maanantai 10. elokuuta 2015

Hailuoto mejäkoe 9.8.2015

Mejäkoe Hailuoto, mitäpä muutakaan kuin nollatulos, voi #/?:%&\@!!! Avonainen ja tuulinen maasto tuotti Messille ongelmia. Ensimmäinen hukka tuli ensimmäisellä hakkuualueella, Messi pyöri ja pyöri aikansa jäljen yli ja ympäri edes takaisin, mutta ei vain löytänyt etenemissuuntaa. Ihan hölmö hukka hölmössä paikassa, Messin olisi pitänyt kyetä tämä selvittämään. Toinen hukka tuli metsätien ylityksessä, Messi päättikin lähteä seuraamaan metsätietä eikä verijälkeä. Edelleen hölmö koira! Koearvostelussa oli myös maininta, että toinen ja kolmas osuus oli mallikelpoista jäljestystä, ja sitä se todellakin oli! Kun näistä alkusähellyksistä päästiin ja kahdesta ensimmäisestä hukasta ( jotka tulivat ekalla osuudella), niin eteneminen meni varmemmaksi ja toinen sekä kolmas osuus mentiin ihan jäljen päällä päämäärätietoisesti ja tarkasti. Viimeinen hukka tuli taas hölmössä paikassa, normaalilla kulmalla viimeisen osuuden alussa. Tässäkin kohtaa pyöri ja pyöri aikansa, otti sitten suunnan ihan oikeaan suuntaan viimeiselle osuudelle, mutta kas kas, tuli houkutteleva metsätie vastaan ja sinnehän se Messi päätti lähteä tarkistamaan mitä löytyy, argh! Tällä kertaa meidän mejäkokeen jäljellä ei ollut ojia eikä hirvenjälkiä, mutta Messille tuli päänvaivaa näistä "houkuttelevista" metsäteistä. En sitten tiedä, oliko niissä veretyksen jälkeen ajeltu ja levitelty verijälkeä tien suuntaisesti, koska alueella pörräsi molempina päivinä mönkijöitä. Harmittaa, koska jälleen kerran, kaikki jälkitapahtumat merkattiin hyvin ja katkokulma suoritettiin ilman hukkaa. Tämä poika se vasta jännä jäljestäjä onkin, että hän merkkaa kaikki voittajaluokan tapahtumat ja kaikki makaukset, suorittaa katkokulman, mutta sählää ihan liikaa muualla! En tiedä mitä tehdään oikein ja mitä väärin, mutta tulostaso on ollut tänä kesänä viisi mejäkoestarttia, joista kaksi tulosta peräkkäin ja sen jälkeen kolmen nollatuloksen putki. Tämä meidän koira on kävelevä tilastollinen ihme näillä suorituksilla :) Parhaimmillaan osaa hommansa tosi hyvin ja tekee ykköstuloksia, onpas Messi ollut myös avoimen luokan luokkavoittajakin toukokuussa parhaimmilla luokkapisteillä. Voittajaluokasta on nyt sitten tältä kesältä neljä starttia, joista VOI2 - tulos ja kolme puhdasta ympäripyöreää nollaa. On tämä mejäily kyllä jotain henkimaailman hommaa, koskaan ei tiedä miten koira suoriutuu. Meidän mejäkausi on nyt taputeltu kasaan, joten kiitos ja näkemiin, palataan asiaan näissä merkeissä keväällä 2016! Tätä lajia kuitenkin rakastetaan ja emme aio luovuttaa, sinnikkäästi kohti ensi kautta 2016 ja tavoitteet edelleen samat. Kyllä me Messistä jälkivalio tehdään, siihen menee joko vähemmän tai enemmän aikaa. Meillä ei ole mikään kiire!

Tässä vielä Messin koeselostus: " Hyvin ohjaten jäljelle. Melko pian osuuden alussa pyöritykset aina hukkaan asti. Puhdas jälki. Avonaisessa maastossa jäljen molemmin puolin aaltoillen loppupuolelle osuutta, mutta tien ylitys tuottaa ongelmia, lähtee seuraamaan tietä, toinen hukka. Ensimmäinen kulma, jolla katko, oikaistaan käymättä veretyksen lopussa. Toinen ja kolmas osuus mallikelpoista jäljestystä. Toinen kulma tarkasti. Makauksista ensimmäinen, toinen ja kolmas merkaten. Mutta sitten kolmas kulma sisäkautta ohi aina hukkaan asti ja tuomari keskeyttää kokeen. Paikoin oikein hyvää jäljestystä, mutta avonainen ja tuulinen maasto tuotti tänään koiralle ongelmia. " Tuomari Juha Pelttari.

Nyt kun tämä kaikista aikaavievin lajimme aloittaa tauon talven yli, niin jotakin muuta täytyy ottaa tilalle tekemiseksi. Ilmoitinkin siis Messin tokokoulutukseen syyskaudeksi, toivottavasti mahdumme koulutusryhmään mukaan. Hinkkaamme vaihteeksi tottelevaisuutta, meillä onkin ollut tässä luova tauko tovin. Edellinen kurssimme oli kevättalvella ollut rallytokokurssi, sekin on kiva laji!

Raskaan kesän jälkeen olen ajatellut käyttää Messiä eläinfysioterapeutin luona lihaksiston ja liikkumisen arviokäynnillä. Messi on käynyt aiemmin pari kertaa koirahierojan vastaanotolla, tuolloin todeten että etuosa on ollut jumissa ja erityisesti lavat lukossa. Tämä näkyi Messillä mm. agilityharrastuksessa siten, että Messi  kieltäytyi hyppäämästä korkealta ja varoi alastuloa etuosalla. Syy siihen, miksi haluan käyttää Messiä eläinfysioterapeutilla, on se, että Messi on kulkenut koko kesän metsässä, vaihtelevissa ja raskaissa maastoissa. On rämmitty ryteiköissä, hypitty ojia, kahlattu suopursuissa, tarvottu suossa ja hypitty hakkuualueilla puiden yli. Messi ei aristele mitään paikkaa, mutta epäilen että lihaksisto saattaa olla rankan kesän jälkeen hierottavassa kunnossa ja siksi halusin varata käyntiaikaa arvioitavaksi ja konsultaatiota varten, missä kunnossa mahtaa olla koira "sisäisesti". Saimme ajan nyt syksymmälle, sitä siis odotellessa! 

Kysyin Messiltä, että miten se tämän kesän mejäkausi oikein sujuikaan.

Marjaniemessä.
Odottelua lauttarannassa.
Terveisin Anu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti