tiistai 4. marraskuuta 2014

Mister toukokuu 2015

Mukavana uutisena saimme tänään kuulla, että Messi on päässyt rotunsa vuosikalenteriin "tolenteri 2015" toukokuun kuvaksi oheisella kuvalla. Messi on ollut myös tämän vuoden 2014 tolenterikalenterissa maaliskuun talvisena kuvana. Hieno juttu päästä jo toistamiseen peräkkäisinä vuosina kalenteriin, jota painetaan yli 300 kappaletta.

Tolenterikalenteri toukokuu 2015.
Parhaillaan sataa lunta, ja maa on peittynyt jo tuoreeseen lumeen valkoiseksi. On luvattu koko yöksi sankkaa lumisadetta, joten ihana herätä yön jälkeen aamulla ja todeta talvinen maisema! Saisi jo loppua nämä rapakelit ja pimeät maisemat. Varsinkin näin koiranomistajana rapakelit eivät ole kovin mieluiset, koira kantaa kaiken lian sisälle kotiin. Ohessa vielä pari uutta kuvaa viime viikonlopulta, näissä ei ole talvista maisemaa :)


Muurahaiskekon kingi!
Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti