplus ja Peten koiratarvike ei ollut oikeanmittaista jälkiliinaa. Bongasin kuitenkin Buuzer-nimisestä eläintarvikemyymälästä netin kautta kuuden metrin mustan jälkiliinan, mutta jäin nyt miettimään kannattaako sitä tilata vai päädynkö saksimaan tuon meidän pitemmän jälkiliinan koetta varten lyhyemmäksi.

Meillä on sovittuna mejätreenit 7.5 ja 8.5 kokeneen konkarin kanssa, joten sitä odotellessa! Lisäksi kokeilin tänään Messille jälkivaljaita, joita ei olla käytetty päällä sitten viime kesän, ja tulipas samalla todettua että aika paljon piti valjaita säätää isommaksi. Messi on kasvanut kokoa ja rotevoitunut sitten viime kesän :)


Mejäterveisin Anu

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Takapihan agilitytreenit

Testailin tänään Messin kanssa paria agilityestettä: hyppyä ja putkea. Tilasin talvella Zooplussan kautta neljän esteen agilitysetin, joista kaksi muuta estettä on rengas ja pujottelukepit. Niitä ei olla otettu vielä esille. Messi tykkää agilitystä, eikä esteiden kanssa ole mitään ongelmaa. Lähtee kokeilemaan esteitä varauksettomasti. Me olemme jatkamassa meidän agilityharrastusta 12 kerran kurssilla, joka alkaa toukokuussa. Viime vuoden loppupuolella kävimme kuuden kerran agilityn alkeiskurssin.


Tässä näkee, kuinka kaukaa Messi aloittaa ponnistamisen.





Treenitauko.

Näinkin voi joskus käydä! Messi päätti vetää jarrut päälle juuri ennen hyppäämistä.

Putki lähti irti ja kulkeutui Messin mukana. Messi huutaa "miten täältä pääsee pois?!?"


Messi tuli tänään 27.4.2014 tasan 1v 7kk:n ikään. Hieman fiilistelyä meren rannalla, uimakelejä odotellessa!



Agilityterveisin Anu

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäinen punkkitartunta!

Messi oli tänään pari tuntia metsäalueella, josta kotiuduttuaan tuliaisina oli kolme punkkia. Sikäli outo juttu, että maasto, jossa Messi oli tänään, ei ollut mitenkään perinteistä punkkimaastoa, vaan lyhyttä kanervikkoa aurinkoisessa paikassa (ei siis varjoista, kosteaa eikä pitkää heinää). Messi tosin näki jäniksen/rusakon, ja paineli hajun sekä jälkien perään, huidellen omia reittejään viitisen minuuttia, kunnes tulla tupsahti takaisin ihmisten ilmoille. Missä lie rämpinyt jänön perässä?!?

Me olemme tähän asti välttyneet punkkitartunnoilta ja viime kesänkin saldo oli tasan nolla. Tosin nyt on ollut niin eriskummallinen leuto ja lumeton talvi, sekä kuiva ja lämmin kevät, joten punkkikanta taitaakin olla ennätyssuuri tänä vuonna. Sikäli oli harmi, että Messi sai juuri tänään punkkitartunnan, koska meillä olikin alunperin suunnitelmissa laittaa punkkitorjunta-aine (exspot) kehoon tänä iltana. Myöhästyttiin siis ja pahasti! Messillä oli yksi punkki kiinnittyneenä korvalehteen, saatiin se punkkipihdeillä irti kokonaisena. Oli kuitenkin sen verran jo kiinnittynyt, että oli pureutunut ihoon ja siihen jäi pienenpieni valkoinen puremakohta, kun punkki irrotettiin. Toinen punkki bongattiin käppäilemästä Messin kaulalta karvapeitteen päällä, se saatiin elävänä pois eikä se ollut kiinnittynyt. Kolmas punkki löytyi kuolleena lattialta Messin vesikipon vierestä. Käytiin kyllä koko koira läpikotaisin läpi taskulampunkin kanssa sekä ihoa/turkkia silmäillen ja turkkia haroen. Ei löydetty enää punkkeja, mutta toisaalta niitä on hankala metsästää tuosta karvamäärästä. Laitettiin vihdoin se exspot punkkimetsästyksen jälkeen kehoon, toivottavasti estää uusia tartuntoja ja tappaa mahdollisesti nekin punkit, jotka ehkä jäi meiltä huomaamatta tänään. Toivoa myös sopii, ettei punkkeja jäänyt lattioille eikä matoille, eikä varsinkaan sohvalle, jossa me ihmiset myös istutaan.

Terveisin Anu

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Häiriötreeniä

Saatiin tänään mahdollisuus osallistua puolen tunnin häiriönsietokyky- ja ärsyketreeneihin, ns.yksityistunti hyvällä kouluttajalla. Hänellä oli oma koira ärsykkeenä ja häiriönä Messille, eli toisin sanoen kun treenasin Messin kanssa keskittymis- ja kontaktiharjoituksia niin kouluttaja nosti ärsyketasoa tekemällä vieressä oman koiransa kanssa oikein yllyttäviä juttuja (mm. leikkimistä ja juoksemista). Todellakin testattiin, miten oman koiran hermot ja hallinta pitävät. Ihan positiivinen olo jäi, ja Messin heikkoudet tuli tunnistettua ja hillittyäkin oikeaoppisilla neuvoilla. Sain Messin keskittymään omaan tekemiseen, eli makupalojen etsimiseen lähiympäristöstä, kun toinen koira treenasi ihan vieressä ja kouluttaja nosti oman koiransa vireystasoa. Messillä on edelleen haasteena se, että tietyissä tilanteissa hän ottaa ärsykettä ja häiriötä toisista koirista, jolloin Messin oma keskittyminen herpaantuu ja mielenkiinto siirtyy toisiin koiriin. Tämä tosin on hyvin tilannekohtaista, esim. näyttelykehissä Messi käyttäytyy esimerkillisesti eikä reagoi toisiin koiriin, mutta joissakin vapaammissa tilanteissa (ja tokotreeneissäkin) ärsykekynnys on matalampi. Kouluttajan näkemyksen mukaan Messi on teräväluonteinen, tällä hän tarkoitti sitä että Messi reagoi terävästi ja kiihtyneesti. Tässä asiassa Messi on hyvin perinteinen tolleri ja omaa tolleriluonteen, joka on äkkipikainen ja "tulisieluinen", eli asioihin reagoidaan heti eikä viiveellä, ja tunnetila on heti sataprosenttinen. Tästä tuleekin se kuuluisa sanonta "kiihdyttelee nollasta sataan sekunnissa".
 
Minua edelleen kiinnostaa teetättää Messille MH-luonnekuvaus, ja siihen olisi tilaisuus kesäkuun alussa Oulussa. Luulen jo etukäteen tietäväni, millaiset tulokset Messi tulisi saamaan, eikä yllätyksiä ehkä tulisi. Minusta olisi mielenkiintoista saada vahvistusta omille näkemyksilleni, millaisesta koirasta Messissä on kysymys. Luonteen särmää ja temperamenttia löytyy, mutta pohjimmiltaan on hyvin kiltti ja lempeä noutaja. Messi tekee hyvin intensiivisesti kaiken, mihin hän ryhtyy, oli kyse sitten vapaamuotoisesta leikkimisestä tai keskittymistä vaativasta tokosta tai lenkille lähtemisestä.
 
Terveisin Anu

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Sairastupa elpymässä kuntoon!

Meidän perheessä on jyllännyt ärhäkkä flunssakuume, joka on kaatanut perheenjäsenet yksitellen petiin. Sairastelun johdosta Messikin on joutunut tyytymään viime päivien ajan lyhyisiin remmilenkkeihin taajama-alueella, mutta nyt kun alamme yksitellen parantumaan, niin Messikin on päässyt nauttimaan vapaudesta luonnossa.

Tässä muutama Messin "tylsyyskuva", kun sisällä ei ole ollut muuta tekemistä kuin nukkua, nukkua ja nukkua... Messi varmaankin aisti, ettei kukaan jaksa tehdä mitään, joten hänkin päätti ottaa sitten rauhallisemmin.

Tylsää! Ei ole tekemistä!

Sohvanvaltaaja!

Huoh...milloinhan tässä pääsee lenkille?!?
Tänään oli aurinkoinen ja lämmin kevätpäivä, joten Messiä käytettiin metsässä. Näillä meidän pohjoisen leveysasteilla on ollut jo ensimmäisiä punkkihavaintoja ja ensimmäisiä punkkitartuntojakin koirissa, joten vähän pitää katsoa mihin Messiä viedään, kun ei olla laitettu vielä punkkitorjunta-ainetta kehoon. Messi pestiin eilen talven jäljiltä puhtaaksi shampoolla suihkussa, joten pitää odottaa rasvakerroksen muodostumista ennen paikallisvaleluliuoksen laittamista ihoon. Tuo ainehan leviää nimenomaan rasvakerroksen mukana ympäri koiraa, mutta shampoopesun jälkeen rasvakerrosta ei kovin hyvin ole. Messillä on nyt karvanlähtöaika, ja pohjavillaa lähtee tuppoina irti. Varsinkin eilisen pesun jälkeen, kun Messiä on shampoolla hinkattu, karvaa irtoaa paljon. Tänään harjasin Messin furminator-harjalla ja karvaa lähti hirveät määrät! Tein Messille myös kokonaisvaltaisen kauneudenhoitosession, putsasin korvat topsypuikoilla ja leikkasin kynnet. Meidän tämän kevään ensimmäinen näyttely on kuukauden päästä, ennen sitä trimmaan vielä korvat, kun korvalehtiin on kasvanut uutta karvaa edellisen trimmauksen jäljiltä.


Töttörö-huuli!
Ai miten niin lähtee muka karvaa?!?
Ollaan tässä erään mejä-ihmisen kanssa sovittu alustavasti kevään ensimmäistä mejätreeniä toukokuun alkuun, käydään vetämässä verijälki metsään ja seuraavana päivänä tehdään jälki koirilla. Messille pitää käydä vielä ostamassa oikeanmittainen mejäliina (verijälkiliina), joka on virallisesti  kuuden metrin pituinen metsästyskokeiden verijäljellä. Meillä on muistaakseni kahdeksan metrin (vaiko peräti kymmenen metrin) arkikoulutusliina mejätreeneihin, jolloin ei tarvitse tarpoa koiran perässä ihan joka puun ympäri, jos koira esim. hakee hetkellisesti jälkeä. Mutta virallisissa mejäkisoissa liinan tulee olla tasan kuusi metriä.

Terveisin Anu


lauantai 12. huhtikuuta 2014

Keppihullu noutaja!

Olen julkaissut viime aikoina useita kuvia Messistä keppien kanssa. Messi ottaa metsässä aina kepin jostakin mukaansa ja raahaa sitä pitkin metsää, ja tuo keppiä jotta sitä voisi hänelle heittää. Seuraava kuva on kyllä kaiken huippu! Kepit ovat nimittäin viime aikoina olleet aina vaan isompia ja isompia!

Jos tuon sinulle kepin, niin voisitko ystävällisesti heittää tämän minulle?

Me ei olla viime päivinä tehty mitään normaalista poikkeavaa. Eilen perjantaina olin normaaliin perjantaiseen tapaan Messin kanssa tokotreeneissä. Eiliseen treenisisältöön kuului mm. estehypyn ja tunnistusnoudon treenaamista sekä omatoimisesti kertailtiin erilaisia tokoliikkeitä ihan perus sivulletulosta seuraamiseen, maahan-käskyä ja seiso-käskyä sekä ruutua ja tasapainoilua (pepputreeniä) kumisella alustalla. Nyt tuleekin pääsiäisen vuoksi kahden viikon tauko tokotreeneistä. Messillä oli tosi varmaa ja tehokasta työskentelyä tunnistusnoudossa ja kuono vaan tuhisi kun Messi etsi oikeaa puukapulaa piilosta. Messille nämä etsimistehtävät ja ylipäätään kuonon käyttö on tosi mieluista puuhaa, odotankin innolla tulevan kesän mejätreenejä ja sitä ihka ensimmäistä kisastarttia!

Ulkoiltu on paljon, koska on ollut aurinkoiset ja kuivat ulkoilusäät. Tulee käytyä monta kertaa viikossa luonnossa (metsässä, pellolla) Messin kanssa.

Kukkulan kuningas!

Terveisin Anu

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Uusia kuvia

Aurinko on paistanut pilvettömältä taivaalta useamman päivän ajan. Messi on ollut monena päivänä peräkkäin metsälenkeillä ja luonnossa vapaana. Tässä kuvamateriaalia näiltä reissuilta:

Messillä on dilemma. Lintukoira ei tiedä, mitä näille monelle linnulle pitäisi oikein tehdä!

HII-O-HOP!


Messin iltajooga.



Ilta-auringon paistattelua vanhan ladon edessä.


Messi nauttii auringosta.

Kepin valtias!
Terveisin Anu

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Match show - päivä

Mätsärit ohi. Olin harrastusseurani järjestämissä mätsäreissä tänään Messin kanssa. Mätsärit pidettiin maapohjahallissa. Saatiin punainen nauha, joten hyvin meni! Seisominen ja tuomarin käsittely meni hyvin, hampaiden katsominenkin oli suht koht helppoa. Kehässä juoksemisessa Messi päätti ottaa muutaman hyppyaskeleen / pomppimisen, ja ajoittain painui kuono maahan, hajuja haistellen. Maapohja olikin aika haasteellinen monelle koiralle, kuonot painuivat maahan herkästi. Nätisti juoksemista pitää vähän hioa talvitauon jälkeen. Messi oli kehässä kuitenkin hyvin hallinnassa eikä välittänyt muista koirista. Ei jaksettu jäädä enää oman vuoron jälkeen punaisten kehään hinkkaamaan omaa lopullista sijoitusta. Koiria oli paljon ja odottelua olisi ollut vielä pitkään, joten päädyin lähtemään oman vuoroni jälkeen kotiin. Sain mätsäreistä jo mitä halusin, eli hyvää näyttelytreeniä ja häiriönsietokykytreeniä. Pääasia olikin tänä päivänä, että näin miten Messi käyttäytyy kehässä, toukokuun kansainvälistä koiranäyttelyä silmälläpitäen. Tässä on tulossa vielä muutamat match show:t ennen tuota virallista näyttelyä, joten ehditään hakea enemmän tuntumaa kehäkäyttäytymiseen.

Terveisin Anu

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Metsäilyä

Tänään on ollut pilvisen harmaa päivä, mutta iltaa kohden aurinko alkoi pilkottamaan pilven takaa ja taivas aukeni siniseksi. Messi pääsi metsään juoksentelemaan ilta-auringossa.





Tällainenkin hauska kuva taltioitui kameraan. Ketun häntä pilkistää puun takaa :) Ja näitä keppikuvia...Messi on aivan hulluna keppeihin!



Pari ihanaa tunnelmakuvaa taltioitui myös kameraan. On se Messi niin ihana komistus!



Terveisin Anu

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Blogin ulkoasun muokkaamista ja kuumakalle-tokoilua

Minulla on ollut viime päivien aikana ongelmana, etten osaa päättää, miltä haluan blogini ulkoasullisesti näyttävän. Koko ajan tulee uusia ajatuksia, ja toisaalta on liikaa valinnanvaraa niin kuvamateriaalin kuin muokkausvaihtoehtojenkin suhteen. Jälleen tänään päädyin tekemään hieman "fiksauksia", toivottavasti nämä muutokset jäävät nyt viimeisiksi viime päivien muokkausten jälkeen. Ei ole kovin lukijaystävällistä tehdä koko ajan muutoksia, mutta toisaalta herättäähän se lukijassa myös uteliaisuutta, että miltähän se blogi tällä kertaa oikein näyttääkään :)

Tänään oltiin jälleen perjantaiseen tapaan tokotreeneissä, ei mitään ihmeempää kerrottavaa sillä rintamalla. Piti tosin jälleen todeta treenien jälkeen, että Messin tunneskaalat vaihtelevat tunnin aikana kaikkiin mahdollisiin tunteisiin ja mielialakin oli tänään alavireisestä todella kuumuvaan sorttiin. Messille näyttää olevan liikaa ärsykettä siinä, kun seisomme koirakkojen kanssa rivissä ja yksitellen käskytämme koiran "paikka"-käskyllä ja kävelemme pois koirasta hallin toiseen päähän ja otamme luoksetulokäskyn. Messin omassa suorituksessa ei ole mitään vikaa, ja ampaisee vauhtiin kuin raketti (tosin tänään piti poiketa kesken luoksetulon hörppäämässä toisen koiran vesikupista tilkkanen vettä!), mutta ne muut koirat...huoh...Siinä vaiheessa, kun muut alkavat tekemään vuorotellen tätä liikettä, niin Messi kiihdyttelee kytkettynä nollasta sataan ja häntä ärsyttää suunnattomasti, kun toiset koirat juoksevat irti vapaina. Tässä vaiheessa Messi aloittaa kovan haukkumisen.

Tässäpä vielä yksi kuva ilta-auringossa.

Terveisin Anu

torstai 3. huhtikuuta 2014

Pelto-tokoa ja agilitysuunnitelmia

Minun ja Messin yhteinen hetki. Kuuliainen koira kuulolla. Pienet tokotreenit pellolla, treenin aiheena seuraaminen taluttimetta vierellä ja istuminen, kun minä lopetan kävelemisen. Myös katsekontaktia treenattiin.


Messi pääsi tänään metsään luontopolulle juoksentelemaan.

Okei, kyllä minä kepit ymmärrän, mutta että tällainen halko!
Lähetin eilen illalla sähköisen hakemuksen agilityn jatkokurssille koulutusryhmäpaikan saamiseksi. Koulutusryhmät starttaavat 5.5 ja loppuvat 31.8.2014 (kesäkauden ryhmät). Minun ja Messin tokon alo/avo-tason tokokurssi loppuu 16.5.

Messin tyylinäyte, miten otetaan ruokalepo!
Terveisin Anu

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Ulkoilua luonnossa riistatreenien ja hauskanpidon merkeissä

Pakkasimme tänään auton koiralla, ihmisillä, kameroilla ja teeren raadolla (teeren siivellä) ja suuntasimme auton nokka kohti luontoa. Päädyimme metsäalueelle, jossa on mm. luontopolku, peltoa ja vanha lato, myös virallinen ampumarata on lähistöllä ja kauriiden ruokintapaikka. Käveleskelimme luonnossa ja pidimme hauskaa, teimme myös pienimuotoiset riistatreenit teeren siivellä. Tässä kuvamateriaalia tältä päivältä, oli mukavaa ja erityisesti hauskaa yhdessäoloa kaikenlaisen tekemisen merkeissä!

RIISTATREENIT
Messille ei ihan auennut, mitä teeren siivellä pitäisi tehdä, joten välillä sitä pyöriteltiin maassa, nakeltiin hampailla ilmaan ja välillä jopa kanniskeltiin suussa. Nome-juttuja me ei olla Messin kanssa niin hirveästi tehty eikä panostettu niihin, joten ihan leikkimieliset riistatreenit tänään pidettiin. Kyllä Messi alkukankeuden jälkeen teeren siipeä jopa kanniskelikin. Hyvä puoli oli se, ettei Messi missään vaiheessa alkanut siipeä raatelemaan, enemmänkin mietti että miten siipi otetaan suuhun ja miten sitä kannetaan. Aika löyhään otteeseen siipi kuitenkin meni suuhun, ei ottanut kunnolla otetta, enemmänkin varoi siipeä.










TASSUNJÄLKIÄ SYDÄMESSÄ. HETKIÄ MESSIN KANSSA!
Olen jo pitkään halunnut saada minusta ja Messistä hyviä tilannekuvia yhdessä, joten pidettiin kameran edessä hauskaa ja leikittiin yhdessä!






KEPIN KANTAMISTA
Kun on kyseessä noutaja, niin mitä muutakaan voi kuvitella, kuin että keppi otetaan matkaan heti kun sellainen jostakin suuhun löytyy, ja sitä kanniskellaan mukana. Ja voi mikä nautinto onkaan, kun Messi saa noutaa heitetyn kepin ja tuoda sen takaisin!






HEI, ME HYPITÄÄN!



TÄMÄN ILLAN VAPAAMUOTOINEN POSEERAUSKUVA, MESSI 1V 6KK.


MESSI ILAKOI!


Täytyy kyllä sanoa, että oli tosi ihana ilta työpäivän päätteeksi luonnon helmassa, ilman sen kummempia suorituspaineita mistään, laatuaikaa Messin kanssa ja ihanaa yhdessäoloa! Kiitos valokuvaajille Ossi ja Ville Juutilainen!!! 

Terveisin Anu