tiistai 22. maaliskuuta 2016

Taipparikurssille mars!

Sain tänään vahvistuksen taipparikurssille pääsemisestä. Puoliso otti haasteen vastaan ja lähtee siis Messin kanssa taipumuskoekurssille treenaamaan rodunomaista kouluttamista ja noutohommia. Itse asetin mielessäni tavoitteeksi: ohjaajalle ja koiralle varmuutta työskentelyyn, riistaan tottuminen, häiriötreenit, rodunomainen koulutus ja käytännön vinkkejä treenaamiseen. Taipparikurssi alkaa huhtikuun alussa luento-osuudella, jonka jälkeen on neljänä peräkkäisenä viikkona maastokoulutuskerrat Valkiaisjärvellä Oulussa. Taipparikurssilaisille on myös myynnissä riistaa treenejä varten. Tosi mukava juttu, että mahduttiin kurssille mukaan, ohjattu treenaaminen on aina monipuolista ja tehokasta. Nähtäväksi jää, milloin Messi on sitten taipparikokeisiin valmis, pääasia että nyt alkaa oikeaoppinen treenaaminen ja ihan tulevaisuuttakin varten, jos meille joskus tulee toinen koira, niin osataan tehdä asiat oikein ja oikeassa järjestyksessä. Edelleen olen sitä mieltä, että ensimmäinen koira on aina harjoituskappale.
 
Otettiin tuossa viime viikonloppuna rallytokotreeniä auringon paisteessa ulkona lähitiellä. Tein Messille spiraali- ja pujotteluradan sekä treenasimme erilaisia suunnanvaihtoja ja pyörimisiä. Jos jotakin pitää nyt kehua, niin kehun Messin motoriikkaa ja takapään käyttöä. Tosi kivasti Messi pystyy peruuttamaan ja esim. 270 asteen käännöksissä kulkemaan sivulla ilman että edistää / jätättää ja mukavasti lukee minun liikeratoja. Treenailtiin myös satunnaisesti muitakin tehtäväkylttejä. Yksi kompastuskivi olikin yllättäen 1-2-3 askelta peruuttaen, Messille oli nyt jostakin syystä hieman haastavaa istua minun edessä ja kävellä suoraan minun edessä, kun itse peruutan. Lähti jotenkin oikomaan ja istui vinottain, aivan niin kuin Messi olisi ajatellut että pitää istua sivulle eikä eteen. Onneksi tämäkin lähti sitten sujumaan, kun hieman hoksautti Messiä, mistä tässä olikaan kysymys.
 
Satuin saamaan rallytokopaikan myös Kemin rallytokokokeeseen, joka on 23.4. Tämä oli alun perin minun suunnitelma B, jos Oulun kokeesta jää harmillisesti vaikka yhtä tulosta vajaaksi, niin lähtisin kokeilemaan viimeistä tulosta Kemiin. Tämä Kemi on vielä ihan kysymysmerkillä, otanko paikkaa vastaan. Katsotaan ensin tuo Oulun koe ja mietitään sitten. Joka tapauksessa, jos koulutustunnus tulisikin Oulusta, niin en aio startata Kemin kokeessa avoimessa luokassa, me ei olla treenailtu avoimen luokan uusia kylttejä vielä yhtään.
 
Terveisin Anu 

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Suunnitelmat varmistuvat

Ajattelin päivittää hieman kuulumisia, kun asia jos toinenkin ovat mukavasti menneet eteenpäin. Varmana tietona on, että lähdemme 2.4.2016 rallytokokokeeseen kahdella paikalla, eli kun meiltä puuttuu koulutustunnuksesta kaksi tulosta, niin meillä on myös kaksi paikkaa. Parin viikon päästä olisi siis tarjottimella tyrkyllä koulutustunnus RTK1. Jahti alkakoon! Minä kun olen tällainen stressi-Erkki, niin sainpahan tästäkin taas hirveät paineet itselleni kehiteltyä, hui ja apua! Pitäisi ottaa Messin kanssa tehotreeniä rallytokokylttien suhteen ja itselleni muistuttelua liikkeisiin, ettei tule taas oman mokani takia pistemenetyksiä, kuten viimeksi. Jännityksen piikkiin meni minulla!
 
Varmaa myös on, että lähden Ruotsiin Bodeniin näyttelyyn 16.4.2016. Passi-siru- ja madotusasiat on järjestetty ja hoidossa. Tuo madotus olikin aika työläs selvitettävä, kun selvittelin sitä Eviran sivuilta ja konsultoin Ruotsin ja Suomen päässä asiasta vastaavia henkilöitä. Lopulta päädyttiin eläinlääkärin kanssa siihen, että otetaan viiden vuorokauden (120 tunnin) säännöllä yksi madotus, ja sen turvin saa vaihdella suomen ja Ruotsin rajan yli viiden vuorokauden sisään miten paljon lystää. Enempi käytetty ja yleisempi tapa on 28 vuorokauden sääntö, johon kuuluu sitten useampi madotus. Minä otin tämän yksinkertaisemman ja helpomman tavan. Käydään siis ennen reissua ottamassa tuo madotus.
 
Lähestyvän pääsiäisen kunniaksi Messi päätti aloittaa sulkasadon! Karvaa siellä ja karvaa täällä. Tippuu, tippuu ja tippuu. Pölisee. Irronnutta karvatuppoa roikkuu milloin mistäkin päin Messiä. Tämä karvanlähtö hieman häiritsee minun näyttelysuunnitelmia nyt keväällä, koska bikinikuntoisena mennään kehään. Onneksi tämä kuitenkin tietää sitä, että Messi on muhkeimmillaan ja parhaimmillaan keskikesällä ja loppukesän näyttelyissä. On tulossa kv-näyttelyitä ja tollershow:ta. Eipä tälle karvanlähdölle voi mitään, sen käy läpi joka ikinen koira vuosittain.
 
Eipä meille muuta mainitsemisen arvoista tällä hetkellä kuulu. Seuraava etappi on sitten mejäkokeet, alkaen toukokuussa ja niihinkin pitäisi treenailla heti kun maasto ja metsät on siinä kunnossa (ei siis lunta).
 
Lisäsin tuonne sivun oikeaan reunaan blogin kävijämäärälaskurin. Blogini on avattu tammikuussa 2014, joten reilun parin vuoden sisällä on blogiani katseltu yli 10 000 kertaa. Kiitoksia!
 
Terveisin Anu

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Lunta ja metsää!

Tänään(kin) vietettiin mukavat ulkoilut metsässä. Kyllä tuo tolleri niin nauttii, kun saa olla luonnossa lumen keskellä ja touhuta talvisia asioita sekä haistella metsäneläinten jälkiä maastossa! Eilen olimme eri paikassa metsälenkillä ja siellä tuli hevonen ja ratsastaja vastaan, leveällä metsäpolulla (hevostalleja on lähellä ja ravureita treenaavat metsässä). Onneksi Messi ei ollut se ensimmäinen, joka huomasi hevosen ensin, joten ehdittiin kytkeä Messi kiinni ennen hevosen kohtaamista. Hieman piti Messin hevoselle haukkua, kun heppa laukkasi ohi.



I smell something!

Love the snow!

Catching the snowball!


Muutaman päivän päästä käynnistyy rallytokokokeen ilmoittautumisaika, joten sinne ilmoittautumista sitten vetämään! Ei olla nyt kylttejä treenailtu vähään aikaan, joten jos mahdutaan kokeeseen, niin tehotreeniä pitää ottaa ennen koetta. Onneksi nuo kylttiliikkeet on Messillä "selkärangassa", kyllä se ne tekee ja muistaa. Itselleni pitää varmaan pientä muistuttelua ja kertausta tehdä, etten ala kokeessa sekoilemaan liikkeiden kanssa. Meillä kun olisi koulutustunnusjahti luvassa, kaksi hyväksyttyä tulosta puuttuu RTK1 koulutustunnuksesta. Ensimmäinen koe meni lokakuussa heittämällä läpi, pisteet olisivat olleet ilman minun omaa mokaa 90/100, mutta oman kylttivirheeni vuoksi saatiin -10 ja lopputulos siis 80/100. Kuitenkin ihan reilusti yli hyväksytyn pistemäärän. Muuten ei nyt sitten mitään erikoista tehdä, nautitaan talvesta ja toivottavasti kevättä kohti myös auringonpaisteesta ja kimaltelevasta lumesta!

Terveisin Anu

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Hyvinvointia sisäisesti ja ulkoisesti

Messillä oli eilen viimeinen käynti koirahierojalla, kun päädyttiin ottamaan lihashuoltoa varten kolmen kerran tiheäkäyntinen paketti, lyhyellä aikavälillä kolme kertaa hierontaa. Hyvin on hieronta auttanut muutamiin jumipaikkoihin ja tässä hierontakertojen välilläkin me ollaan Messin kanssa hierojan ohjeiden mukaisesti venytelty. Messillä tuppaa yleensä jumittumaan tuosta lapojen kohdalta ja yläselästä tietyt paikat, en nyt muista niitä virallisia nimityksiä. Nyt voidaan kuitenkin jäädä pitemmälle hieronta-tauolle, lihakset on rennot ja jumit hierottu pois. Ylläpitohierontaa voitaisiin ottaa tuossa keväällä / kesällä. Messi sai jälleen kehuja lihaksikkaista pakaroista sekä voimakkaista ja kiinteistä reisistä. Pakarat ja reidet saivatkin sitten kyytiä, kun hyvillä lihaksilla Messi pääsi kirmailemaan metsässä parisen tuntia! Kuvat By Ossi Juutilainen.
 
TÄ?!?

Are you talking to me?

Tämä se sitten on ihan huippua! Heitä keppi, hae keppi, heitä keppi...


Kukkuu!
Sen verran on reissusuunnitelmat edenneet, että sain laitettua itselleni viralliset henkkarit vireille, päädyin passiin, joka oli edullisempi vaihtoehto kuin kuvallinen henkilökortti. Vielä pitäisi varata Messille eläinlääkäriaika passia ja sirua varten. En osaa vielä varmuudella sanoa, milloin ja minne me edes lähdetään, mutta onpahan kaikki tarvittavat dokumentit sitten valmiina odottamassa! Tuonne blogin ohjelmaa ja suunnitelmia - kohtaan kävin lisäilemässä vielä parit mejäkokeet sekä näitä Ruotsin näyttelyitä ja parit Suomen KV-näyttelyt. Katsotaan, minne sitten päädytään ja milloin. Jännää!
 
Terveisin Anu