torstai 24. huhtikuuta 2014

Kevään ensimmäinen punkkitartunta!

Messi oli tänään pari tuntia metsäalueella, josta kotiuduttuaan tuliaisina oli kolme punkkia. Sikäli outo juttu, että maasto, jossa Messi oli tänään, ei ollut mitenkään perinteistä punkkimaastoa, vaan lyhyttä kanervikkoa aurinkoisessa paikassa (ei siis varjoista, kosteaa eikä pitkää heinää). Messi tosin näki jäniksen/rusakon, ja paineli hajun sekä jälkien perään, huidellen omia reittejään viitisen minuuttia, kunnes tulla tupsahti takaisin ihmisten ilmoille. Missä lie rämpinyt jänön perässä?!?

Me olemme tähän asti välttyneet punkkitartunnoilta ja viime kesänkin saldo oli tasan nolla. Tosin nyt on ollut niin eriskummallinen leuto ja lumeton talvi, sekä kuiva ja lämmin kevät, joten punkkikanta taitaakin olla ennätyssuuri tänä vuonna. Sikäli oli harmi, että Messi sai juuri tänään punkkitartunnan, koska meillä olikin alunperin suunnitelmissa laittaa punkkitorjunta-aine (exspot) kehoon tänä iltana. Myöhästyttiin siis ja pahasti! Messillä oli yksi punkki kiinnittyneenä korvalehteen, saatiin se punkkipihdeillä irti kokonaisena. Oli kuitenkin sen verran jo kiinnittynyt, että oli pureutunut ihoon ja siihen jäi pienenpieni valkoinen puremakohta, kun punkki irrotettiin. Toinen punkki bongattiin käppäilemästä Messin kaulalta karvapeitteen päällä, se saatiin elävänä pois eikä se ollut kiinnittynyt. Kolmas punkki löytyi kuolleena lattialta Messin vesikipon vierestä. Käytiin kyllä koko koira läpikotaisin läpi taskulampunkin kanssa sekä ihoa/turkkia silmäillen ja turkkia haroen. Ei löydetty enää punkkeja, mutta toisaalta niitä on hankala metsästää tuosta karvamäärästä. Laitettiin vihdoin se exspot punkkimetsästyksen jälkeen kehoon, toivottavasti estää uusia tartuntoja ja tappaa mahdollisesti nekin punkit, jotka ehkä jäi meiltä huomaamatta tänään. Toivoa myös sopii, ettei punkkeja jäänyt lattioille eikä matoille, eikä varsinkaan sohvalle, jossa me ihmiset myös istutaan.

Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti