sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Kohti seuraavaa mejäkoetta

Kesäkausi on korkattu mukavasti käyntiin ja meille varmistui seuraava mejäkoepaikka labradorinnoutajakerhon mejäkokeeseen Siikalatvalle 14.6.2015. Koepaikkana Siikalatva on mahtavalla sijainnilla, erämökki on järven rannalla ja hyvät maastot lähellä.  Kahdet mejätreenit olemme ehtineet tässä viimeaikoina pitää onnistuneesti. Katkokulmaa olemme treenanneet ja muita voittajaluokan jälkitapahtumia (makauksia suorilla osuuksilla ja kulmauksia ilman makauksia sekä pienenä piristyksenä myös katkoa suorilla osuuksilla). Eilen pidimme edelliset mejätreenit ja katkokulma onnistui Messillä täydellisesti. Messi näyttää selvittävän katkokulman laajasti rengastamalla, mutta sujuvasti löytyi. Tällä jäljellä oli mm. neljä ojaa, joiden yli hypittiin ja melkoisen kuivaa ryteikköä. Sääskiä oli ilmaantunut melkoinen legioona metsään, joten sääskikausi taitaa tehdä tuloaan. Siikalatvalla siis startataan voittajaluokka ja meillä olisi vielä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oman harrastusseuran järjestämä mejäkoe Muhoksella. Käydään nämä kaksi koetta läpi ja sen jälkeen alkaa "heinätauko", eli heinäkuussa ei järjestetä tässä lähialueella ollenkaan mejäkokeita. Heinäkuu onkin yleensä haastava kuukausi kuumuuden vuoksi ja mejäkokeet olisivatkin tosi rankka koettelemus niin koiralle kuin omistajallekin, jos hellettäkin olisi yli +30 astetta. Elokuussa mejäkokeet taas jatkuvat. Meillä on vielä mietinnässä, kumpi toimii Siikalatvalla ohjaajana Messille ja osallistuu mejäkokeeseen. Ville oli viimeksi ohjausvuorossa ja saivatkin Messin kanssa huippuhyvän ykköstuloksen ja luokkasiirron voittajaluokkaan. Itse en osaa oikein asettaa tavoitetta ensimmäiseen voittajaluokan jäljestämiseen. Toki toivon, ettei se nyt ihan nollaksi menisi ja Messi saisi kuitenkin tuloksen siitä. Paljon on uusia haasteita voittajaluokan jäljessä ja nöyränä startataan ensimmäistä kertaa voittajaluokassa. Nähtäväksi jää, miten Messi selviytyy. Ykköstulos olisi tietenkin aivan huikea saavutus, siitä saa haaveilla!

Aurinkoisia kelejä on riittänyt ja voikukat ovat vallanneet niityt. Ohessa myös pari kuvaa Messin uudesta märkäfroteeloimesta, jonka tilasin mittatilaustyönä kotimaiselta valmistajalta mittojen mukaan. Loimi on hyödyllinen kesähelteillä ja esim. mejäkokeen jälkeen Messin viilentämisenä. Loimi on froteekangasta ja se on kätevä kastella ja pukea Messin päälle. Kuivana loimea voi käyttää ennen näyttelyjä karvojen asettamiseksi, etteivät kovin törrötä selästä pystyssä.



Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti