torstai 8. tammikuuta 2015

Kohti rodunomaisia treenejä

Otinpas tässä yhtenä iltana iltalukemiseksi Sten Christofferssonin kirjan "Lintukoirat. Koulutus ja metsästys". Kirja on meidän oma ja ollut kirjahyllyssä tovin aikaa, aina välillä olen sitä selaillut ja perehtynyt muutamaan osioon. Nyt luin sitten tarkemmin markkeerausta ja noutoesineen vapaata hakua. Pienoinen rodunomaisen treenin kärpäsenpurema on kaiketi iskenyt minuun, pitkään on kytenyt ajatus rodunomaisesta treenaamisesta ja näiden asioiden parempi hallinta niin itselleni kuin Messillekin. Kirja vaikuttaa olevan selkeä ja johdonmukainen, silläkin pääsee hyvin alkuun.

Meillä on edelleen uutuudenkarheana loppuvuodesta tilaamani kaninkarvadami ja fasaaninnahka/sulkadami. Toki olemme pienimuotoisesti treenanneet perinteisillä dameillakin syksyn ja talven aikana, mutta nyt olisi korkea aika mennä eteenpäin tavoitteellisempaan suuntaan. Minulla kun ei ole aiempaa kokemusta koiran omistamisesta saatikka ylipäätään noutajaroduista, niin mieluummin haluaisin aloittaa oikeaoppisen treenaamisen porukassa, ammatti-ihmisen opastamana kuin yrittää itse toimia oikein kirjan neuvojen mukaisesti. Käytännön treenaus lienee antoisampaa kuin opetella kirjasta ulkoa. Siksipä päädyinkin ilmoittautumaan Oulun seudun noutajakoirayhdistyksen nome-toko kurssille, joka järjestetään helmi - huhtikuussa 2015. Vielä en tiedä, mahdutaanko Messin kanssa ko.kurssille, siitä saadaan tieto myöhemmin, mutta ilmoittautuminen lähti. Tässä lyhyesti kurssin tavoitteet:

- Totuttaa koirat toimimaan häiriön alla, sosiaalinen käyttäytyminen (bloginpitäjän huomio: Kiitos, oikein tervetullutta treeniä 2-vuotiaalle ärsykeherkälle testosteroni-urokselle!)

-Taippareissa tarvittavat tottelevaisuutta vaativat taidot, luoksetulo, perusnouto (damilla) ja palauttaminen (bloginpitäjän huomio: Toko-osiot meillä on hallinnassa aiemman harrastustaustan vuoksi, mutta perusnoutamisessa palauttamisvaiheessa Messillä meinaa olla omia variaatioita miten ja milloin esim. dami palautuu vai palautuuko ollenkaan!)

-Nomessa tarvittavat tottelevaisuutta vaativat taidot, seuraaminen, paikalla pysyminen ja pillikäskyt (bloginpitäjän huomio: Tuttua hommaa, pitäisi onnistua, paitsi pillikäskyt on meille ihan uusi asia).

Avoimin mielin siis kohti kevättä! Eiköhän me sisäinen noutaja vielä löydetä kevään mittaan :)

Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti