sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Talven riemua!

Mikäs onkaan parempaa, kuin viettää mukava ulkoiluhetki metsässä ja pellolla, auringon paistaessa ja pakkasen ollessa sopivan lauhaa? Messi ainakin nautti!









Seuraavia suunnitelmia olisi hakea rallytokon koepaikkaa huhtikuun rallytokokokeisiin sekä käydä huhtikuussa mahdollisesti rajan toisella puolella Ruotsissa näyttelyissä. Messille tulee hankkia oma passi sekä laittaa siru. Pelkällä tatuoinnilla pääsee kyllä Ruotsin puolelle näyttelyihin ja tatuointi on riittävä tunniste, mutta rajan yli ei pääse ilman sirua, jos koira joutuu pistotarkastukseen ja tarkempaan syyniin. Valtion rajalla vaaditaan koiralta siru. Eipä ole kyllä minullakaan voimassaolevaa passia, eikä ajokorttia kummempaa henkilöllisyystodistusta, joten joku virallinen henkkari täytyy kaiken varalta hankkia, ettei tule Tornion rajalla ongelmia, kun rajat on muutenkin nyt turvapaikanhakijoiden vuoksi tarkemmassa seurannassa. Aiemmin tuo Tornio - Haaparanta raja on ollut vapaata kulkua, mutta nykyään paljon tarkemmassa valvonnassa. Aika näyttää, mitkä suunnitelmat toteutuvat meillä Ruotsin osalta ja milloin :)

Terveisin Anu

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Tornion ryhmänäyttely 20.2.2016

Messi kävi eilen Torniossa ryhmänäyttelyssä, tosin tällä kertaa yksin ja uudella esittäjällä. Minä tulin viikolla äkillisesti kipeäksi eikä vointini sallinut lähteä lauantaina Tornioon, olin sen verran kipeänä eikä matkaan lähtemisestä olisi tullut mitään. Lauantai-aamuna olin jo perumassa koko hommaa, mutta meidän suunniteltu kimppakyytijärjestelmä ja kuski halusi ottaa kuitenkin Messin yksin ilman minua Tornioon mukaan ja paikan päällä Torniossa oli sitten vara-handlaaja Messiä odottamassa. Uskalsin siis luottavaisin mielin laittaa Messin matkustamaan kohti Torniota ja luovuttaa osaaviin käsiin. Messistä oli pidetty hyvää huolta koko matkan ajan ja huolehdittu hänestä hyvin. Kieltämättä oli outoa laittaa koira koko päiväksi reissun päälle ja mielessä kävi, mitenhän muut pärjäävät Messin kanssa, mutta palaute oli oikein positiivista. Kiltti reissulainen oli ollut ja hiljainen matkustaja eikä itse näyttelyissäkään ollut mitään ongelmaa, kaikki sujui hyvin. Torniosta sainkin sitten reaaliaikaisesti kuulumisia, kun itse jonotin samaan aikaan sairaalassa päivystyksessä. Messi oli kahdenkymmenen kahden tollerin kehässä Jouko Leiviskän arvostelemana paras uros kakkonen! Tulos oli siis AVK ERI1 SA PU2. Kun sain Messin illalla kotiin ja pääsin lukemaan kattavan arvostelun, niin täytyi kyllä todeta, ettei kaduttanut yhtään laittaa Messiä Tornioon. Messi sai ehkä elämänsä kaikista kattavimman ja parhaimman arvostelunsa ikinä!

Tornio 20.2.2016 tuomari Jouko Leiviskä.
"Erinomaista rotutyyppiä oleva, sopivan kokoinen. Hyvät mittasuhteet. Hieman kapea kallo ja sen vuoksi alaskiinnittyneet korvat. Hyvä kuono-osa. Miellyttävä ilme. Erinomainen runko, eturinta ja luusto. Hyvä leveä reisi ja erinomaisesti kulmautunut takaa. Esitetään kauniissa kunnossa. Liikkuu tehokkaasti. "

Leiviskä oli ensimmäinen tuomari, joka mainitsi korvien olevan alaskiinnittyneet. Kallo-arvostelu on tuttua, muutama tuomari on aiemminkin maininnut Messin kallon olevan kapea ja joku tuomari taisikin joskus kaipailla lisää maskuliinisuutta päähän, pyöreyttä lisää, enemmän urosmaista päätä. Tiedostan oikein hyvin, että Messin kallo / pää on urokseksi aavistuksen liian kapea ja antaa ehkä feminiinisen vaikutelman. Messi nyt sattuu olemaan tuollainen pretty boy :)

Eilen illalla kotiin tuli väsynyt koira, joka nukkuikin koko illan ja yön sikeästi. Oli reissaamisesta ja uusista ihmisistä väsähtänyt :) 

Hyvin seisoo!


Takajalka ilmassa!

"Rapsuta mua, rapsuta mua!"

Kiitokset vielä Kristalle Messin esittämisestä ja kaikesta huolehtimisesta Torniossa! Ja Sallalle kiitokset kuskaamisesta välillä Oulu - Tornio - Oulu. 

Messin näyttelyt ovat sujuneet viime aikoina lupaavasti ja katsoinkin muistini virkistämiseksi Messin tietoja. Junioriluokan jälkeen kesästä 2014 eteenpäin Messillä on ollut Suomen näyttelyissä nuorisoluokasta lähtien ERI-putki päällä. Yhdeksän näyttelyä putkeen arvosanalla ERI, joista kuudesta SA ja kolmesta serti. Kaksi kertaa VSP ja yhden kerran ROP. Yhdeksästä näyttelystä vain kolme on jäänyt ilman SA:ta, pelkkä ERI. Messillä roikkuu nyt Suomen muotovalioksi vahvistaminen, kunnes taipparit on käyty läpi. Siinäpä onkin vähän projektia! Olen alustavasti katsellut keväälle taipparikurssia, sinne taitaa isäntä mennä Messin kanssa.

Nälkä kasvaa syödessä, joten olenkin alkanut tosissani suunnittelemaan Ruotsin näyttelykehiä. Sertejä ja cacibeja lähtisin sieltä hakemaan. Tänään lähetinkin ruotsin kennelliittoon Messin tiedot laitettavaksi ruotsin kennelliittoon. Siellä ne sitten valmiina odottaa, jos päätän ilmoittautua ruotsin näyttelyihin. Huhti-toukokuussa olisi tiedossa parit näyttelyt kohtuullisen ajomatkan päässä rajan yli. Mikäs tämän koiran kanssa olisi reissatessa ja pyörähtäessä kehässä, valmis paketti 3-vuotias uros! Myös heinäkuussa olisi parit kansainväliset näyttelyt Ruotsin puolella. 

Terveisin Anu

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Hyvää ystävänpäivää!

Tänään ystävänpäivänä oli lauha ja talvinen ulkoilusää, joten Messi pääsi kirmailemaan meren rannalle ja jäälle. Onneksi ne plussakelit ja vesisateet menivät ohi ja saatiin parin päivän sisällä varmaan parikymmentä senttiä uutta valkoista lunta, joka peitti maiseman ihanan valkoiseksi ja puut talvisiksi. Kyllä ne vesisateet ja jäinen liukkaus pistivät jo tympimään!

Messin villahousumuotia!

Otappa Messi nyt joku oikein hyvä poseeraus-asento :)

Villahousumuotia!

Yksijalkainen koira.

Minun komea poika <3

Tuumaustauko.

Katson autiota hiekkarantaa...eiku...

Ystävyys on hengailua ja asioiden jakamista yhdessä <3

Ystävän kanssa jaetaan parhaat muistot <3


Kiitos, että olet olemassa <3

Tassutellen, aina yhdessä <3
Ensi viikonloppuna lähdetäänkin kohti Torniota näyttelyihin. Tavoitteita en edelleenkään aseta, lähden aina avoimin mielin ja loppupeleissä tämäkin laji (näyttelyt) ovat niin tuomarikohtaisia, kuka tuomari tykkää mistäkin. Torniossa tollereilla on tuomarina Jouko Leiviskä, joka on minulle ihan uusi tuttavuus eikä Messi ole aiemmin käynyt Joukon arvostelussa, joten ihan mielenkiintoista käydä Joukolle näytillä! Tornion jälkeen pidetään pieni tauko näyttelyistä ja mahdollisesti vasta toukokuussa mennään seuraavan kerran kehään. Tässä välissä keväämmällä olisi mm. Kemijärvellä näyttelyt, tuomarina Leni Finne, mutta en taida mennä sinne asti rahojani tuhlaamaan. Messi on käynyt kerran Lenin arvosteltavana ja Messi oli liian matalaraajainen Lenin makuun, Leni olisi kaivannut lisää korkeutta. No, ei ole Messi tässä välissä yhtään korkeammaksi kasvanut, joten jätettäköön Leni Finne nyt väliin. Toukokuussa mahdollisesti menemme Keminmaahan Tuula Prattin arvosteltavaksi, vielä hieman kysymysmerkillä mennäänkö vai ei. 

Terveisin Anu

perjantai 5. helmikuuta 2016

Aina ei mene suunnitelmat putkeen!

Kylläpäs on tullut viime aikoina harmillisia pettymyksiä. Ensinnäkin, minähän ilmoittauduin Messin kanssa rallytokokokeisiin, jotka olisivat olleet viime lauantaina 30.1. Ilmoittautumisen jälkeen minulle ilmoitettiin, että koe on jo täynnä (nopeimmat ehtivät ensin!) ja jäin jonottamaan varasijalle. No, aikaa meni ja koe lähestyi, eikä minulle ilmoitettu enää mitään, joten päättelin ettei mahduttu kokeeseen tällä kertaa. Kunnes...lauantaina 30.1 sain yhteydenoton, että meille olikin äkillisesti vapautunut yksi paikka kokeeseen (tullut peruuntuminen) ja meitä odoteltiin koepaikalle hallille HETI! Rataan tutustuminen olisi alkanut 45min päästä. No enhän minä sitten siinä hötäkässä olisi ehtinyt millään ilveellä paikan päälle, kun meidän autokaan ei ollut kotona käytettävissä eikä koiraa valmisteltu kokeeseen millään lailla, kylmiltään olisi pitänyt mennä radalle. Minä en yhtään tykkää tällaisista "äkkilähdöistä", tarvitsen oman ajan valmistautumiseen kuin myös Messi tarvitsee oman aikansa kokeeseen. Jouduinkin siis harmillisesti kieltäytymään tästä mahdollisuudesta. Asian oikeastaan ratkaisi se, etten olisi millään ehtinyt hallille kun automme oli muualla menossa. HÖH.
 
Sitten seuraavaan pettymykseen. Tornion ryhmänäyttelyt. Tuomari Pekka Teinin takia sinne oikeastaan ilmoittauduinkin, mutta eilen tuli tieto tuomarimuutoksesta. Teinin tilalla Jouko Leiviskä. Toinen HÖH. Kyllä me silti Tornioon mennään (parin viikon päästä), mutta tuomarimuutos harmittaa. Tollereita on ilmoitettu 22kpl joten enemmän kuin oli Raahessa. Mutta mikäli meidän "hyvä tuuri" jatkuu, niin kahdella edellisellä kerralla kun meillä on vaihtunut tuomari, niin molemmilta kerroilta on tullut tulos paras uros, serti ja VSP :) Ei kahta ilman kolmatta, hope so!
 
Forecan sääennusteen mukaan taidetaan nyt nauttia viimeisistä pakkaspäivistä viikonlopun ajan ja sitten alkaa plussakausi. Vettä, räntää, plussaa. Täytyykin nyt sitten ulkoilla viikonloppuna paljon ja nauttia hyvistä keleistä, sen jälkeen alkaakin tulla taivaalta märkää! Voi tympeys!
 
Alla vielä kuva minun tämän aamun saksan tuliaisesta. Puoliso oli työreissussa saksassa ja saapui yön aikana koneella kotiin. Tällainen puinen kettu oli ilmestynyt keittiöön yön aikana. Kiitoksia! Kuten läheiseni tietävät, minulle on muodostunut pienoinen "kettufiksaatio" ja tykkään kaikista kettutavaroista ja kettuesineistä sekä kettukuoseista / tekstiileistä. Mietinnässä on ollut myös ottaa jonkinlainen kettuaiheinen tatuointi, sitten joskus. Se olisikin sitten viides tatuointini :)
 
Terveisin Anu