lauantai 3. lokakuuta 2015

Rally-tokon epikset

Hei, me selvittiin hengissä! Rally-tokon epäviralliset kokeet tältä päivältä ohi ja voi että hälveni heti oma jännittäminen; ei ollutkaan yhtään paha käydä kokeenomaisesti rally-tokoradalla tuomarin arvosteltavana! Meillä oli yhdentoista kyltin monipuolinen rata useilla eri suunnanvaihdoilla ja kaikki tehtävät me suoritettiin oikein! Pisteitä lähti taluttimen kiristymisestä, kun kuono painui maahan. Ja juurikin tuo kuono painui aika monta kertaa maahan, koska startattiin alokasluokan viimeisenä ja meitä ennen radalla kävi seitsemän koiraa. Messi sai siis nuuhkittavakseen seitsemän koiran hajut radalla, voi kääks! Arvostelussakin luki, että hajuja riitti! Kuonon painuessa maahan, lähti pisteitä myös puutteellisesta yhteistyöstä. Tuplasakot tavallaan, kun talutin kiristyy kuonon painuessa maahan, ja kun kuono painuu maahan niin tulee puutteellinen yhteistyö (ei kontaktia). Ihan ei yltäneet meidän pisteet sallittuun 70 pisteeseen vaan jäivät harmillisesti hieman alle, oikeassa kokeessa hyväksytty tulos tulee 70 pisteellä. Kokemusta siis hakemaan lisää! Kokeen jälkeen saimme kirjallisen ja suullisen arvostelun tuomarilta. Tuomari sanoi, että heti kun Messin kuonon saa pois hajujen perästä maasta, niin kulkee tosi säntillisesti mukana ja suoriutuu hyvin. Lopputuloksesta huolimatta meillä oli silti kivaa ja Messi teki kaikki kyltit oikein, ei tullut kylttivirheitä ja se oli oikein hyvä asia. Luotan kyllä Messiin siltä osin täysin, että Messi toimii kylttien suhteen radalla moitteettomasti eikä meille tullut ainuttakaan pistevähennystä kylteissä. Jotakin tehdään siis oikein!
 
Tietoisen riskin otin enkä käyttänyt epiksissä yhtään namipalkkaa radalla. Nameista olisi lähtenyt -10 pistettä heti kättelyssä pois. Toisaalta, olisi voinut auttaa tuohon, ettei kuono olisi painunut hajujen perään niin herkästi. Virheistä näköjään oppii! Arvostelussa oli maininta, että hyvin kannustettu suoritus! Jouduin aika paljon sanallisesti kannustamaan ja kehumaan Messiä, koska en halunnut käyttää namipalkkausta radalla ollenkaan. Seuraavat epikset voisin kyllä testata namipalkan avulla, onko vaikutusta tuohon kuonon painumiseen maahan. Toisaalta, pitäisi myös opetella suorittamaan rata ilman palkkausta, koska oikeassa kokeessa palkkaaminen ei ole lainkaan sallittua.

Kyllä tähän sellainen into nyt jäi, että eiköhän me startata toisetkin epikset kun sellaiset vastaan tulee. Ja se oikea koestartti, ehdottomasti joskus!

Terveisin Anu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti