Kävimme eilen pitkästä aikaa hieman etäämpänä metsäalueella autolla. Metsätie oli vielä luminen, mutta paikoitellen maasto metsän aurinkoisilla paikoilla ihan sulana. Toiveikkaana siis sen suhteen, että mahdollisesti tässä huhtikuun loppupuolella pääsisimme vetämään verijäljen maastoon ja pitämään pienimuotoiset mejätreenit talvitauon jälkeen. Ensimmäinen mejäkoeilmoittautuminen lähti maanantaina 13.4 eteenpäin ja toinen mejäkoeilmoittautuminen lähtee perjantaina 17.4 eteenpäin. Molemmat mejäkokeet on toukokuun aikana, ja kolmas mejäkoe olisi tulossa kesäkuun puolessa välissä. Katsotaan ihan rauhassa nämä pari ensimmäistä mejäkoetta, miten ne sujuvat ja mietitään jatkoja sitten. Koiran mejäily on aina talven jälkeen hieman arvoitus, kuinka innokkaasti lähtee jäljestyshommiin koko talven tauon jälkeen ja jäljestysvarmuus jää myös nähtäväksi. Messin viime kesä (ensimmäinen meäjäkoekesä) oli melkoista vuoristorataa tulosten suhteen. Tuli nollaa ja tuli "värisuora" kaikkia mahdollisia koetuloksia AVO1, AVO2 ja AVO3. Nyt olisikin tulevan kesän tavoitteena pitää Messillä yllä varmempaa tulostasoa eikä tuollaista "entten tentten, mitenkähän nyt menee". No, nyt ollaan kuitenkin yhtä mejäkautta kokeneempia ja siitä on hyvä jatkaa tänä kesänä. Kohti tavoitetta, pikkuhiljaa tai sitten vauhdikkaasti! Miten se eräs viisas kerran sanoikaan, ettei päämäärä ole tärkein, vaan kuljettu matka sinne.
Seuraava näyttelymme myös lähestyy, lähdemme 2.5 Oulaisiin, jonne on ilmoitettu ennätysmäärä erirotuisia koiria melkein 500! Tollereiden lukumäärä ei ole vielä tiedossa. Kehät ovat ulkona, joten toivotaan aurinkoista ja kuivaa säätä. Messi on edelleen karvaa pudottava, joten menen kehään huonoturkkisen kanssa. Toisaalta, tollereiden tuomarina on ns. liiketuomari, joka kiinnittää erityisesti koiran hyvään liikkumiseen huomiota, joten ehkä hyvällä liikkumisella saa karvattomuuden anteeksi (toivossa on hyvä elää!). Ja onhan tuo meidän ex-karvaturilas nyt myös solakamman näköinen ja sulavaliikkeinen, joten ehkä tuo osittainen karvattomuus kääntyykin vielä Messin eduksi...nähtäväksi jää! Turkin tämänhetkisellä kunnolla ei kuitenkaan nyt pröystäillä! Seuraava näyttelymme meneekin sitten heinäkuulle Oulu KV. Touko-kesäkuu keskitytään mejäkokeisiin, koska siellä on suuremmat tavoitteet meillä kuin näyttelyissä, ainakin tällä hetkellä.
Keväthuoltoakin olen Messille tehnyt. Korvat on trimmattu, hammaskivet putsattu kulmahampaista, kynnet leikattu, punkkimyrkyt laitettu iholle ja matokuuri on odottamassa viikonlopulle. Enää vain pesua vaille valmiina näyttelyyn!
Paljasta maata näkyvissä! Mejätreenit piakkoin! |
Väliaikainen hulluuskohtaus. Tämä metsätie oli vielä todella talvinen. |
Hyytyy se tollerin akkukin joskus :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti