lauantai 16. elokuuta 2014

ROP!

Käytiinpäs tänään pyörähtämässä Iin ryhmänäyttelyssä. Tollereita oli ilmoitettu 18kpl, joista kuusi oli uroksia ja 12 oli narttuja. Tämä näyttely oli meidän tämän kesän viimeinen näyttely, uusia näyttelyjä ei ole lähiaikoina suunnitelmissa. Tämä näyttely päätti meidän tämän kesän näyttelyt. Minulla on ollut koko kesän sinnikäs tavoite saada Messille ensimmäinen serti, koska Messi on vaikuttanut monen tuomarin silmin lupaavalta nuorukaiselta ja kaikki näyttelyarvostelut ovat olleet todella positiivisia.

Kuinkas sitten kävikään? Messi vei koko potin, ollen NUO ERI1 SA PU1 SERTI ja ROP!!! Aivan huikeeta!!! En osannut ikimaillakaan kuvitella tällaista lopputulosta, joten aivan fiiliksissä on mennyt tämä päivä ja taisinpas hieman tuuletella kehässäkin! Ensimmäinen serti tuntui aivan mahtavalta, ja kaiken lisäksi Messi oli urosten ykkönen. Huikeeta olikin päästä rotunsa paras - kehään ja sieltähän se ROP sitten tuli!!! Kyllä voi omistaja olla koirastansa niin ylpeä!!!

Messin arvostelu kuului näin:
"1v 10kk erinomaista tyyppiä oleva ja oikeat mittasuhteet omaava uros, jolla hyvä uroksen pää ja miellyttävä ilme. Hyvät korvat ja hyvä kaula, joka kiinnittynyt kauniisti selkälinjaan. Tasapainoisesti kulmautuneet vankkaluustoiset raajat. Hyvät käpälät. Hyvä eturinta ja runko. Hieman löysää kaulanahkaa. Tänään aavistuksen avoin turkki. Hyvä häntä. Liikkuu leveästi edestä ja yhdensuuntaisesti takaa. Miellyttävä luonne."



Voittajan on helppo hymyillä (tai irvistää)!
Terveisin Anu

2 kommenttia:

  1. Onnea vielä mahtavasta tuloksesta! Siskopuoli Carakin onnittelee vielä Messiä :) Ja oli kiva nähdä teitä lauantaina!
    Carallakin on blogi: http://novamianrubymoonstone.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia kovasti ja oli mukava tutustua sukulaisiin :) Eiköhän me törmäillä jatkossakin!

    VastaaPoista