sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Mejäkoe Muhos

Oltiin nyt viikonloppuna kolmansissa mejäkokeissa tänä kesänä, tällä kertaa Muhoksella. Maasto oli hyvin vaihtelevaa, sisältäen ojia, suoalueita, hakkuualueita, suopursu-rahkasammal alueita ja kuivaa jäkäläkangasta. Sää oli aurinkoinen ja paikoitellen kuumakin, ei käynyt juurikaan tuulenvirettä metsässä ja kuumuus verottikin aika monen koiran työskentelyä (väsähtivät metsässä tai työskentely oli hyvin puurtavaa). 

Messille tuli arvonnan jälkeen jälki numero 4, joten pääsimme starttaamaan vasta reilusti yli puolen päivän, jolloin aurinko porottikin täydeltä taivaalta eikä taivaalla ollut pilven pilveä. Lämpötila oli tuossa vaiheessa päälle +20 astetta ja metsä kuhisi kärpäsiä, sääskiä ja paarmoja. Viilensin Messiä ennen jäljelle lähtöä juottamalla vettä sekä roiskimalla kylmää vettä karvattomalle maha-alueelle.

Messi lähti jäljelle innokkaana ja reipasta tahtia ylläpitäen, tosi tarkkaa jälkityöskentelyä ihan jäljen päällä. Alkuosuus mentiin suopursuissa ja jossakin vaiheessa maasto muuttui kuivaksi jäkäläalueeksi. Ennen sitä mentiin pienen suon yli, siinäkin Messi työskenteli jälkitarkasti. Ojien yli hypittiin, niitä oli koko jäljellä useampi. Ensimmäinen hukka tuli, kun Messi lähti seuraamaan jotain muuta jälkeä kuin verijälkeä (riista), tai pienoinen tuulenvire painoi Messin pois jäljeltä. Palautettiin jäljelle, josta uusi aloitus. Toinen hukka tuli kolmannen osuuden alkupuolella, jälleen Messi poistui jäljen vasemmalle puolelle ja kadotti jäljen. Tässä vaiheessa Messin ripeätahtinen jäljestys hidastui ja näin että Messillä oli kuuma ja hankala olla. Messi läähätti koko ajan ja vaihtoi etenemisen melko hitaaksi kävelyksi. Messi pysähtyikin pariin ojaan juomaan vettä kovaan janoonsa ja polskahti ojan pohjalle virkistäytymään ja porskuttelemaan viilennykseksi, tassulla räpisteli vettä päällensä. Tästä kuitenkin jatkoi vielä omatoimisesti matkaa, mutta kolme metriä ennen loppukaatoa harhautui liikaa vasemmalle, josta tuomittiin kolmas hukka. Messillä ei ollut lopussa tarkkaa työskentelyä ja teki ihan hölmön kolmannen hukan, vaikka sorkka näkyi silmämääräisesti kolmen metrin päässä. Messillä näyttää olevan tänä kesänä epätasaista suorittamista kokeissa, ollaan menty nollatuloksesta ykköstulokseen. Ilman tätä viimeistä hukkaa oltaisiin saatu AVO3-tulos. Harmi! Tänään tulos taisi kaatua liian kuumaan keliin.

"Hyvin ohjattu reipas lähtö. Messi aloittaa ripeästi etenevän jäljestyksen. Ensimmäisellä osuudella muutama pieni pisto jäljen sivuun. Ensimmäinen kulma ohi, pieni suunnantarkistus ja paluu seuraavalle osuudelle. Osuuden loppupuolella tuuli painaa koiran jäljeltä sivuun ja hukkaan asti. Sen jälkeen laaja tarkistus, mutta palaa itse. Makauksen osoittaa ja kulma yli, laajahko tarkastuslenkki. Kolmannen osuuden alkupuolella poistutaan jäljen vasemmalle puolen ja joudutaan palauttamaan. Osuuden puolessavälissä Messi pistäytyy juomaan ojaan ja virkistäytyy ojassa. Tultiin kaadon tuntumaan ja ohitetaan sorkka noin kolmen metrin päästä. Palautetaan jäljelle ja koe keskeytetään kolmanteen hukkaan. Harjoitellen loppuun sorkalle. Tänään ei ollut Messin keli."

Ei pidä kuitenkaan lannistua, uusia mejäkoesuunnitelmia on ja ilmoittautuminen lähtee seuraavaan mejäkokeeseen, joka on elokuun alussa Siikalatvalla!

Terveisin Anu

2 kommenttia:

  1. Hieno Messi! Niin kuin sanoin kannattaa juuri ennen koetta uittaa koira oikein kunnolla niin kastuu ja viilentyy paremmin! Tollereilla on niin paksu turkki että ei ihmisen kastelu hyövää oikein mitään! Toivotaan että meille kummallekkin saadaan koe paikka Siikalatvalla ja ne ykköset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista, näin teemme! Ykköset tavoitteena Siikalatvalla!

      Poista