torstai 14. huhtikuuta 2016

Matkavalmisteluja

Kävimme eilen hakemassa eläinlääkäristä passin, sirun ja matolääkkeen tulevan lauantain Ruotsin näyttelyreissua varten. Käytin Messin eläinlääkäriasemalla puntarilla ja painoa oli talven jäljiltä 21,5kg. Oli ihan mukava huomata, että Messillä jatkuu edelleen tuo sama painoluokka, Messi on nimittäin koko aikuisiän ollut samoissa painoissa 21-22kg tienoilla. Hyvin sopusuhtaiselta kroppa minun silmiin näyttää, varsinkin nyt kun kroppa ja lihakset paljastuvat paremmin näkyville karvanlähdön vuoksi. Vaikka Messillä ei olekaan huonoja eläinlääkärikokemuksia, niin jostain syystä Messi on aina tosi varauksellinen eläinlääkärissä asioidessamme ja on hieman epäileväinen kaikkea kohtaan. Niin myös eilen, Messi oli selvästi hieman pelokas ja varauksellinen. Messin mielestä eläinlääkäri oli maailman epäilyttävin ihminen ja matolääkekin vähintään salaa myrkytetty, mutta hyvin kuitenkin selvittiin. Sirun laitosta Messi ei tiennyt mitään, vaikka paksulla neulalla tungettiin mikrosiru syvälle lapaan. Messillä on tosiaan ollut kasvattajan hankkima pentutatuointi vasemmassa korvassa ja se on ollut ainoa tunnistemerkintä Messillä. Tatuointi on pysynyt tosi hyvänä ja selvänä, mutta sitä tunnutaan joka paikassa ihmeteltävän, että vieläkö näitä pelkällä tatuoinnilla varustettuja koiria löytyy. Kasvattajamme jätti meille pennun ostajille omaan harkintaan, sirutammeko pentuja itse jatkossa. Osa tästäkin pentueesta on sirutettu jo pienenä, mutta meillä tämä jäi näinkin aikuisikään. Messiltä on yritetty ainakin kolmeen otteeseen tarkistaa olematonta sirua mm. MH-luonnekuvauksessa, yhdessä mejäkokeen pistokokeessa ja rallytokon kilpailukirjan saamisen yhteydessä. Nämä on ollut hauskoja tilanteita, kun on tultu sirunlukulaitteen kanssa kopeloimaan Messiä ja olen heti sanonut, että turhaan te etsitte sirua, ei tällä ole!
 
Matolääkettä Messi nuuhkaisi yhdesti eikä suostunut sitä vapaaehtoisesti ottamaan, niinpä meni kurkkuun tunkemiseksi madotus ja kaksi pakollista tablettia saatiin menemään alas. Huomenna on vielä toinen satsi samaa matolääkettä eläinlääkäriasemalla, taidan varautua ottamaan lihapullia mukaan niin upotan matolääkkeen lihapullan sisään, menee huomaamatta suuhun :)
 
Käytin Messin jo alkuviikosta shampoopesulla, että saan paremman käsityksen turkin asettumisesta ennen tulevan lauantain näyttelyä. Suihkun aikana loputkin irtoamassa olevat karvat lähti pois ja meillä oli koko kylppärin lattiakaivo ja talon lattiat täynnä irto-höttö-karvaa! Sitten vielä föönatessa ja harjatessa lähti loputkin pois. Kyllähän tuo lopputulos on aika "bikiniversio" entisestä muhkeakarvaisesta Messistä, ei voi mitään. Karvanlähtöaika sattui nyt tähän saumaan ja sillä mennään. Eipä tuo turkki asettunut kovin hyvin edes föönillä, turkki on nyt niin ilmavaa ja ohutta että väkisinkin nousee pystyyn ja sojottaa miten sattuu. Fiksailen vielä perjantaina turkkia kuntoon. Jos edes vähän lohduttaa omaa mieltä, niin Messi on ollut aika lailla tasan vuosi sitten Oulaisten ryhmiksessä karvanlähtöturkilla paras uros ykkönen, serti ja VSP joten ei se aina ole välttämättä karvoihin katsominen!
 
Lauantaina starttaakin sitten tolleri-cockeri mobiili klo 07 kohti Bodenia, perästä kuuluu! Tiedossa vähintään kuusi tuntia autossa istumista lauantain aikana. Alla vielä kuva meistä eu-kansalaisista!
 
PS. Ensimmäinen mejäkoeilmoittautuminen on lähtenyt jo eteenpäin!
 
 
Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti