lauantai 31. lokakuuta 2015

Rallytokoilua

Tänään oli jännittävä päivä, nimittäin starttasin Messin kanssa ensimmäistä kertaa virallisissa rallytokokokeissa. Täytyy kyllä myöntää, että jännitti, ja paljon! Periaatteessa tässä ei olisi edes mitään jännitettävää, mutta siltikin jännitti. Etukäteen panikoin jo kaikki mahdolliset uhkakuvat, mitä radalla voisi Messin kanssa tapahtua, koska Messihän on melkoinen arvoitus ja kysymysmerkki tässä lajissa. Koskaan ei tiedä, mikä on Messin motivaatio ja vire radalla, ja varsinkin kun viimeaikaiset treenit ovat menneet enemmän tai vähemmän hajujen haisteluksi. Rallytokoa en ole tällä viikolla treenannut virallisesti yhtään, mutta keskiviikkona oltiin perinteisissä tokotreeneissämme ja siellä oli kyllä hyviä onnistumisen kokemuksia tokossa paljonkin, ja "luppoaika" eli odottelu hyödynnettiin ottamalla spontaanisti treenihallin reunalla muutama rallytokoliike. 

Rallytokokoe oli tänään OKK:n (Oulun Koirakerho) järjestämä. En ole kerhon jäsen, vaan edustan toista harrastusseuraa. Onnekseni sain kuitenkin koepaikan tästä kisasta. Olin Messin kanssa muutama viikko sitten samassa hallissa rallytokon epiksissä, tuolloin Messillä meni radan haisteluksi koko touhu ja loppupisteet jäivät hieman alle hyväksytyn 70 pisteen. Pääasia noissa epiksissä olikin tuolloin, että saan itselleni varmuutta koiran ohjaamiseen ja saan omaa jännitystäni pois. Tänään kisasin B-kisassa (samaan aikaan pyöri toinen samanaikainen A-kisa) ja kentät olivat hallissa vierekkäin, molemmissa yhtäaikaiset rallytokot menossa. Kahdella tuomarilla siis mentiin ja pohjana oli tekonurmipohja. Me olimme Messin kanssa jo hyvissä ajoin hallilla paikan päällä. Messi sai rallytokon kilpailukirjan, koska osallistui ensimmäistä kertaa. Tuomari tarkisti tunnistusmerkinnän ja mitattiin Messin säkäkorkeus. Meitä oli kaksi ensikertalaista meidän luokassa, Messi ja samanikäinen labbisuros. Messin kanssa vietettiin aikaa ja odoteltiin hallilla rauhassa. Käytiin pienellä lenkillä ja "leiriydyttiin" kangasboxin kera hallin reunalle. Messille tekee hyvää odotella boxissa ja virittäytyä tunnelmaan. Hallissa oli tosi paljon vilskettä ja vilinää, paljon koiria ja hajuja sekä haukkumista. Boxissa Messi tottuu kaikkiin ääniin ja ottipa herra pienet nokosetkin metelin keskellä boxissa. Meitä oli B-kisan alokasluokassa yhteensä 19 koirakkoa ja Messi oli lähtöjärjestyksessä kolmanneksi viimeinen. Ehdin hyvin seurata muiden suorituksia ennen omaa vuoroa. Rataan tutustumisen käytin ajallisesti tehokkaasti hyödyksi ja kävin sallitussa ajassa niin monta kertaa radan läpi, kuin ehdin. Rata oli mielestäni hyvin suunniteltu, monipuolinen ja aika paljon suunnanvaihtoja. Ei ihan helpoimmasta päästä, mutta ei liian vaikeakaan. Sopivasti haastetta. Hieman ennen omaa vuoroamme otin Messin boxista ulos, otettiin alkulämmittelynä omaa vuoroa odotellessamme parit rallytokoliikkeet ja nostatin Messin virettä leikkimällä damin kanssa ja tekemällä meille ominaisia vireliikkeitä. Minullahan oli hallissa myös namipalkkoja mukana, ja niitä käytin ennen radalle menemistä. Taisinpas hieroa makkaranhajua molempiin käsiinikin tehosteeksi ennen radalle menemistä. 

Voi hitsit, mikä mahtava fiilis jäi radan suorittamisen jälkeen!!! Meidän ehdottomasti parhain ja ehjin kokonaissuoritus tähän asti! Messi oli niin ihanasti kuulolla koko radan, ettei kuono painunut maahan eikä talutin kiristynyt. Kaksi kylttiä uusin. Toinen oli liikkeestä maahan, jossa Messi ei ekalla kerralla mennytkään maahan mutta toisella kerralla meni kuuliaisesti. Toinen uusimani kyltti oli edestä sivulle, jossa Messi yritti ensin tarjota sivulle tuloa väärältä puolelta. Muut kyltit meni tyylipuhtaasti, mutta yhden ohjaajavirheen tein. Minun oma mokani oli, että spiraalikyltissä kiersin yhden kartion väärin. Tässä totaalisesti sekosin laskuissa, minkä kartion olin milloinkin kiertänyt ja taisinkin kiertää yhden kartion liian aikaisin tai sitten kahteen kertaan (totaalinen black out, en edes muista kumman virheen tässä tein!). Tämä meni puhtaasti jännittämisen piikkiin, myönnän. Tällaista "amatöörivirhettä" en kyllä itseltäni enää jatkossa hyväksy ja pitää keskittyä paremmin, vaikka kuinka jännittäisi. Tätä kylttiä en sitten uusinut, hoksasin oman virheeni vasta jälkikäteen, että mitä tulikaan oikein sählättyä!

Loppupisteet siis hyväksytty ALO 80/100. Ilman tuota omaa ohjaajavirhettäni (-10 pistettä) lopputulos olisi ollut 90/100, mutta ei kannata jossitella. Hyväksytty tulos kuitenkin, ja se on pääasia. Olen tyytyväinen ja onnellinen. Olen ylpeä minun mahtavasta pojasta, joka teki kaikkensa ja näytti parhaimman osaamisensa tänään. Eiköhän me jatketa tätä lajia, tavoitteena koulutustunnus RTK1 ainakin näin alkuun.

Kuvat ovat kännykkäkameralla otettuja ja siksi hieman huonolaatuisia.

Himmeä kuva, mutta oikeasti tämä on ihanan oranssi kilpailukirja!

Ratakaavio.

Jes, hyvin meni!

Well done! Love you!
Terveisin Anu

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Voihan ankeus!

Nyt mennään lokakuun loppupuolta, eikä tarvitse kuin katsoa ulos ikkunasta niin ankeus valtaa mielen. Tasaisen harmaata, märkää, kylmää, tuulista ja kaamosta. Ei kiva, ei ollenkaan! Kyllä on ihan eri fiiliksillä tullut käytyä lenkkeilemässä, kun ei kertakaikkiaan viihdy nyt ulkona, paistaisi edes aurinko niin se toisi paljonkin parempaa mieltä ja aika kuluisi ulkona ihan eri tavalla. Jotenkin nämä loppusyksyn ajat on olleet joka vuosi tällaista, kaikki kesän aktiviteetit ovat jääneet ja kesäkausi on ohi, taputeltu kasaan. Tässä kaikessa harmaudessa odotellaan jo kovasti lunta ja lumisia metsiä (lue: hankia!) sekä meren jäätymistä. Talvella pääseekin taas ihan eri tavalla tekemään koiran kanssa kaikkea kivaa, kirmaamaan meren jäällä ja tutkailemaan lumisia metsiä (lumikenkäilyä!). Meillä on nyt vuoden loppuun asti tokoryhmä kerran viikossa ja olen tästä nyt tykännyt tauon jälkeen tosi paljon ja jotenkin on ollut vire ja motivaatio sekä minulla että Messillä kunnossa. On ollut kiva havaita, että koulutusryhmässä treenaaminen on niin paljon monipuolisempaa kuin itsekseen treenaaminen. Messille on tehnyt pelkästään hyvää treenata jälleen porukassa muiden koirien kanssa ja tosi hyvin on meidän vaihtelevasti häiriöherkkä koira ollut niin topakasti hallinnassa jopa paikkamakuussa rivissä, toisten koirien ollessa reilun metrin päässä molemmin puolin. Siinä on pysynyt, mihin on käsketty, vaikka me ohjaajat olemme kävelleet hallin toiseen päähän ja jättäneet koirat käskyn alle riviin makaamaan. Meidän treeniporukassa on yhteensä kuusi koiraa, joista neljä narttua ja kaksi urosta. Kaikki koirat on nuoria, joten siksikin on hyvä treenata kun kaikki koirat ovat suurin piirtein samoissa elämänvaiheissa ja kehitystasossa, nuoria viriilejä koiria! Meillä on ollut nyt keskiviikkoisin tapana Messin kanssa, että yhdistämme myös reippaan liikunnan tokotreenien yhteyteen, joten kävelemme neljä kilometriä treenihallille sauvojen kanssa, treenaamme tunnin tottelevaisuutta hallissa ja kävelemme takaisin kotiin neljä kilometriä. Messi on ollut iltaisin aika seesteinen tapaus, kahdeksan kilometriä liikuntaa ja tunnin aivotyöskentelytreenit. Ei ole tarvinnut unta paljon houkutella, Messi on maannut raatona lattialla.
 
Meillä tosiaan on lähestymässä puolentoista viikon kuluttua ensimmäinen rallytoko-startti virallisissa kisoissa. Jännittää, täytyy myöntää! Parhaimmillaan Messi suorittaa radan hyvillä pisteillä, mutta pahimmillaan ei saada hyväksyttyä tulosta. Messi ei ole rallytokossa ns. suoritusvarma, joten en voi koskaan luottaa siihen, että "hei, mehän tehdään tämä ihan peace of cake ja saadaan varmasti hyväksytty tulos". Messin ongelma on radan haistelu. Ei koko ajan, mutta kyllä se kuono meinaa aika ajoin painua hajujen perään, varsinkin hallissa ja tekonurmimatolla. Eri asia olisi kesäisin ulkokisat ulkokentällä, hiekkapohjalla (ehkä siis ensi kesänä kokeillaan kesäkisojakin tässä lajissa ulkona). Täytyy yrittää saada Messille hyvä vire ja motivaatio ennen radalle starttaamista. Nyt syyslomalla ajattelin käydä harrastusseuramme treenihallissa treenaamassa rallytokoa itsekseen Messin kanssa. Sielläkin on ah niin ihana tekonurmimatto! Rallytokon kylttien suhteen en kanna huolta, Messi osaa kaikki kyltit ja tekee ne puhtaasti. Rallytokon epiksissä, joissa olimme muutama viikko sitten, ei tullut ainuttakaan pistevähennystä missään kyltissä. Radan haistelu ja taluttimen kiristyminen, sekä siitä johtuva puutteellinen yhteistyö (ei kontaktissa), aiheutti meille pistevähennyksiä.
 
Moro! Ulkona kuulemma sataa.

 
 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Lisää 3-vuotis kuvia

Sain parin viikon takaisista studiokuvauksista lisää kuvamateriaalia, joten ohessa vielä muutama kuva 3-vuotiaasta Messistä. Kaikki kuvat By Riika Lantto.








Pienimuotoista (miksei vähän isompaakin!) jännitystä tuli elämään, kun sain viime viikolla kuulla, että me saatiin koepaikka rallytoko-kokeeseen! Me siis startataan meidän ensimmäinen virallinen rallytoko-startti 31.10.2015, halloween-päivänä. Toivottavasti emme "kuole" radalle, vaan pysymme elävien kirjoissa ja saisimme kohtuullisen tuloksenkin! Ennen koetta pitää ottaa kyllä hallitreeniä halliolosuhteissa. Meinaa tuo noutajan herkkä kuono hakeutua aina haistelemaan tekonurmimattoa halleissa. Kaikki mielenkiintoiset tuoksut pitää tarkistaa radalla, tästä tavasta pitäisi yrittää päästä pois! Helpommin sanottu kuin tehty.
 
Terveisin Anu

maanantai 5. lokakuuta 2015

Rallytoko-kuvia

Laitan nyt pari päivää myöhässä lauantain epiksistä muutaman kuvan rallytoko-radalta. Ihan mukavasti Messi kulki mukana ja kuvissa on talutinkin löysänä, hyvä juttu! Rallytoko-kärpäsen puraisemana, harkitsen vakavasti skipataanko seuraavat epikset ja hypätään suoraan kokeisiin! Pitäisi vain kehitellä keino, millä Messin kuonon saisi pysymään pois maasta hajujen perästä radallaoloajan, eli reilut kaksi minuuttia :) Helpommin sanottu kuin tehty :) Voisin vaikka marinoida omat käteni pekonissa ja houkutella hajulla Messiä! Kaikki kikkavitoset on sallittuja radalla, mutta näkyvää namia tai muuta palkkausta (lelua) ei saa olla. 

Kaikki allaolevat kuvat ovat by Sari Eskelinen.



Tämä jos mikä on puhdasta kontaktia! Ihanan kuuliainen Messi!

Terveisin Anu

lauantai 3. lokakuuta 2015

Rally-tokon epikset

Hei, me selvittiin hengissä! Rally-tokon epäviralliset kokeet tältä päivältä ohi ja voi että hälveni heti oma jännittäminen; ei ollutkaan yhtään paha käydä kokeenomaisesti rally-tokoradalla tuomarin arvosteltavana! Meillä oli yhdentoista kyltin monipuolinen rata useilla eri suunnanvaihdoilla ja kaikki tehtävät me suoritettiin oikein! Pisteitä lähti taluttimen kiristymisestä, kun kuono painui maahan. Ja juurikin tuo kuono painui aika monta kertaa maahan, koska startattiin alokasluokan viimeisenä ja meitä ennen radalla kävi seitsemän koiraa. Messi sai siis nuuhkittavakseen seitsemän koiran hajut radalla, voi kääks! Arvostelussakin luki, että hajuja riitti! Kuonon painuessa maahan, lähti pisteitä myös puutteellisesta yhteistyöstä. Tuplasakot tavallaan, kun talutin kiristyy kuonon painuessa maahan, ja kun kuono painuu maahan niin tulee puutteellinen yhteistyö (ei kontaktia). Ihan ei yltäneet meidän pisteet sallittuun 70 pisteeseen vaan jäivät harmillisesti hieman alle, oikeassa kokeessa hyväksytty tulos tulee 70 pisteellä. Kokemusta siis hakemaan lisää! Kokeen jälkeen saimme kirjallisen ja suullisen arvostelun tuomarilta. Tuomari sanoi, että heti kun Messin kuonon saa pois hajujen perästä maasta, niin kulkee tosi säntillisesti mukana ja suoriutuu hyvin. Lopputuloksesta huolimatta meillä oli silti kivaa ja Messi teki kaikki kyltit oikein, ei tullut kylttivirheitä ja se oli oikein hyvä asia. Luotan kyllä Messiin siltä osin täysin, että Messi toimii kylttien suhteen radalla moitteettomasti eikä meille tullut ainuttakaan pistevähennystä kylteissä. Jotakin tehdään siis oikein!
 
Tietoisen riskin otin enkä käyttänyt epiksissä yhtään namipalkkaa radalla. Nameista olisi lähtenyt -10 pistettä heti kättelyssä pois. Toisaalta, olisi voinut auttaa tuohon, ettei kuono olisi painunut hajujen perään niin herkästi. Virheistä näköjään oppii! Arvostelussa oli maininta, että hyvin kannustettu suoritus! Jouduin aika paljon sanallisesti kannustamaan ja kehumaan Messiä, koska en halunnut käyttää namipalkkausta radalla ollenkaan. Seuraavat epikset voisin kyllä testata namipalkan avulla, onko vaikutusta tuohon kuonon painumiseen maahan. Toisaalta, pitäisi myös opetella suorittamaan rata ilman palkkausta, koska oikeassa kokeessa palkkaaminen ei ole lainkaan sallittua.

Kyllä tähän sellainen into nyt jäi, että eiköhän me startata toisetkin epikset kun sellaiset vastaan tulee. Ja se oikea koestartti, ehdottomasti joskus!

Terveisin Anu




perjantai 2. lokakuuta 2015

Fysioterapiassa

Käytin Messiä eilen ensimmäistä kertaa eläinfysioterapeutin vastaanotolla. Mielenkiinnolla odotin käyntiä, joka osoittautuikin hyvin vakuuttavaksi ja tehokkaaksi käynniksi. Oikeastaan olikin aika huikea kokemus seurata vierestä, miten Messi reagoi käsittelyyn ja akupunktiohoitoon. Olin alunperin varannut ajan konsultatiivisessa mielessä, että saisin kokeneelta ammattilaiselta rehellisen ja luotettavan arvion Messin lihaksiston kunnosta. Messi kun on meillä aktiivinen harrastuskoira, joka liikkuu paljon ja kroppaa käytetään monenlaisessa eri aktiviteetissa. Kulunut kesä on rämmitty mejä-kokeissa haastavissa maastoissa. Missään nimessä ei ollut turha käynti, koska Messiltä löytyi muutamia hoidettavia kohtia ja Messi osasi ne eleillään ja kehon kielellä ilmaista tosi hyvin. Messiä olikin siis helppo tulkita. En nyt enää ihan ulkoa muista tarkkaan, mutta ainakin toispuoleista eroa löytyi Messin kropasta. Toinen puoli oli kireämpi kuin toinen (en muista oliko vasen vai oikea). Istuma-asennossa Messillä on aavistuksen verran virheasentoa, tuppaa istumaan aina hieman toispuoleisesti eikä paino jakaudu tasaisesti molemmille takajaloille, kun Messi istuu. Tämä kertoo siitä, että jos jossakin tuntuisi esim. kipua, niin tässä asennossa sitä ei tunnu ja Messin on helpompi istua toispuoleisesti. Saattaa myös varoa jotain kohtaa alitajuntaisesti. Lisäksi löytyi niskasta / lavoista jumipaikkoja, lihaksisto oli siellä kireällä. Myös toisesta takajalasta ylhäältä löytyi kireyttä (oliko vähän lonkan seutua tai yläreittä), mutta liikkuvuudet oli molemmissa takajaloissa todella hyvät. Selkärankakin taisi olla aavistuksen verran kireähkö, saisi olla kuulemma joustavampi. Messiä oli kiva seurata vierestä, miten hän käsittelyyn reagoi. Jopa minäkin opin tunnin aikana huomaamaan, miten Messi alkoi osoittamaan ns. "makeita kohtia", selkeästi tuli ehkä kiputuntemuksia ja yhdessä kohtaa Messi pienellä äänellä "itki" ja valitti. Lisäksi ilmeni pään ja kropan asentojen korjausliikkeitä, yritti lievittää kipukohtia asennon vaihteluilla ja läähätystä ilmeni myös. Kun menimme fysioterapeutin luo, niin Messi oli aluksi hieman varauksellinen ja pidättyväinen fysioterapeuttia kohtaan. Tämä on Messin ominaispiirre ja luonne, hän tarvitsee oudossa paikassa oudon ihmisen kanssa oman aikansa tuttavuuden tekemiseen ja luottamuksen syntymiseen. Messi selkeästi aluksi oli hieman hämillään, mikä paikka oli kyseessä ja miksi siellä oltiin. Luuli varmaan tulleensa eläinlääkäriin, siitäkään Messi ei yleensä hirveästi tykkää. Rentoutui kuitenkin pian ja hyvin antoi käsitellä, kun olin itse ihan lähellä. Kun hieromista oli takana 45 minuuttia, fysioterapeutti ehdotti kokeilumielessä akupunktiohoitoa, josta hänen näkemyksen mukaan Messi hyötyisi paljon. Akupunktion avulla Messin kireät paikat ja jumikohdat alkavat nopeammin löystymään ja akupunktio lievittää myös mahdollista lihaskipua. Messille laitettiin niskaan kaksi neulaa ja toiseen takajalkaan yksi neula. Messi ei tuntenut neulojen laittamista ollenkaan. Minulle oli aika huikea kokemus seurata vierestä, miten Messi reagoi välittömästi akupunktiohoitoon. Hän vaipui todella nopeasti jonkinlaiseen transsitilaan, horrokseen. Hiipui jonnekin pois keskuudestamme. Nukahti, hengitys syveni, meni veltommaksi / rennommaksi. Toisaalta oli myös läsnä, kuunteli kun juttelimme mutta todella seesteinen ja rauhallinen oli koko koira, aivan kuin olisi lääkityksellä rauhoitettu. Fysioterapeutti oli sitä mieltä, että Messille akupunktiohoito selkeästi tehoaa ja siitä olisi jatkossakin hyötyä. Neulat oli Messissä kiinni noin 10 minuutttia, jonka jälkeen ne otettiin pois. Välittömästi Messi palautui ennalleen ja nousi rauhallisesti jalkeille, oli jälleen oma itsensä. Minulle jäi niin hyvät fiilikset tästä käynnistä, ja Messikin oli yhteistyökykyinen vastaanotolla, joten varattiin kaksi seuravaa aikaa säännöllisin väliajoin ja jatketaan fysioterapiaa ja akupunktiohoitoja. Fysioterapeutti sanoi, että Messillä olevat vaivat on helposti hoidettavissa kuntoon. Kotiin päästyämme Messi oli koko illan ihan euforiassa, rauhallinen ja nukkui paljon. Aika vaikuttava kokemus, täytyy sanoa!

Meillä on huomiseksi suunnitelmissa jotain ihan muuta, jälleen uusi yhteinen kokemus, mutta siitä lisää myöhemmin!

Terveisin Anu