sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Voittajaluokan starttaus

Olimme tänään Siikalatvalla mejäkokeessa ensimmäistä kertaa starttaamassa voittajaluokan jäljellä. Meillä oli selkeä työnjako puolisoni kanssa; minä toimin oppaana toiselle kilpailevalle koirakolle ja tuomarille. Puoliso ohjasi Messiä ja osallistui siis itse Messin kanssa mejäkokeeseen, minun jännittäessä taustatukena. Sää oli puolipilvinen, mutta lämmin, paikoitellen metsässä tuli jopa hiki ja sääskiä oli miljoona! Koemaastot olivat todella riistarikkaita ja siellä oli paljon hirvenjälkiä sekä hirven jätöksiä, metsäkanalintuja ja jopa hiiriä. Myös metso nähtiin metsässä. Maasto oli sopivan kosteaa. Koiria oli yhteensä 18, joista 6kpl avoimen luokan ja 12kpl voittajaluokan. Arpaonni suosi meille jälleen aamun ensimmäisen jäljen, mutta ajojärjestyksen vaihtuessa yksi jälki menikin meidän edelle ja Ville starttasi Messin kanssa vasta toisena. Aamulla sää oli oikein miellyttävä, päivän mittaan lämpötila kohosi.

Mejäkoe Siikalatva 14.6.2015. Tuomari Jouni Simonen. Ohjaajana toimi Ville Juutilainen.
"Ohjattu hyvä lähtö. Messin jäljestys alkaa hapuilevasti eikä oikeaa suuntaa meinaa löytyä. Alkuvaikeuksien jälkeen alkaa koira etenemään reippaasti jäljen päällä. Kulmalle tullaan suoraan ja etsimisen jälkeen Messin meno loppuu eikä jatku oma-aloitteisesti. Puhtaalta jäljeltä koira etenee ripeästi kohti seuraavaa kulmaa. Katkokulma selviää etsimällä ja vaivalla. Kolmas osuus jälkitarkkaa jäljestystä kulmalle asti. Kolmas kulma lyhyillä varmistuslenkeillä. Viimeinen osuus edetään hieman jäljen sivussa, sorkalle koira tulee suoraan ja käy nuuhkaisemassa sitä. Makauksista koira merkkaa kolme ja yhden kiertää. Hyvä suoritus, joskin kulmat olivat tänään vaikeita koiralle." VOI 2 34pistettä. Tyytyväinen olen ensimmäisen voittajaluokan starttiin ja katkokulma löytyi ilman hukkaa! Muut kulmat teetätti vähän töitä (enemmälti tai vähemmälti). Makaukset Messi merkkaa hyvin. Tästä on hyvä jatkaa! Lisää treeniä ja kokemusta sekä suoritusvarmuutta! Kulmasuorittaminen on nyt hankalampaa, koska makauksia ei tehdä enää avoimen luokan jälkeen kulmauksiin. Messille tämä on uusi asia voittajaluokan jäljessä. Taidetaan pitää seuraavaksi tehotreenit kulmien suhteen!


Näihin järvimaisemiin päätimme tämän päivän Siikalatvalla! Hieno päivä, ihania ihmisiä ja erinomaisia koiria!


"En tiedä, minne polkumme johtaa,
en mitkä vaiheet tiellämme kohtaa.
Mutt tiedän: käydessä outoja teitä,
kaksi on aina matkalla meitä."


"On elämä meri ja suuret sen aavat,
toisistaan ystävät tukea saavat."

Terveisin Anu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti